Wienin piiri

Wienin piirin julkaisema ohjelmajulistus esitteli piirin tieteellisen maailmankäsityksen, jota luonnehtii ennen kaikkea kaksi piirrettä. Ensiksi se oli empiristinen: tietoa oli olemassa vain kokemuksen kautta. Toiseksi tieteellistä maailmankäsitystä leimasi tietyn menetelmän, loogisen analyysin, käyttäminen.[4]

Looginen analyysi on menetelmä filosofisten ongelmien selventämiseksi. Se käyttää symbolista logiikkaa laajalti ja erottaa Wienin piirin empirismin aiemmista empirismin versioista. Filosofian tehtävänä oli ongelmien ja väitteiden selventäminen loogista analyysiä käyttäen.

Looginen analyysi osoittaa, että on olemassa kahdenlaisia väittämiä: toisen tyyppiset ovat pelkistettävissä yksinkertaisemmiksi väitteiksi empiirisesti koetusta, kun taas toisen tyyppisiä ei voida pelkistää kokemusta koskeviksi väitteiksi ja siksi ne ovat merkityksettömiä. Metafyysiset väitteet kuuluvat jälkimmäiseen tyyppiin ja ovat siksi mielettömiä. Näin monet perinteiset filosofiset ongelmat paljastuvat näennäisongelmiksi, jotka ovat seurausta loogisista virheistä, kun taas toiset ongelmat voidaan tulkita uudelleen empiirisiksi väittämiksi ja niistä tulee näin tieteellisen tutkimuksen kohteita.

Yksi syy loogisiin virheisiin, jotka ovat saaneet aikaan metafysiikan, on luonnollisen kielen monitulkintaisuus. ”Luonnollinen kieli muun muassa käyttää samaa puheen osaa, substantiivia, asioista (’omena’), kvaliteeteista (’kovuus’), suhteista (’ystävyys’) ja prosesseista (’uni’): näin se johtaa harhaan kuvittelemaan funktionaalisia käsitteitä kappaleina”.[5] Toinen syy virheisiin on ”ajatus siitä, että ajattelu voi joko johtaa tietoon omista lähtökohdistaan ilman empiiristä ainesta, tai ainakin saada uutta sisältöä tekemällä johtopäätöksiä annetuista asiantiloista”.[6] Viimeksi mainittu ajatus on tyypillinen Immanuel Kantin ajattelulle, jonka mukaan on olemassa synteettisiä apriorisia väittämiä, jotka laajentavat tietämystä ilman kokemuksen käyttöä. Wienin piiri hylkäsi synteettisen apriorisen tiedon kokonaan. Matematiikka, joka aluksi vaikuttaa välttämättä pätevältä esimerkiltä synteettisestä pelkästään puhtaalla järjellä johdetusta tiedosta, on sen sijaan luonteeltaan tautologista, ja siten sen väittämät ovat analyyttisiä ja siten hyvin erilaisia kuin kantilaiset synteettiset väittämät. Wienin piiri hyväksyi ainoastaan synteettiset aposterioriset väittämät (eli tieteelliset väittämät) ja analyyttiset aprioriset väittämät (eli loogiset ja matemaattiset väittämät).

Metafysiikan asema ei ole kuitenkaan yhteyksissä pelkästään loogisiin virheisiin vaan myös ”yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kamppailuihin”.[7] Metafysiikka ja teologia ovat liittoutuneet perinteisten yhteiskunnallisten muotojen kanssa, kun taas ihmiset, jotka ”kohtaavat nykyajan kasvoista kasvoihin, hylkäävät nämä näkemykset ja ottavat pohjaksi kokemusperäiset tieteet”[7]. Näin metafysiikan ja Wienin piirin tieteellisen maailmankäsityksen välinen taistelu ei ole ainoastaan erilaisten filosofioiden välinen taistelu, vaan myös taistelu erilaisten poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten asenteiden välillä. Tietenkään, kuten ohjelmajulistus itsekin myöntää, ”jokainen tieteellisen maailmankäsityksen kannattaja ei tule olemaan taistelija”.[7] Monet Wienin piiriä tutkineet historioitsijat ovat nähneet viimeksi mainitussa lauseessa julkilausumattoman viittauksen vastakkainasetteluun Wienin piirin ”vasemmiston”, jota edustivat ennen kaikkea Neurath ja Carnap, ja Moritz Schlickin välillä. Vasemmiston tavoitteena oli mahdollistaa tieteellisen maailmankäsityksen läpimurto ”yksityisen ja julkisen elämän muodoissa, koulutuksessa, kasvatuksessa, arkkitehtuurissa sekä taloudellisen ja yhteiskunnallisen elämän muotoilemisessa”.[8] Vastakohtana Schlick oli kiinnostunut ensi sijassa tieteiden ja filosofian teoreettisesta tutkimuksesta.

