Wilhelm Voigt

Voigt syntyi Tilsitissä, Saksan keisarikunnan rajamaalla. 14-vuotiaana vuonna 1863 hänet tuomittiin 14 päiväksi vankeuteen varkaudesta. Tämän takia hän joutui eroamaan koulusta. Suutarin ammatin Voigt oppi isältään.

Vuosien 1864–1891 välisenä aikana Voigt istui kaikkiaan 25 vuotta vankilassa varkauksista ja väärennöksistä. Pisin tuomio oli 15 vuotta. Hän vapautui 12. helmikuuta 1906.

Voigt eli kulkurina ja kierteli paikasta toiseen, kunnes muutti sisarensa luokse Rixdorfiin Berliinin lähelle. Hän harjoitti Berliinissä suutarin ammattia, kunnes poliisi karkotti hänet kaupungista 24. elokuuta^milloin?. Virallisesti Voigt sanoi matkustavansa Hampuriin, mutta jäi Berliiniin, vaikkei ollutkaan siellä kirjoilla.

Wilhelm Voigtin patsas Köpenickin raatihuoneen vieressä.

Vanhojen vaatteiden kauppiaalta Voigt hankki preussilaisen kapteenin univormun ja naamioitui kapteeniksi. 16. lokakuuta 1906 Voigt meni paikallisille sotilasparakeille ja huusi komennon Preussin 1. kaartinrykmentin sotilaille: ”Hänen Keisarillisen Majesteettinsa nimeen otan komennon, ajamme Köpenickiin suorittamaan palvelustehtävää.” Hän matkusti sotilaineen S-Bahnilla (paikallisjunalla) Köpenickiin. Perillä hän marssi raatihuoneelle, meni pormestarin puheille ja sanoi: ”Teidät on pidätetty.” Upseerin arvoinen pormestari ei voinut tehdä muuta kuin totella. Myös kaupunginsihteeri pidätettiin. Kun pormestari kysyi valtakirjaa, Voigt viittasi sotilaidensa pistimiin ja totesi: ”Tässä on minun valtakirjani.” Pormestari, joka oli reservinupseeri, ihmetteli kapteenin korkeaa ikää ja että tämä piti lakkinsa kokardia ylösalaisin. Voigt määräsi kaupungin raatihuoneen luovuttamaan kaikki kassassa olevat rahat, yhteensä 4 000 Saksan markkaa, ja kirjoitti niistä ”virallisen” kuitin (tosin entisen vankilanjohtajansa nimellä). Voigt käski sotilaita vartioimaan pormestaria ja lähti rahoineen pois.[1]

Kymmenen päivän kuluttua poliisi pidätti Voigtin hänen asunnossaan aamulla. Hänen ullakoltaan löytyi paljon erilaisia vaatteita. Voigt oli oppinut kotikaupungissaan Tilsitissä suutarin oppipoikana ollessaan matkimaan upseereiden ääntä ja käytöstä.

Muistelmissaan Voigt väitti, ettei ollut lainkaan halunnut rahoja, vaan ulkomaanpassin, jota hänelle erinäisten rikosten takia ei ollut myönnetty. Toisten tietojen mukaan hän oli kuitenkin suunnitellut kaappaustaan jo viimeisimmän vankilatuomionsa aikana kaupungin kassassa muka olevien kahden miljoonan markan houkuttelemana; passia hän haki (turhaan) vasta vähän ennen Köpenickin tapausta.

Voigt tuomittiin 1. joulukuuta neljäksi vuodeksi vankeuteen. Köpenickin tapaus sai paljon myötämielistä huomiota ja Saksan keisari Vilhelm II, jonka myös väitetään huvittuneen Voigtin rohkeasta tempauksesta, armahti hänet 16. elokuuta 1908.

Tapauksen jälkeen Voigtista tuli kuuluisa. Vankilasta päästyään hänestä tehtiin patsas berliiniläiseen vahakabinettiin. Voigt jakoi museossa nimikirjoituksia, mutta poliisi kielsi sen. Voigt esiintyi pienissä teattereissa ja signeerasi valokuvia nimikirjoituksellaan. Hän esiintyi ympäri Eurooppaa, muun muassa Dresdenissä, Wienissä ja Budapestissa sekä vieraili monissa ravintoloissa ja huvipuistoissa.

Vuonna 1909 hän julkaisi tapauksesta kirjan. Hänen matkansa Yhdysvaltoihin oli vähällä epäonnistua, sillä maahanmuuttoviranomaiset eivät vuonna 1910 antaneet hänelle turistiviisumia, mutta hän matkusti maahan Kanadan kautta. Hän sai myös kuvansa Madame Tussaud’n vahakabinettiin Lontooseen.

Eräs rikas berliiniläinen leskirouva, joka oli Voigtin ihailija, lahjoitti hänelle suuren elinkoron. Voigt muutti Luxemburgiin, jossa hän työskenteli tarjoilijana ja suutarina. Kaksi vuotta myöhemmin hän osti talon ja jäi eläkkeelle. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen inflaatio hävitti kuitenkin hänen omaisuutensa. Voigt kuoli Luxemburgissa vuonna 1922.

Vuonna 1931 saksalainen kirjailija Carl Zuckmayer kirjoitti Köpenickin tapauksen pohjalta näytelmän nimeltä ”Köpenickin kapteeni”. Myös monia elokuvia tehtiin, esimerkiksi vuonna 1956 valmistunut Heinz Rühmannin elokuva ja Rudolf Plattenin televisioelokuva vuodelta 1960. Viimeisin oli Harald Juhnken elokuva vuodelta 1997. Kirjailija John Mortimer kirjoitti käsikirjoituksen Voigtista kertovaan näytelmään, jonka ensi-ilta oli Lontoon Old Vic -teatterissa maaliskuussa 1971, nimiosassa Paul Scofield.