Weisut ia Ennustoxet

Weisut ia Ennustoxet Mosesen Laista ia Prophetista Wloshaetut ("Veisut ja ennustukset, Mooseksen laista ja profeetoista uloshaetut") oli Mikael Agricolan suomennos eräistä Raamatun Vanhan testamentin osista. Teos ilmestyi vuonna 1551. Se oli osa Agricolan raamatunsuomennostyötä, josta oli kolme vuotta aiemmin ilmestynyt Uuden testamentin suomennos Se Wsi Testamenti ja samana vuonna psalmien suomennos Dauidin Psalttari.

Weisut ia Ennustoxet

Teoksen nimen mukaisesti suomennetut osat olivat peräisin Mooseksen kirjoista ja profeetallisista kirjoista.[1] Teoksen alussa oli kuusi Vanhan testamentin historiallisista kirjoista valittua virttä eli weisua. Varsinaisista kirjoista teos sisälsi osan Jesajan, Jeremian, Hesekielin ja Danielin kirjoista, sekä Valitusvirret ja yhdeksän ensimmäistä ns. pientä profeettaa, eli Hoosean kirjasta Sefanjan kirjaan, kokonaisuudessaan.

Malliltaan teos noudattaa jossain määrin Johannes Bugenhagenin julkaisemaa latinankielistä psalttaria. Agricola liitti teokseen erilaisia alkupuheita ja selityksiä, jotka selittivät muun muassa profetioiden sisältöä sekä kirjojen historiallista ja maantieteellistä taustaa. Nämä oli lainattu saksan- ja ruotsinkielisistä lähteistä, eli Lutherin ja Kustaa Vaasan Raamatuista, sekä Vulgatasta.[1]

Seuraavana vuonna Agricola täydensi profeettakirjojen suomennostyötä julkaisemalla teoksen Ne Prophetat. Siinä julkaistut kirjat, loput kolme pientä profeettaa, jäivät pois Weisut ja Ennustoxet -teoksen painoksesta, koska suomennokset eivät ehtineet Tukholmaan ajoissa painettaviksi kelirikon takia. Nämä kaksi teosta päättivät Agricolan raamatunsuomennosurakan, joka loppui rahoituksen puutteeseen. Keskeneräisenkin Vanhan testamentin suomennokset tarjosivat kuitenkin pohjan vuosien 1642 ja 1758 raamatunsuomennoksille, Biblialle.