Wienin piirin tavoitteena oli yhtenäistiede, sellaisen järjestelmän muodostaminen, jossa jokainen oikeutettu väitelause voitiin pelkistää alemman tason käsitteitä käyttäväksi väitelauseeksi niin, että jokainen jäljelle jäävä käsite viittaa suoraan kokemukseen. Tästä seurasi selkeän, eri ihmisten väliseen viestintään sopivan ja puolueettoman symbolisen kielen tavoittelu, kielen, joka poistaisi luonnollisen kielen monimerkityksellisyydestä seuraavat ongelmat. Wienin piiri julkaisi kirjoituskokoelmaa nimeltä Einheitswissenschaft (Yhtenäistiede), jota toimittivat Rudolf Carnap, Philipp Frank, Hans Hahn, Otto Neurath, Jørgen Jørgensen (Hahnin kuoltua) ja Charles W. Morris (vuodesta 1938). Sen tavoitteena oli esittää yhtenäinen näkemys tieteestä. Kokoelman julkaiseminen kuitenkin pysähtyi toisen maailmansodan aiheuttamien ongelmien vuoksi. Vuonna 1938 aloitti Yhdysvalloissa toinen julkaisusarja nimeltään International Encyclopedia of Unified Science (Kansainvälinen yhtenäistieteen ensyklopedia), mutta hanke ei koskaan valmistunut. Sarjassa julkaistiin vain ensimmäinen osa, Foundations of the Unity of Sciences (Yhtenäistieteen perusteet). Se käsitti kaksi osaa, joissa oli yhteensä kaksikymmentä tutkielmaa, jotka julkaistiin vuosien 1938 ja 1969 välillä. Rudolf Carnap ja Charles Morris muistelevat vuoden 1969 painoksen esipuheessa:

»’Encyclopedia’ oli alun perin Otto Neurathin ajatus. Se oli tarkoitettu tieteiden yhtenäisyyden liikkeen ilmentymäksi – – Alkuperäiset tavoitteet ensyklopedialle olivat kunnianhimoiset. Kahden johdanto-osan lisäksi siinä oli tarkoitus julkaista osa tieteiden menetelmäopista, toinen tieteiden yhdistämisen tämänhetkisestä tilasta, ja mahdollisesti osa tieteiden soveltamisesta. Suunnitelmissa oli, että teos kokonaisuudessaan käsittäisi noin 26 osaa (260 tutkielmaa).[9]»

Wienin piirin asenne metafysiikkaa kohtaan ilmenee hyvin Carnapin artikkelissa ”Überwindung der Metaphysik durch Logische Analyse der Sprache”, joka julkaistiin Erkenntnis -julkaisun toisessa osassa vuonna 1932. Carnapin mukaan kieli koostuu sanastosta eli joukosta merkityksellisiä sanoja, sekä syntaksista eli lauseopista, eli joukosta sääntöjä, jotka määräävät, kuinka sanaston sanoista voi muodostaa lauseita. Näennäisväitteet eli peräkkäisten sanojen jaksot, jotka ensi näkemältä muistuttavat väitteitä mutta joilla ei ole todellisuudessa merkitystä, muodostuvat kahdella tavalla: joko väitteissä on merkityksettömiä sanoja, tai ne on muodostettu rikkomalla syntaksia. Carnapin mukaan metafysiikassa esiintyi kummankin tyypin näennäisväittämiä.

