Wilhelm Laqua

Wilhelm Laqua syntyi Tillowitzissa tuolloin Saksalle kuuluneessa Ylä-Sleesiassa. Hänen isänsä oli posliinimaalari paikallisessa posliinitehtaassa nimeltä Reinhold Schlegelmilch.[2] Laqua on usein mainittu saksalais-suomalaiseksi, hänen isänsä olisi ollut suomalaissyntyinen.[3] Tämä perustuu hänen omaan kertomaansa sodan jälkeisissä liittoutuneiden kuulusteluissa. SS:n arkistoissa Laquan tiedot ja sukuselvitys eivät kuitenkaan viittaa tähän millään tavalla.[4]

Laqua kävi kahdeksan vuotta kansakoulua ja lähti sen jälkeen kisälliksi. Kolmen vuoden aikana hän suoritti kisällitutkinnon ja kauppakoulun (saks. Handelsschule). Vuonna 1926 hän lähti tavan mukaiselle kisällivaellukselle ja hankki työkokemusta Saksassa, Itävallassa, Alankomaissa, Sveitsissä ja Luxemburgissa. Vaelluksen jälkeen vallitsi taloudellinen lama, ja tulevaisuudennäkymät olivat synkät.[2]

Laqua liittyi keväällä 1929 Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen ja sen SA-rynnäkköjoukkoihin. Loppuvuonna hän muutti Lyypekkiin ja liittyi puolueen taistelujärjestö SS:ään. SA:n ja SS:n tehtävissä Laqua osallistui poliittisten vastustajien väkivaltaiseen häirintään ja natsien lietsomaan katuväkivaltaan. Vuonna 1930 hän aiheutti kansallissosialistien sosiaalidemokraattien puhetilaisuuteen järjestämässä tappelussa vakavia vammoja eräälle paikallaolijalle. Oikeuteen joutumisen pelosta Laqua pakeni maasta; puolue järjesti hänelle työpaikan Ruotsista.[2]

Ruotsissa Laqua vietti kaksi vuotta, jona aikana hän oppi kielen tyydyttävästi. Laqua avusti paikallisen kansallissosialistisen puolueen Svenska Nationalsocialistiska Partietin johtoa. Kansallissosialistien noustua Saksassa valtaan Laqua palasi takaisin välittömästi tammikuussa 1933. SS kurssitti ulkomailla kokemusta hankkineen Laquan apupoliisiksi (saks. Hilfspolizist), joiden tarkoituksena oli harjoittaa terroria poliittisia vastustajia kohtaan. Apupoliisit liikkuivat poliisin valtuuksin, pahoinpitelivät ja pidättivät puolueen poliittisia vastustajia sekä toimittivat näitä keskitysleireille. Laqua menestyi tehtävässään niin hyvin, että hänet pestattiin salaisen poliittisen valtionpoliisin, Gestapon palvelukseen. Gestapossa Laqua palveli Kielissä, mutta vaikka hän sai vuonna 1937 upseerinarvon, jäi urakehitys syystä tai toisesta polkemaan paikoillaan.[2]

Laqua sai keväällä 1940 komennuksen Saksan Sicherheitsdienst-turvallisuuspoliisin Norjan osastoon (BdS Norwegen). Laqua saapui Norjaan huhtikuun puolessavälissä, ja komennettiin Larvikin paikallisosaston johtoon. Pohjois-Norjan taisteluiden ratkettua Laqua sai kesäkuussa komennuksen Kirkkoniemeen perustettavan turvallisuuspoliisin paikallisosaston päälliköksi. Rajan läheisyyden vuoksi osasto nimettiin aluksi rajapoliisikomissariaatiksi (saks. Grenspolizeikommissariat Kirkenes).[2]

Kirkkoniemestä Laqua loi suorat luottamukselliset yhteydet Suomen valtiollisen poliisin Pohjois-Suomen virkailijoihin. Yhteydenpito oli vilkasta turvallisuustietojen vaihtoa, saksalaiset halusivat erityisesti tietoa Neuvostoliiton sotilasasioista, suomalaiset puolestaan saivat tietoja Norjan kommunisteista.[2]

Kirkkoniemessä Laqua nousi yhdeksi tärkeimmistä Saksan turvallisuuspoliisin edustajista Suomen ja Norjan alueella.[5] Hän toimi Norjassa useassa roolissa,[3] Saksan turvallisuuspalvelu Sicherheitsdienstin päällikkönä Kirkkoniemessä[6] hän toimi myös Pohjois-Norjan Gestapon johtajana.[7][8] Keskeinen osa Gestapon toimintaa Finnmarkissa oli taistelu norjalaisia ja suomalaisia partisaaneja vastaan.[7] Laqua osallistui myös norjalaisiin siviileihin kohdistuvaan väkivaltaan, muun muassa Hønefossissa syyskuussa 1944.[3]

