Wilhelm Ross

Wilhelm Ross (1717 Turku, toisen tiedon mukaan 17. heinäkuuta 1718 pakomatkalla Ruotsissa – todennäköisesti heinäkuussa 1766 matkalla Damaskokseen) oli suomalainen kappalainen, itämaisten kielten harrastaja ja varhainen suomalainen tutkimusmatkailija.[1]

Rossin isä oli teologian professori, tuomiorovasti Herman Ross ja äiti Margareta Pihlman. Hän kävi Turun katedraalikoulua ja pääsi ylioppilaaksi Turussa 1734. Ross vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 1744. Opiskeltuaan Turun akatemiassa itämaisia kieliä ja valmistuttuaan filosofian maisteriksi 1745 hän tuli samana vuonna nimitetyksi itämaisten kielten dosentiksi. Hän oli saanut jo edellisenä vuonna konsistorin stipendin Ruotsin Konstantinopolissa toimivan suurlähettilään tulkiksi ryhtymistä varten, mutta päätyi valmistumisvuonnaan Turun suomalaisen seurakunnan kappalaiseksi. Hän oli silti kiinnostunut itämaista ja jätti virkansa 1763 matkustaakseen Italian kautta Aleksandriaan ja edelleen Konstantinopoliin ja Smyrnaan. Seurakunta keräsi hänelle matkavaroja 1200 kuparitaaleria. Jerusalemiin pyrkiessään hän sairastui Nasaretissa ja kääntyi katoliseen uskoon, jotta saisi hoitoa munkeilta. Parannuttuaan hän liittyi Damaskokseen menevään karavaaniin, mutta kuoli matkalla. Tutkimusmatkansa aikana Ross opetteli käytännön taidot joukosta itämaisia kieliä ja teki muistiinpanoja, mutta niitä ei saatu koskaan takaisin kotimaahan.[1]

Rossin puoliso vuodesta 1747 oli Anna Maria Schultz (n. 1726–1789). Heillä oli viisi lasta, joista vain vanhin, Anna Margaretha Ross (1748–1808), eli aikuiseksi asti. Anna kuoli lapsettomana 60-vuotiaana.