Vilhelm Occamilainen

Vilhelm liittyi fransiskaaniseen sääntökuntaan hyvin nuorena, ja sai koulutuksen aluksi Lontoossa ja sittemmin Oxfordissa. Hän ei päättänyt opintojaan Oxfordissa, mutta näinä ja välittömästi seuranneina vuosina, kun hän toimi Lontoossa opettajana, hän kirjoitti ne filosofiset ja teologiset teoksensa, joihin hänen maineensa enimmäkseen perustuu.

Hänen ajatuksensa joutuivat hyvin pian kiistanalaisiksi. Paavi Johannes XXII määräsi hänet vuonna 1324 Avignoniin syytettynä harhaoppisuudesta. Hän vietti siellä neljä vuotta kotiarestissa, kun hänen opetuksiaan ja kirjoituksiaan tutkittiin. Tänä aikana hän tutki Mikael Cesenalaisen, fransiskaaniveljistön johtajan, pyynnöstä fransiskaanien ja paaviuden välillä ollutta riitaa apostolisesta köyhyydestä. Köyhyydestä oli tullut keskeinen fransiskaanien opille, mutta sekä paavi että dominikaanit pitivät sitä epäilyttävänä tai jopa harhaoppisena. Hän päätteli, että paavi Johannes XXII oli harhaoppinen. Hän esitti tämän näkemyksen myöhemmin myös kirjoituksissaan.

Ennen kuin Vilhelmin harha- tai oikeaoppisuuteen saatiin selvyyttä, hän pakeni Avignonista 26. toukokuuta 1328 Mikael Cesenalaisen ja muutaman muun munkkiveljen kanssa. He etsivät suojelusta keisari Ludvig IV Baijerilaisen hovista. Uskotaan, että Vilhelm julistettiin kirkonkiroukseen tämän julistettua paavin harhaoppiseksi, vaikkakin historialliset lähteet vaihtelevat asiat suhteen. Hän vietti suuren osan loppuelämästään kirjoittamalla poliittisista asioista, kuten hengellisten ja maallisten vallanpitäjien suhteellisesta vallasta ja oikeuksista.

Vilhelm kuoli Münchenissä, Baijerissa, mahdollisesti mustan surman uhrina.

Vilhelmin mielestä raja hengellisen ja maallisen vallan välillä oli jyrkkä, paavilla ja muilla kirkonmiehillä ei ollut minkäänlaista oikeutta tai perustetta maalliselle vallalle kuuluviin tehtäviin tai maalliseen hallitsemiseen kuten omaisuuden ottamiseen. Hänen mukaansa 2 Tim. 2:4 osoitti, että Jeesus ja opetuslapset eivät suostuneet ottamaan vastaan mitään maallista valtaa tai hallintaoikeutta. [1]

Näin Vilhelm mielestään osoitti, että fransiskaanien valinta kieltäytyä paitsi yksityisestä myös yhteisestä omaisuudesta oli oikea. Esimerkiksi dominikaanit kieltäytyivät vain yksityisestä omaisuudesta.

Fransiskaanit olivat vedonneet kuluttavansa hyödykkeitä vailla mitään käyttöoikeuksia (siis pelkkä usus facti): heiltä siis puuttuisivat omistusoikeus, hallintaoikeus, käyttö- ja nautintaoikeus ja käyttöoikeus. Kaikki oikeudet olisivat yhä esineen omistajalla eli paavilla tai esineen lahjoittajalla. [1]

Vastustajien mielestä käyttöä ja omistamista ei voinut erotella esimerkiksi ruoan, juoman ja vaatteiden osalta, koska tällaisen käytön kaikki hyöty koitui käyttäjälle eikä lainkaan omistajalle. Paavi Johannes XXII korosti bullassaan fransiskaanien tekemän erottelun olevan vastoin roomalaista oikeutta: jotta voisi käyttää jotakin (oikeutetusti), pitäisi omata siihen vähintäänkin käyttöoikeus, yksilölle kuuluva omistusoikeus. Vuoden 1324 bullassaan paavi kirjoitti: "On mahdotonta, että ulkoinen teko voisi olla oikeudenmukainen, jos henkilöllä ei ole minkäänlaista oikeutta tehdä sitä." [1]

Vilhelmin mukaan kirkon hengellinen valta juontui Kristukselta mutta maallinen pakkovalta juontui Jumalasta kansan välityksellä. Maallisen vallan tuli siis palvella kansan etuja, ei kenenkään yksityisiä etuja, sillä kansalaiset eivät voineet alistaa itseään sellaiselle vallalle. Ihmiset voivat halutessaan rakentaa oikeuksille perustuvan järjestelmän omien tarkoitusperiensä vuoksi. [1]

Laillinen valta on väärintekijöiden rankaisemista ja oikaisemista. Keisarilla oli oikeus tuomita paavi murhasta ja paavilla oli oikeus tuomita keisari harhaoppiseksi. [1]

Toisaalta modernin valtioteorian alkeita olivat ennen Vilhelmiä esittäneet jo muun muassa Johannes Duns Scotus ja Marsilius Padovalainen, esimerkiksi suvereniteettiteoriaa ja sosiaalista sopimusteoriaa, vaikka usein ne laitetaan vasta Thomas Hobbesin (1588–1679) nimiin. [1]

Vilhelmin sekaantuminen omistusoikeuskiistaan johtui siitä, että kaksi muuta samanaikaisesti Avignonissa harhaoppisyytteessä olevaa fransiskaania, mm. kenraaliministeri Mikael Cesenalainen, olivat syytettyinä juuri apostolisesta köyhyysnäkemyksestään. Kolmikon paettua Paavi ekskommunikoi heidät ja julisti harhaoppisiksi kesäkuussa 1328. [1]

Vilhelm tulkitsi Johannes Duns Scotuksen tavoin, että syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala antoi ihmisille kaksi valtaa: yksityisen omistusoikeuden ja vallan asettaa hallitsijoita. Nämä molemmat vallat kuuluivat myös ei-kristityille. Hallitsija sai valtansa kansalta, ihmisille kuului omantunnon suvereniteetti. [1]

Näin pitkäaikaiset kiistat fransiskaanien köyhyyden harhaoppisuudesta johtivat Vilhelmin eräiden muiden fransiskaanien tavoin keskeisiksi talousteorian ja omistusoikeuden teorian muotoilijoiksi. [1]

Quaestiones in quattuor libros sententiarum

Vilhelm Occamilaisen teosten standardilaitos on Gedeon Gál et al., Guillelmi Ockham, Opera philosophica et theologica (1967–1988):[2]

• Occamin partaveitsi
• Occamismi, Vilhelmistä nimensä saanut koulukunta

• Kaye, Sharon: William of Ockham The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Spade, Paul Vincent: William of Ockham The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Turner, William: William of Ockham Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
• William of Ockham: Dialogus Käännöksiä ja tutkielmia. British Academy (englanniksi)