Kevättalvella 1942 Laqua nimitettiin Gustav vom Felden seuraajaksi Einsatzkommando Finnlandin päälliköksi. Valinnasta olivat sekä RSHA että vom Felde samaa mieltä. Tarkoitus oli että Laqua jakaisi aikansa Kirkkoniemen osaston ja Einsatzskommandon välillä. Einsatzkommandon johto toimi Rovaniemeltä, jossa oli koko pohjoisen armeijan pääesikunta, joten Laqua joutui olemaan vuoroviikoin Kirkkoniemessä ja Rovaniemellä. Järjestelyä kesti kesäkuulle, jolloin Kirkkoniemen osaston komentoon nousi August Haberstroh.[9] Yksikön tehtävänä oli seuloa sotavangeista kommunistit, juutalaiset ja muu natsien ei-toivotuksi aineksiksi määrittelemät ryhmät ja surmata nämä. Einsatzkommando Finnland lakkautettiin vuoden 1942 lopulla. Saksan turvallisuuspoliisin Kirkkoniemen osaston päämaja ja arkisto tuhoutuivat kokonaan Kirkkoniemen pommituksissa 26. joulukuuta 1942.[10]

Laqualle myönnettiin vuonna 1942 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkki.[8]

Lapin sodan puhjettua Laqua perusti Karesuvantoon radioaseman, joka toimi lokakuun 1944 ajan. Myöhemmin asema siirrettiin Ruotsin puolelle, yhteyttä pidettiin kuriirien avulla Norjasta. Laqualla oli Norjassa käytössään radio-, posti- ja lentoyhteydet myös Suomeen.[11]

Taistelujen puhjettua Laqua osallistui saksalaismielisen vastarintaliikkeen järjestämiseen Suomessa.[7] Röytän maihinnousun aikaan Laqua vangitutti Rovaniemen Valpon virkailijat panttivangeiksi. Vangitut vapautettiin myöhemmin.[12]

Sodan päätyttyä liittoutuneiden joukot kuulustelivat Laquaa. Tällöin hän antoi useita totuudenvastaisia tietoja: hän väitti isänsä olevan suomalaistaustainen, ja itse liittyneensä natsipuolueeseen vasta vuonna 1937. Hän kertoi myös lähinnä uskomattomia tarinoita 1930-luvun tekemisistään, mielikuvitusrikkaista matkoista Neuvostoliitossa. Toimintaansa Sicherheistpolizien Kirkkoniemen aseman johdossa Laqua vähätteli.[13]

Sodan jälkeen Laqua avusti Norjan tiedustelupalvelua.[3] Myöhemmin hän ilmeisesti siirtyi Yhdysvaltoihin osana Operation Applepie -ohjelmaa[14] ja mahdollisesti toimi CIA:n palveluksessa. Yhdysvaltain kansallisarkiston 2000-luvulla julkiseksi tullut, Yhdysvaltain palveluksessa toimineita natsirikollisia koskeva aineisto sisältää useita häntä koskevia asiakirjoja.[15][16]

• Alftan, Robert – Jokisipilä, Markku (toim.): Aseveljet: Saksalais-suomalainen aseveljeys 1942–1944. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30421-2.
• Bäckman, Johan: ”Vuonojen partisaanit”, Pronssisoturi: Viron patsaskiistan tausta ja sisältö, s. 74. Tallinna: Tarbeinfo, 2008. ISBN 978-9985-9721-7-5.
• Douglas, Gregory: The CIA Covenant: Nazis in Washington. . Teoksen verkkoversio (viitattu 2.10.2008). (englanniksi)^{[vanhentunut linkki]}
• Lappalainen, Niilo: Aselevon jälkeen. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21813-8.
• Pryser, Tore: Arkivmaterialet som forsvant. Dagbladet, 21.12.1998. Oslo: Berner Gruppen. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.10.2008. (norjaksi)
• Silvennoinen, Oula: Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21501-1.
• FBI Records Declassified under the Disclosure Acts (Records of the Federal Bureau of Investigation (Record Group 65) – Arkisto sisältää FBI:n hallussa ollutta natsien ja natsirikollisten maahantuloa koskevaa aineistoa) Yhdysvaltain kansallisarkisto. Viitattu 2.10.2008. (englanniksi)
• "Suomen poliisi auttoi Gestapoa Finnmarkissa" (Mediakatsaus) 16.1.2004. Ulkoministeriö. Viitattu 2.10.2008.
• Index of CIA Name Files Second Release (Records of the Central Intelligence Agency (Record Group 263)) Yhdysvaltain kansallisarkisto. Arkistoitu 2.12.2008. Viitattu 2.10.2008. (englanniksi)