William Edward Boeing

Boeingin isä Wilhelm Boing muutti Yhdysvaltoihin Westfaliasta vuonna 1868. Boing työskenteli metsätyömiehenä ja meni naimisiin Marie Ortmannin kanssa. Boing perusti yrityksen, joka myi maapalstoja, rautamalmia ja puutavaraa. Yritys menestyi, ja perhe vaurastui. Wilhelm Boing muutti nimensä William Boeingiksi ja rakennutti komean talon Detroitin kalleimmalle asuinalueelle.[1]

William Edward Boeingin ollessa kahdeksanvuotias hänen isänsä kuoli saatuaan influenssan työmatkalla New Yorkiin. Hänen äitinsä Marie Boeing meni pian uusiin naimisiin. Nuori William ei tullut hyvin toimeen isäpuolensa kanssa, ja poika lähetettiin opiskelemaan eri sisäoppilaitoksiin. Hän opiskeli muun muassa Sellig Brothers Schoolissa Sveitsissä. Vartuttuaan William Boeing pääsi opiskelemaan Yalen yliopiston Sheffieldin insinööriosastolle. Hän kuitenkin keskeytti opintonsa parin vuoden jälkeen ryhtyäkseen puutavaran myyjäksi. Boeing ei juuri tuntenut alaa, mutta pärjäsi melko hyvin, sillä Yhdysvaltain nopeasti kasvava teollisuus kaipasi kipeästi sahatavaraa.[1]

Vuonna 1902 Boeing muutti ystävänsä J. H. Hewittin luokse, jolla oli hyvät yhteydet puunjalostusteollisuuteen. Pian Boeing perusti Greenwood Timber Companyn ja Boeing & McCrimmon Companyn. Hänestä tuli menestynyt liikemies.[1]

Vuonna 1910 Boeing matkusti ystäviensä kanssa Etelä-Kaliforniaan katsomaan lentonäytöstä. Hän innostui näkemästään ja tutustui yhteen näytöksen tähdistä, ranskalaiseen lentäjään Louis Paulhaniin. Boeing halusi päästä lentämään Paulhanin kyydissä, mutta asiasta ei tullut mitään. Kiinnostus lentämiseen jäi kuitenkin kytemään Boeingin mielessä.[1]

Vuonna 1915 Boeing pääsi vihdoin lentämään ystävänsä, laivaston tarkastaja George Conrad Westerveltin kanssa Terah Maroneyn koneen kyydissä. Koneessa oli istuintila vain Maroneylle, ja Boeing ja Westervelt joutuivat istumaan koneen siiven päällä ja pitämään kiinni siiven etureunasta.[1]

Kokemuksesta innostuneena Boeing päätti ottaa lentotunteja Glenn L. Martinin lentokoulussa Los Angelesissa ja osti yhden Martinin vesitasoista. Martinin lentäjä Floyd Smith matkusti Seattleen kokoamaan Boeingin ostaman lentokoneen ja opettamaan sen omistajalle lentämistä.[1]

Vuonna 1915 perustettiin Aero Club of the Northwest -lentokerho, jonka puheenjohtajaksi William Boeing valittiin. Boeing oli myös sotilaallisen varustautumisen kannattaja, ja kannatti Flying-lehden päätoimittajan Henry Woodhousen esittämää näkemystä, että Yhdysvalloilla tulisi olla ilmavoimat, jotka olisivat tarvittaessa valmiit puolustamaan maata.[1]

Boeing ja Yhdysvaltain pieni ilmailuyhteisö painostivat Yhdysvaltain hallitusta investoimaan lentokoneiden tuotantoon ja lentäjien kouluttamiseen. Aero Clubin varhaisessa ehdotuksessa Yhdysvaltain rannikolle olisi sijoitettu Hydro-Aero -tukikohtia sadan mailin välein, ja jokaiseen tukikohtaan olisi sijoitettu 15 miestä ja kaksi konetta. Tukikohtien oli tarkoitus haravoida rannikkoa vihollisten sukellusveneiden varalta ja ohjata rannikkovartiostoa niiden torjunnassa.[1]

