White Lion

Muutettuaan Tanskasta Yhdysvaltoihin Mike Tramp tapasi kitaristi Vito Brattan ja he päättivät perustaa yhtyeen. Rumpali Nicki Capozzin ja basisti Felix Robinsonin liityttyä mukaan yhtyeelle annettiin nimi White Lion. Pieni levymerkki Grand Slam Records otti yhtyeen suojiinsa tammikuussa 1985. ”The Road to Valhalla” -kappaleen levytyksen ollessa meneillään sekä Capozzi että Robinson jättivät yhtyeen. Heidän tilalleen tuli rumpaliksi Dave Spitz ja basistiksi James LoMenzo. Alle kuukauden kuluttua liittymisestään Spitz kuitenkin lähti Anthraxiin kitaristiksi – ja hänen tilalleen tuli Anthraxin entinen rumpali Greg D'Angelo. Yhtye viimeisteli debyyttialbuminsa Fight to Survive, joka julkaistiin 9. marraskuuta 1985. Muutamaa kuukautta myöhemmin Grand Slam Records haettiin konkurssiin. Vuonna 1986 White Lionilla – kuvitteellisella naisjäsenellä täydennettynä – oli pieni osa elokuvassa Rahareikä, jonka pääosaa näytteli Tom Hanks.

Alkuvuodesta 1987 White Lion sai levytyssopimuksen Atlantic Recordsin kanssa. Toinen albumi Pride julkaistiin 21. kesäkuuta 1987. Levyn ensimmäinen single ”Wait” oli julkaistu kuukauden alussa, mutta se ei noussut välittömästi hitiksi – siihen meni seitsemän kuukautta. Yhtye lähti heinäkuussa 1987 kiertueelle soittaen Frehley’s Cometin lämmittely-yhtyeenä. Saman vuoden syyskuussa White Lion pääsi lämmittelijäksi Kissin Crazy Nights -kiertueelle. Kierrettyään loppuvuoden Kissin matkassa yhtye oli seuraavaksi AC/DC:n Blow Up Your Video -kiertueella talven 1988. Tämän kiertueen aikana ”Wait” nousi singlelistalla kahdeksannelle sijalle ja sen vanavedessä myös albumi yhdenneksitoista. Seuraava single ”Tell Me” saavutti listasijoituksen 58. Pride-kiertue jatkui ja päättyi lämmittely-yhtyeenä Stryperille, joka oli promotoimassa In God We Trust -albumiaan. Kolmas single ”When the Children Cry” nousi kolmanneksi singlelistalla. Lopulta Pride myi Yhdysvalloissa platinaa.[1]

Elokuussa 1989 julkaistiin White Lionin kolmas albumi Big Game. Singleinä julkaistiin ”Little Fighter”, ”Cry for Freedom” ja coverversio Golden Earringin vanhasta hitistä ”Radar Love”. Big Game myi kultalevyn verran. Neljäs albumi Mane Attraction, jota työstettiin kaksi vuotta, julkaistiin 1991. Vaikka musiikin tason tuskin voidaan katsoa laskeneen, muuttuneiden musiikillisten virtausten johdosta levyn myyntilukemat jäivät edellisiin verrattuna vaatimattomiksi. D'Angelo ja LoMenzo jättivät yhtyeen hieman tämän jälkeen, mutta White Lion jatkoi vielä jonkin aikaa, basistinaan Tommy T-Bone Caradonna ja rummuissa myöhemmin muun muassa Megadethissa soittanut Jimmy DeGrasso. White Lion soitti viimeisen keikkansa Bostonin The Channelissä syyskuussa 1991.

Paluu esiintymislavoille

Vuonna 1999 yhtye kokosi rivinsä uudelleen kahdeksan vuoden tauon jälkeen ja levytti albumin Remembering White Lion, joka osoittautui menestykseksi. 2000-luvulla yhtye on julkaissut kokoelmalevyt Anthology 83–89 (2004), The Definitive Rock Collection (2007), livealbumin Rocking the USA (2005) ja studiolevyn Return of the Pride (2008), joka on jatko-osa vuoden 1987 albumille Pride. Basisti Claus Langeskov erosi yhtyeestä 2008.

Kosketinsoittaja Henning Warner esiintymässä Gods of Metal -festivaaleilla 2007.

• Fight to Survive (1985)
• Pride (1987)
• Big Game (1989)
• Mane Attraction (1991)
• The Best of White Lion (1992, kokoelma)
• Remembering White Lion (1999)
• Anthology 83–89 (2004, kokoelma)
• Rocking the USA (2005, livealbumi)
• The Definitive Rock Collection (2007, kokoelma)
• Return of the Pride (2008)

• Mike Tramp – laulu (1983–1991, 1999–)
• Jamie Law – soolo- ja rytmikitara, taustalaulu (2005–)
• E. J. Curse – bassokitara, taustalaulu (2008–)
• Troy Patrick Farrel – rummut, taustalaulu (2005–)
• Henning Warner – koskettimet, taustalaulu (2005–)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta White Lion Wikimedia Commonsissa