Westmalle (panimo)
Westmallen panimo (Brouwerij der Trappisten van Westmalle) on belgialainen luostaripanimo. Se sijaitsee Westmallen kylässä, Belgiassa Onze-Lieve-Vrouw van het Heilig Hart -sisterssiläisluostarissa.
Westmalle on suurin ja kaupallisin trappist-oluita tuottavista panimoista. Luostari tuottaa myös maitoa ja juustoa. Panimo valmistaa kolmea erilaista pintahiivaolutta.
Historiaa
Luostari perustettiin vuonna 1794, mutta trappistiluostari siitä tuli vasta 22. huhtikuuta 1836. Samana vuonna apotti Martinus Dom aloitti pienen panimon rakentamisen, ja 10. joulukuuta tarjoiltiin lounaalla ensimmäisen kerran oman panimon olutta. Alkuvuosina olutta tehtiin vain omaan tarpeeseen. Paikallinen myynti luostarin porteilta alkoi vuonna 1856 ja tukkukauppa vuonna 1921.
Westmalle on pannut tummaa olutta vuodesta 1856, mutta nykyinen dubbel perustuu ensi kerran vuonna 1926 tehdyn oluen reseptiin.
Vuonna 1934 panimo kehitti ensimmäisen tripel-tyyppisen trappist-oluen. Sekä dubbelin että tripelin on sanottu saaneen alkunsa Westmallesta.[1]
Panimoon rakennettiin uudet tuotantotilat vuonna 1991 ja uusi pullotuslinja vuonna 2000. Nykyinen pullotuskapasiteetti on 45 000 pulloa tunnissa ja vuosittainen tuotantomäärä 120 000 hehtolitraa (2004).
Oluet
Westmalle valmistaa kolmea erilaista olutta. Extra on tarkoitettu munkkien nautittavaksi, muu tuotanto jakautuu 40:60 trippelin hyväksi.
- Westmalle Extra (alkoholia 5 % tilavuusprosenttia); vaalea ale-tyyppinen olut. Extraa valmistetaan vain kerran tai kahdesti vuodessa ja on tavallisesti tarjolla vain luostarin munkeille. Olutta myydään kuitenkin satunnaisesti luostarilta.[1]
- Westmalle Dubbel (7 %); tumma, punertavan ruskea dubbel, joka jälkikäy pullossa. Nykyinen resepti pohjautuu vuoden 1926 olueen. Dubbelia myydään 33 ja 75 senttilitran pulloissa. Se on myös ainoa tumma trappist-olut, jota saa hanaoluena.
- Westmalle Tripel (9,5 %); kirkkaan kullankeltainen tripel, joka jälkikäy pullossa. Tripel kehitettiin uusien tuotantotilojen myötä vuonna 1934, nykyinen resepti on vuodelta 1956. Olutta myydään sekä 33 että 75 senttilitran pulloissa.
Westmallen oluthiiva tulee Saccharomyces cerevisiae -hiivasienestä. Myös Westvleterenin trappist-panimo käyttää Westmallen hiivaa.
Lähteet
- Webb, Timi: Good Beer Guide to Belgium. Campaign for Real Ale, 2005. ISBN 1-85249-210-4.