Marraskuussa 1915 Boeing lensi mekaanikkonsa Herb Munterin kanssa ”hydroaeroplanillaan” eli vesitasollaan Tacomaan ja takaisin Seattleen. Hän pudotti pahvisia "pommeja" Washingtonin yliopistossa järjestettyyn Kalifornian ja Washingtonin jalkapallo-otteluun todistaakseen, että amerikkalaiset olisivat haavoittuvaisia ulkomaiden ilmahyökkäyksille. Vähän sen jälkeen Boeing pyysi Westerveltiä suunnittelemaan paremman vesilentokoneen. Westerveltillä ei ollut juuri suunnittelukokemusta, mutta hän ryhtyi työhön.[1]

William Boeing ja Conrad Westervelt uskoivat pystyvänsä rakentamaan Martinin vesitasoa paremman lentokoneen. Parantaakseen koneen vakautta laskeutumisen ja nousun aikana he korvasivat Martinin lentoveneen yhden ponttonin kahdella ponttonilla sekä kahdella ulokkeella. Boeing ja Westervelt pestasivat Ed Heathin rakentamaan ponttonit Boeingin venetelakalla Duwamish-joella. Mutta pian sen jälkeen, kun Boeingin työntekijät olivat aloittaneet työt B&W:n koneen parissa laivasto määräsi Westerveltin itärannikolle. Hän palasi vielä muutamaksi viikoksi elokuussa 1916 auttamaan Boeingin uuden yrityksen, Pacific Aero Products Companyn, perustamisessa.[1]

Ennen lähtöään itään Westervelt pyysi MIT:n edustajia käymään läpi hänen tekemänsä rakennepiirustukset sekä testaamaan piirustusten pohjalta tehtyä pienoismallia tuulitunnelissa. Boeing ja työpajan esimies Joseph Foley lähettivät viikoittain raportit Westerveltille. Laivatelakalla toteutetun puuntyöstön laatu ei tyydyttänyt Boeingia, joka vaati koneeseen lisäksi kevyempää runkoa. Koneeseen tehtiin myös useita muita muutoksia, muun muassa siipiä parannettiin.[1]

Koneen runko rakennettiin Boeingin yrityksen lentokonehallissa Lake Unionissa. Sen työntekijät kokosivat Boeing Airplane Model 1:n, joka tunnettiin myös nimellä B&W, ja ristivät sen Bluebilliksi. B&W lensi ensimmäisen kerran 15. kesäkuuta 1916. Lopulta Boeing myi Bluebillin ja sen sisarkoneen Mallardin Aucklandissa sijaitsevalle Uuden-Seelannin lentokoululle.[1]

Boeing hahmotteli kunnianhimoiset tavoitteensa yhtiöjärjestyksessä. Yhtiöjärjestys salli yrityksen "... harjoittaa yleistä tuotantotoimintaa ja valmistaa kaikenlaisia tavaroita, tuotteita ja kauppatavaroita, erityisesti lentokoneita ... ja kaikkia niiden malleja". William Boeing siirsi neljän lentokoneensa – kaksi B&W:tä, C-4:n ja Martinin TA:n – sekä kaiken niihin liittyvän omaisuuden omistusoikeuden yritykselleen. Huhtikuun 18. päivänä 1917 hän muutti yrityksen nimeksi Boeing Airplane Company.[1]

Yritykseen liittyi myös Edward "Eddie" Hubbard, lentonäytöksissä esiintyvä taitolentäjä. William Boeing ja Eddie Hubbard tekivät ilmailuhistoriaa maaliskuussa 1919, kun he lensivät Vancouveriin, noutivat postin ja toimittivat sen Seattleen. He tosin joutuvat polttoaineen loppuessa laskeutumaan maahan 25 mailia ennen Seattlea.[1]

Boeing asui Boeing Creekissä arkkitehti Charles Bebbin vuonna 1913 suunnittelemassa kartanon. Boeing asui talossa yksin vuoteen 1921 asti, jolloin hän meni naimisiin Bertha Potter Paschallin kanssa. Uusperheeseen kuuluivat Berthan pojat Nathaniel Jr. ja Cranston. William ja Bertha Boeingin poika William E. Boeing Jr. syntyi vuonna 1923.[1]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Boeing piti yrityksensä pystyssä tekemällä huonekaluja ja pikaveneitä, joille oli runsaasti kysyntää kieltolain aikana. Yhdysvaltain armeijan ja laivaston hankinnat nostivat yrityksen kannattavuutta vuonna 1921. Vuonna 1925 Yhdysvaltain postilaitos luopui Kongressin päätöksellä lentopostin kuljetuksesta. Samalla hyväksyttiin laki siitä, että yksityiset yritykset voisivat hoitaa postin kuljetuksen. Tämä teki kaupallisesta lentotoiminnasta kannattavaa. Lentopostin kuljetussopimukset tekivät matkustajakoneiden rakentamisesta järkevää, ja Eddie Hubbard sai vakuutettua William Boeingin siitä, että Boeing Airplane Companyn olisi viisasta hankkia lupa lentopostin kuljetukseen ja rakentaa sitä varten omia koneita. Vuoteen 1928 mennessä Boeing Air Transportin hallussa oli 30 % lentopostin ja matkustajien kuljetuksesta Yhdysvalloissa.[1]