Sanalla W on merkitys, jos kaksi ehtoa täyttyy. Ensiksi W:n esiintymisen tapa peruslauseissa (eli yksinkertaisimmissa lauseissa joiden osana W voi olla) tulee olla kiinnitetty. Toiseksi, jos W esiintyy peruslauseessa S, tulee voida antaa vastaus seuraaviin kysymyksiin (jotka ovat Carnapin mukaan saman kysymyksen eri muotoiluja):

1. Mistä lauseista S voidaan johtaa, ja mitä lauseita siitä voidaan johtaa?
2. Missä olosuhteissa S olisi totta, ja missä olosuhteissa epätotta?
3. Kuinka S:n totuus todennettaisiin?
4. Mikä on S:n merkitys?[10]

Carnap käytti esimerkkinä sanaa ’niveljalkainen’. Lause muotoa ”olio x on niveljalkainen” on peruslause, joka on johdettavissa lauseista ”x on eläin”, ”x:llä on jaokkeellinen ruumis” ja ”x:llä on nivelikkäät jalat”. Vastaavasti nämä lauseet voidaan johtaa lauseesta ”olio x on niveljalkainen”. Näin sanan 'niveljalkainen' merkitys on määrätty.

Carnapin mukaan monet metafysiikan sanat eivät täytä näitä vaatimuksia ja ovat siksi merkityksettömiä. Esimerkkinä Carnap mainitsee sanan 'prinsiippi', ’alkuperuste’ tai ’perusajatus’. Sanalla on määrätty merkitys, jos lauseen ”x on y:n prinsiippi” on tarkoitus olla sama kuin lauseen ”y on olemassa x:n ansiosta” tai ”y saa alkunsa x:stä”. Jälkimmäinen lauseista on täysin selvä: y saa alkunsa x:stä jos x:ää seuraa aina poikkeuksetta y ja x:n ja y:n välinen poikkeukseton suhde on empiirisesti todennettavissa. Carnapin mukaan metafyysikot eivät kuitenkaan tyydy tähän sanan ’prinsiippi’ merkitykseen. He katsovat, ettei mikään x:n ja y:n välinen empiirinen suhde voi täysin selittää lauseen ”x on y:n prinsiippi” merkitystä, koska on olemassa jotain, mitä ei voida tavoittaa kokemuksen keinoin, jotain, mihin ei voida soveltaa empiirisiä arviointiperusteita. Carnapin mukaan tällaisen empiirisen perusteen puuttuminen vie Carnapin mukaan sanalta ’prinsiippi’ merkityksen, kun se esiintyy metafysiikassa. Siksi sellaiset metafyysiset näennäisväitteet kuten ”vesi on maailman prinsiippi” tai ”henki on maailman prinsiippi” ovat merkityksettömiä ja mielettömiä, koska niissä esiintyy merkityksetön ja mieletön sana.

On kuitenkin olemassa myös näennäisväitteitä, joissa esiintyy pelkästään merkityksellisiä sanoja. Nämä väitteet muodostuvat syntaksia rikkomalla. Esimerkkinä on lause ”Caesar on alkuluku”. Lauseen jokainen sana on mielekäs ja jokaisella on määrätty merkitys, mutta lauseessa ei ole mieltä. Ongelma on siinä, että ’alkuluku’ on lukujen predikaatti, ei ihmisyksilöiden predikaatti. Esimerkissä lauseen mielettömyys on ilmeinen, mutta luonnollisessa kielessä kieliopin säännöt eivät estä vastaavanlaisten mutta vaikeammin tunnistettavissa olevien mielettömien sanayhdistelmien muodostamista. Luonnollisessa kielessä jokainen sanojen yhdistelmä muotoa ”x on y”, jossa x on substantiivi ja y on predikaatti, on hyväksyttävissä. Luonnollisessa kielessä ei itse asiassa tehdä eroa predikaatteihin, joita voidaan soveltaa ihmisyksilöihin, ja predikaatteihin, joita voidaan soveltaa lukuihin. Näin ”Caesar on sotilas” ja ”Caesar on alkuluku” ovat yhtä lailla syntaksiltaan oikein muodostettuja, päinvastoin kuin esimerkiksi ”Caesar on ja”, joka on muodostettu väärin. Johdonmukaisesti muodostetussa kielessä erityyppisten predikaattien ero on Carnapin mukaan määritelty täsmällisesti, ja sellaiset näennäisväitteet kuin ”Caesar on alkuluku” ovat syntaksiltaan väärin muodostettuja. Metafyysiset väitteet, joissa ei esiinny mielettömiä sanoja, ovat mielettömiä siksi, että ne on muodostettu tavalla, joka on luvallinen luonnollisissa kielissä, mutta ei loogisesti muodostetuissa kielissä.

