Wildernessin taistelu

Grant nimitettiin maaliskuussa 1864 pohjoisvaltioiden armeijan ylipäälliköksi. Grantin tavoitteena oli päättää sota keväällä 1864. Hän toivoi valtaavansa etelävaltioiden pääkaupungin Richmondin toukokuun loppuun mennessä. Grant halusi, että kaikilla rintamilla tehtäisiin yhtäaikainen hyökkäys etelävaltioita vastaan.[1]

Grant johti itse tärkeimmällä Virginian rintamalla toimineita kolmea armeijaa. Fritz Sigelin johtaman armeijan piti katkaista Richmondin yhteydet länteen, ja Benjamin F. Butlerin johtaman Jamesin armeijan oli tarkoitus edetä idästä päin ja katkaista Richmondin yhteydet etelään valtaamalla tärkeä Petersburgin kaupunki. Grant harkitsi itse komentamansa Potomacin armeijan sotasuunnitelmaa tarkkaan. Lopulta hän päätti koukata Leen armeijan oikean sivusta ympäri ja pakottaa Lee taisteluun Richmondin ulkopuolella. Grant ei ollut kohdannut Leetä aikaisemmin ja aliarvioi hänen kyvykkyytensä puolustustaistelussa. Monet Potomacin armeijan korkeat upseerit olettivat Leen murskaavan Grantin ensimmäisessä taistelussa.[1]

Potomacin armeija ylitti Rapidan-joen 5. toukokuuta ja lähti marssimaan Wildernessin metsäalueen läpi seuraillen lähes samaa reittiä, kuin vuotta aikaisemmin Joseph Hookerin komennossa. Grant halusi, että armeija etenisi nopeasti vaikeasti liikuttavan alueen läpi, mutta hän oli myös antanut kenraali George Meadelle käskyn aloittaa taistelun, jos mahdollisuus siihen tarjoutuisi. Leen armeija oli hajallaan huollon järjestämiseksi, ja hän ei ollut halukas aloittamaan taistelua, ennen kuin hänen armeijansa olisi koossa. Lee oli kuitenkin valmis ottamaan aloitteen Grantiltä. Lee toivoi lyövänsä Grantin oikean siiven ja näin pakottavansa pohjoisvaltioiden joukot vetäytymään takaisin Rapidanin yli. Toisaalta sodan pitkittäminen oli Leelle tärkeää, koska Yhdysvaltain presidentinvaalien kampanjointi jatkuisi pohjoisvaltioissa sodasta riippumatta läpi kesän.[1]

Taistelu alkoi 5. toukokuuta Leen oikealla sivustalla, kun kummankin puolen joukot etenivät ja kohtasivat toisensa. Tässä vaiheessa Leen armeija oli edelleen hajallaan. Jos Grant onnistuisi antamaan ratkaisevan iskun ennen kuin kenraali James Longstreetin joukot yhtyisivät taisteluun, olisi hän voinut lyödä etelävaltioiden armeijan hajalle ja marssia Richmondiin. Grant käski Meaden valmistella seuraavaksi aamuksi laajan rintamahyökkäyksen käyttämällä Winfield Scott Hancockin komentamaa II armeijakuntaa. Meade toteutti taktiikkaa taistelukentällä, ja Grant pysyi itse päämajassa. Grantin esikuntaan kuuluneen Horace Porterin mukaan Grant teki näin, koska hän halusi olla paremmassa yhteydessä kahteen muuhun armeijaan. Potomacin armeijan edetessä rakennettiin lennätinlinjaa, jolla Grant oli yhteydessä armeijaan.[1]

Hancockin rintamahyökkäys aikaisin seuraavana aamuna onnistui täydellisesti. Etelävaltioiden joukot eivät olleet onnistuneet rakentamaan riittäviä kenttälinnoituksia, ja ne ajettiin sekasorrossa kohti Tappin lesken maatilaa. Keskustassa samaan aikaan tehty hyökkäys ei kuitenkaan edennyt tiheän kasvillisuuden takia. Lee sai tämän vuoksi aikaa järjestää joukkonsa uudelleen. Longstreetin joukot saapuivat taisteluun ja hyökkäsivät Hancockin avointa vasenta sivustaa vastaan, ja Hancockin miehet ajettiin takaisin. Longstreet haavoittui, kun hän meni etulinjaan käskeäkseen joukkonsa takaa-ajoon. Tämän jälkeen taistelu päättyi vähitellen.[1]

Aikaisemmin sodan aikana Potomacin armeija oli vetäytynyt aina takaisin pohjoiseen vastaavan tappion jälkeen. Seuraavana aamuna Grant käski joukkojensa edetä kaakkoon kohti Spotsylvanian käräjätaloa. Joukot ottivat käskyn vastaan innostuneesti. Leen joukoilla oli kuitenkin parempi kuri ja aloite, joten he etenivät käräjätalolle nopeammin ja linnoittautuivat alueelle heti saapuessaan. Alueella käytiin 8. – 21. toukokuuta Spotsylvanian taistelu.[1]

• Holden Reid, Brian: The Civil War and the Wars of the Nineteenth Century. Lontoo: Cassell, 1999. ISBN 0-304-36364-2. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wildernessin taistelu Wikimedia Commonsissa