Vuonna 1929 Boeing hyväksyi tarjouksen Boeing Airplane Companyn yhdistämisestä moottorivalmistaja Pratt & Whitneyn kanssa. Syntyi United Aircraft & Transport Corporation, ja Boeingista tuli sen hallituksen puheenjohtaja. Boeing Air Transport puolestaan yhdistyi United Air Linesiin.[1]

Vuonna 1930 Yhdysvaltain Postilaitoksen johtaja Walter Brown sovelsi uutta lainsäädäntöä lentopostisopimuksiin. Tämä johti siihen, että vuoteen 1933 mennessä Yhdysvaltain ilmailua hallitsi neljä valtavaa holding-yhtiötä kartellin tapaan. Yksi näistä yrityksistä oli Boeingin United Aircraft and Transport. Suurin osa maailmasta kärsi vuonna 1929 alkaneesta maailmanlaajuisesta talouslamasta, mutta suuret ilmailualan yhtiöt kukoistivat, mikä herätti suuttumusta. Presidentti Franklin D. Roosevelt päätti Postilaitoksen johtajan Jim Farleyn vastalauseista huolimatta peruuttaa kaikki lentopostisopimukset ja luovuttaa lentopostin jakelun Yhdysvaltain ilmavoimille vuonna 1934.[1]

Ensimmäisten viiden viikon aikana kuoli 12 kokematonta ja huonosti koulutettua armeijan lentäjää. Syntyi valtava kuohunta, ja William Boeing joutui senaatin tutkintakomitean kuulusteluihin, jossa häntä vastaan hyökättiin. Vaikka tutkimuksissa kävi ilmi, etteivät lentoyhtiön johtajat tai Brown olleet syyllistyneet väärinkäytöksiin, kongressi hyväksyi lain, jolla kiellettiin lentokonevalmistajia omistamasta lentoyhtiöitä tai toimimasta niiden johdossa.[1]

United Aircraft & Transport jaettiin kolmeen osaan: United Aircraftiin, United Air Linesiin ja Boeing Aircraft Companyyn. William Boeing myi kaikki omistamansa United Aircraft & Transportation Corporationin osakkeensa, eikä enää osallistunut perustamansa yhtiön toimintaan. Hän sai samana vuonna Daniel Guggenheim -mitalin merkittävistä saavutuksistaan ilmailualalla.[1]

William Boeing siirtyi tämän jälkeen muihin liiketoimiin, kiinteistöalalle, pankkitoimintaan sekä hevoskasvatukseen ja -kilpailuihin. Kilparatsastuksen lisäksi Boeing harrasti golfia, kalastusta ja purjehtimista.[1]

Boeing tuki hyväntekeväisyysjärjestöjä, joista yksi ylläpiti lasten ortopedista sairaalaa Seattlessa. Laman aikana yli 90 prosenttia sairaalan tarjoamasta hoidosta oli ilmaista. Boeing rahoitti tappiota tuottavaa sairaalaa ja lahjoitti myöhemmin Highlandsin kotinsa sairaalalle.[1]

Vuonna 1942 Boeingit ostivat Washingtonin Fall Cityn luoteispuolelta kiinteistön, jolle he rakensivat 650 hehtaarin kokoisen Aldarra-farmin hevosten kasvatusta varten. Molemmat Boeingin poikapuolet siirtyivät lentokoneteollisuuden palvelukseen ja poika William E. Boeing Jr. kiinteistöalalle. Vuonna 1947 Washington State College myönsi Boeingille kunniatohtorin arvonimen.[1]

William Boeing kuoli sydänkohtaukseen Taconite-aluksellaan 28. syyskuuta 1956 pitkällisen sairauden jälkeen.[1]