Carnap pyrki osoittamaan yleisimmät syyt virheisiin, joista metafyysiset näennäisväitteet voivat saada alkunsa. Eräs syy virheisiin oli verbin ’olla’ monimerkityksellisyys, koska sitä käytettiin joskus kopulana eli yhdistäjänä (”Minä olen nälkäinen”) ja joskus osoittamassa olemassaoloa (”Minä olen”). Jälkimmäinen lause vihjaa virheellisesti predikaattimuodosta, ja tästä seuraa vihjaus, että olemassaolo olisi predikaatti. Ainoastaan nykyaikainen logiikka, joka esitteli erityisen merkinnän tarkoittamaan olemassaoloa (merkintä ${\displaystyle \exists \;}$), joka esiintyy ainoastaan sellaisissa väitteissä kuin ${\displaystyle \exists \;xP(x)}$, ei koskaan predikaattina, on osoittanut, ettei olemassaolo ole predikaatti, ja näin paljastanut loogisen virheen, josta sellaiset näennäisväitteet kuin ”cogito ergo sum” ovat saaneet alkunsa.

Toinen syy virheisiin oli tyyppien sekoittaminen niin, että toisen lajin predikaattia käytetään toisen lajin predikaattina. Esimerkiksi näennäisväittämä ”tiedämme ei-mitään” on analoginen lauseen ”tiedämme sateen” kanssa, mutta siinä missä jälkimmäinen on oikein muodostettu, ensin mainittu on väärin muodostettu, ainakin loogisesti muodostetussa kielessä, koska käsitettä ’ei-mitään’ käytetään väärin substantiivina. Formaalissa kielessä ’ei-mitään’ tarkoittaa vain samaa kuin ${\displaystyle \lnot \;\exists \;x}$, kuten ”ei ole olemassa mitään mikä on ulkona”, eli ${\displaystyle \lnot \;\exists \;xO(x)}$, ja näin 'ei-mitään' ei koskaan esiinny substantiivina eikä predikaattina.

Carnapin mukaan metafysiikalla ei ole teoreettista sisältöä. Sen sijaan metafyysiset väitteet ilmaisevat ihmisten asenteita elämää kohtaan, Tämä tehtävä on taiteella ja runoudella, mutta metafyysikko käyttää välineenään teoretisointia taiteen keinojen sijaan. Metafyysikko sekoittaa taiteen ja tieteen, elämää koskevan asenteen ja tiedon, ja saa siten aikaan epätyydyttäviä ja riittämättömiä tuloksia. Kuten Carnap kirjoitti, ”Metafyysikot ovat muusikoita ilman musikaalisia kykyjä”.[11]

