William Bentinck

Lordi William Bentinck kuului alkujaan pfalzilaistaustaiseen Bentinckin aatelissukuun. Hänen isänsä oli kahdesti pääministerinä toiminut Portlandin herttua William Cavendish-Bentinck ja hänen äitinsä Dorothy Cavendish oli pääministeri William Cavendishin tytär.[2] Hän oli isänsä toinen poika, eikä siten perinyt herttuan arvoa. Bentinck aloitti sotilasuran 17-vuotiaana Coldstream Guards -kaartindivisioonassa ja yleni sukutaustansa ansiosta jo 20-vuotiaana everstiluutnantiksi.[1] Napoleonin sotien aikana hän osallistui vuonna 1799 Aleksandr Suvorovin Pohjois-Italian-sotaretkeen ja vuonna 1801 hän soti Itävallan armeijan mukana.[2] Vuonna 1803 Bentinck nimitettiin vain 29-vuotiaana Madrasin kuvernööriksi Intiaan. Heinäkuussa 1806 brittiarmeijan intialaiset sepoy-sotilaat nousivat kapinaan Velloressa, koska heiltä oli kielletty uskonnollisiin tapoihin liittynyt partojen pitäminen ja turbaanien käyttö. Bentinck sai kapinoinnin kukistuttua, mutta menetti paljon miehiä. Hänet kutsuttiin pois tehtävästään seuraavana vuonna.[1]

Bentinck palveli kenraaliluutanttina ja prikaatinkomentajana lordi Wellingtonin armeijassa tämän Espanjan-sotaretkellä. Vuosina 1811–1815 hän toimi brittien miehittämän Sisilian sotilaskuvernöörinä. Siellä hän kokosi sisilialaisista armeijan Napoleonin vastaista sotaretkeä varten, tuki vanhoillisen Bourbon-sukuisen kuninkaan syrjäyttämistä ja antoi Sisilialle edistyksellisen parlamentaarisen perustuslain. Bentinck ilmaisi tukensa myös ajatukselle Italian yhdistämisestä perustuslailliseksi monarkiaksi, mutta Britannian hallitus ei halunnut tukea tällaista suunnitelmaa.[1][2] Bentinckin vuonna 1813 Kataloniaan tekemä sotaretki epäonnistui.[2] Seuraavana vuonna hän nousi maihin Genovassa, mutta hänen esittämänsä liberaalit julistukset johtivat siihen, että Britannian hallitus kutsui hänet pois seuraavana vuonna. Palattuaan hänet valittiin parlamentin alahuoneeseen.[1]

Bentinck sai vuonna 1827 nimityksen Bengalin kenraalikuvernööriksi ja hän aloitti tehtävässä seuraavana vuonna. Hän onnistui nopeasti elvyttämään Intian brittihallinnon finanssit, ja 1,5 miljoonan punnan alijäämä vaihtui vastaavansuuruiseksi ylijämääksi. Vuonna 1833 annettu Charter Act -laki uudisti Itä-Intian kauppakomppanian hallinnon, jolloin Bentinck sai varsinaisen Intian kenraalikuvernöörin aseman. Hän avasi uusia hallinnon ja oikeuslaitoksen virkoja intialaisille. Hän myös lakkautti raipparangaistuksen käytön Intian armeijassa, vaikka Britannian armeijassa se oli käytössä vielä pitkään hänen jälkeensä.[1]

Bentinck pyrki tukemaan länsimaistumiskehitystä Intiassa selvästi edeltäjiään aktiivisemmin ja vastustustamaan joitain epähumaaneina pitämiään intialaisia perinteitä. Hän kielsi vuonna 1829 satin eli leskenpolton. Aiemmat kenraalikuvernöörit eivät olleet uskaltaneet puuttua leskenpolttoon, koska se oli uskonnollinen perinne, jonka kieltämisen arveltiin aiheuttavan levottomuuksia. Bentinck ryhtyi myös tukahduttamistoimiin rituaalisia ryöstömurhia harjoittanutta tugeenien uskonlahkoa vastaan. Bentinck kanatti utilitaristien kuten Jeremy Benthamin ja James Millin ajatuksia.[1] Historioitsija Thomas Macaulay ylisti myöhemmin Bentinckiä ”itämaisen despotismin korvaamisesta brittiläisellä vapauden hengellä” Intiassa.[2] Toisaalta on sanottu, että Bentinckin aloittama pyrkimys länsimaistaa Intiaa hallinnollisilla toimenpiteillä loi pohjan vuoden 1857 suurelle sepoy-kapinalle.[1]

Bentinck palasi Englantiin maaliskuussa 1835. Hän torjui itselleen tarjotun päärinarvon ja tuli uudelleen valituksi alahuoneeseen. Hän kuoli neljä vuotta myöhemmin Pariisissa.[1]