Wilhelm Solf

Wilhelm Heinrich Solf (5. lokakuuta 1862 Berliini – 6. helmikuuta 1936 Berliini)[1] oli saksalainen virkamies, joka toimi Saksan siirtomaahallinnon palveluksessa sekä Saksan keisarikunnan viimeisenä ulkoministerinä lokakuusta joulukuuhun vuonna 1918.

Wilhelm Solf

Solf opiskeli Berliinissä ja Lontoossa itämaisia kieliä ja väitteli tohtoriksi muinaisintialaisista teksteistä. Myöhemmin hän työskenteli Saksan ulkoministeriön siirtomaaosastolla ja sen alaisuudessa useissa Saksan siirtomaissa. Vuosina 1898–1899 hän oli piirituomarina Saksan Itä-Afrikassa, 1899–1900 Apian kaupunginhallinnon johtajana Samoalla ja 1900–1911 Saksan Samoan kuvernöörinä. Joulukuusta 1911 alkaen Solf toimi Saksan siirtomaaministerinä.[2] Aluksi hän pyrki yhteistyöhön Ison-Britannian kanssa Saksan siirtomaavallan laajentamiseksi. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua hän tuki Afrikan-siirtomaavallan laajentamisen sisällyttämistä Saksan sodanpäämääriin.[1] Maailmansodan aikana Saksa kuitenkin menetti kaikki siirtomaansa Afrikassa ja Tyynellämerellä. Koska Solf kannatti Saksan siirtomaaimperiumia, hän yritti vuodesta 1917 alkaen puhua sellaisen rauhanjärjestelyn puolesta, jossa Saksa luopuisi valloituksistaan Ranskassa ja Belgiassa, mutta saisi vastaavasti siirtomaansa takaisin Afrikassa. Hän vastusti myös rajoittamattoman sukellusvenesodan käyttöönottoa.[3]

Kun tappio sodassa oli jo nähtävissä, Solf kutsuttiin 3. lokakuuta 1918 Max von Badenin hallituksen ulkoministeriksi, säilyttäen samalla siirtomaaministerin salkun. Solf vastasi Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin kanssa käydystä sähkeidenvaihdosta, jonka seurauksena Saksa solmi aselevon 11. marraskuuta. Solf jatkoi ulkoministerinä vielä jonkin aikaa vallankumouksen jälkeen Friedrich Ebertin johtaman kansanvaltuutettujen neuvoston alaisuudessa, mutta erosi 13. joulukuuta 1918 ajauduttuaan erimielisyyksiin hallituksen toisen puheenjohtajan Hugo Haasen kanssa. Solf toimi 1920–1928 Saksan edustajana Tokiossa, vuodesta 1921 suurlähettilään nimikkeellä.[1][3][2] Hieman ennen natsien valtaannousua hän oli mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena oli perustaa Saksaan uusi keskustapuolue, mutta tämä ei onnistunut.[3]

Wilhelm Solfin leski Johanna Solf perusti myöhemmin Solfin piirinä tunnetun vastarintaryhmän.