• Haaparanta, Leila: Millainen on filosofinen ongelma? Niin & näin, 1999, nro 4, s. 3–6. Artikkelin verkkoversio.
• Hirvonen, Ilmari: Moritz Schlickin empiirinen realismi. Ajatus, 2019, 76. vsk, s. 125–167. Artikkelin verkkoversio.
• Lammenranta, Marku: Onko Wienin piiri kuollut? Tieteessä tapahtuu, 2003, 21. vsk, nro 1, s. 53–56. Artikkelin verkkoversio.
• Lindfors, Pertti & Hartikainen, Erkki: Wienin piiri vastusti metafysiikkaa. Vapaa ajattelija, 2003, nro 1. Artikkelin verkkoversio.
• Manninen, Juha: Eino Kaila ja tie Wienin piiriin. Tieteessä tapahtuu, 2002, 20. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
• Manninen, Juha: Realisti Wienin piirin väittelyissä. Tieteessä tapahtuu, 2002, 20. vsk, nro 7, s. 40–52. Artikkelin verkkoversio.
• Manninen, Juha: Wien, Cambridge, Königsberg: Filosofisia tapahtumia 1929–1930. Tieteessä tapahtuu, 2004, 22. vsk, nro 4, s. 17–26. Artikkelin verkkoversio.
• Manninen, Juha: Ennen Wienin piiriä: Moritz Schlick, Hans Reichenbach ja Eino Kaila Järjen todellisuus. Juhlakirja Markku Mäelle, Osa 2.
• Niiniluoto, Ilkka & Koskinen, Heikki J. (toim.): Wienin piiri. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-866-4.
• Raatikainen, Panu: Looginen positivismi, Wienin piiri ja Moritz Schlick. Niin & näin, 2014, nro 1, s. 31–34. Artikkelin verkkoversio.
• Sintonen, Matti: Empirismi ja positivismi. Teoksessa Niiniluoto, Ilkka & Saarinen, Esa (toim.): Nykyajan filosofia, s. 45–109. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26207-2.

• Ayer, Alfred J.: Logical Positivism. Glencoe, Illinois: Free Press, 1959. (englanniksi)
• Barone, Francesco: Il neopositivismo logico. Roma Bari: Laterza, 1986. (italiaksi)
• Bergmann, Gustav: The Metaphysics of Logical Positivism. New York: Longmans Green, 1954. (englanniksi)
• Cirera, Ramon: Carnap and the Vienna Circle: Empiricism and Logical Syntax. Atlanta: Rodopi, 1994. (englanniksi)
• Edmonds, David: The Murder of Professor Schlick. The Rise and Fall of the Vienna Circle. Princeton: Princeton University Press, 2020. ISBN 978-0-6911-6490-8. (englanniksi)
• Friedman, Michael: Reconsidering Logical Positivism. Cambridge, UK: Cambridge University Press, 1999. (englanniksi)
• Gadol, Eugene T.: Rationality and Science. A Memorial Volume for Moritz Schlick in Celebration of the Centennial of his Birth. Wien: Springer, 1982. (englanniksi)
• Geymonat, Ludovico: La nuova filosofia della natura in Germania. Torino, 1934. (italiaksi)
• Giere, Ronald N. & Richardson, Alan W.: Origins of Logical Empiricism. Minneapolis: University of Minnesota Press, 1997. (englanniksi)
• Kraft, Victor: The Vienna Circle. The Origin of Neo-positivism, a Chapter in the History of Recent Philosophy. New York: Greenwood Press, 1953. (englanniksi)
• McGuinness, Brian: Wittgenstein and the Vienna Circle. Conversations Recorded by Friedrich Waismann. Käännös Joachim Schulte ja Brian McGuinness. New York: Barnes & Noble, 1979. (englanniksi)
• Reisch, George: How the Cold War Transformed Philosophy of Science. To the Icy Slopes of Logic. New York: Cambridge University Press, 2005. (englanniksi)
• Salmon, Wesley & Wolters, Gereon (toim.), Logic, Language, and the Structure of Scientific Theories. Proceedings of the Carnap-Reichenbach Centennial, University of Konstanz, 21–24 May 1991. Pittsburgh: University of Pittsburgh Press, 1994. (englanniksi)
• Sarkar, Sahotra: Logical Empiricism and the Special Sciences. Reichenbach, Feigl, and Nagel. New York: Garland, 1996. (englanniksi)
• Sarkar, Sahotra: Decline and Obsolescence of Logical Empiricism. Carnap vs. Quine and the Critics. New York: Garland, 1996. (englanniksi)
• Sarkar, Sahotra: The Legacy of the Vienna Circle. Modern Reappraisals. New York: Garland, 1996. (englanniksi)
• Spohn, Wolfgang (toim.): Erkenntnis Orientated. A Centennial Volume for Rudolf Carnap and Hans Reichenbach. Boston: Kluwer Academic Publishers, 1991. (englanniksi)