Weikko Läheniemi

Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Läheniemi ja Aina Maria Streng. Hänen isänsä Matti Läheniemi tunnettiin radikaalina talonpoikaispoliitikkona. Läheniemi kävi kansakoulun ja kaksi luokkaa Käkisalmen yhteiskoulua. Opintojaan hän jatkoi yksityisesti muun muassa kielikursseilla Helsingissä. Hän suoritti syyskuussa 1915 pääsytutkinnon Kansallisteatterin teatterikouluun.[1][2]

Polangenin kurssilaisia räjäytysharjoituksessa. Etuoikealla saksalainen kouluttaja luutnantti Albert Mellis.

Läheniemi viljeli opintojensa ohella kotitilaansa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 3. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]

Läheniemi saapui takaisin Suomeen pioneerikomennuskunnan mukana sukellusveneellä UC 57 Hamnskäriin Loviisan edustalle 17. marraskuuta 1917 kello 7 illalla. Komennuskunnassa olivat mukana joukkueenjohtaja Läheniemen 1. konekiväärikomppaniasta lisäksi joukkueenjohtajat Woldemar Hägglund 3. komppaniasta ja Väinö Strömberg 1. konekiväärikomppaniasta, ryhmänjohtaja Sulo-Veikko Pekkola 2. konekiväärikomppaniasta, vararyhmänjohtaja Einar Wichmann 2. komppaniasta sekä jääkäri Hämäläinen (tai jääkäri Viljo Siimes 1. konekiväärikomppaniasta; näin väittää Erik Jernström kirjassaan Jääkärit maailmansodassa), sähköttäjät vararyhmänjohtaja Leo Ekberg tiedonantojoukkueesta ja jääkäri Taavetti Tenhunen tiedonantojoukkueesta.[1][2]

Sukellusveneeltä hänet komennettiin niin sanottuun kotkalaiseen venekuntaan, jonka hänen epäonnekseen punaiset ottivat miehistöineen ja lasteineen vangiksi Längön saarella. Punaiset vapauttivat kuitenkin Läheniemen muutaman päivän jälkeen.

Vapautumisensa jälkeen hän sai tehtäväkseen valmistella ennalta suunnitellut rautatiesiltojen räjäyttämiset Kaakkois-Suomessa. Tarkempia ohjeita saamaan hän matkusti kotiinsa Räisälään, mihin hän jäi odottamaan lopullista toimintakäskyä. Räisälässä oloaikanaan hän koulutti Räisälän ja Käkisalmen suojeluskuntajoukkoja.

Varsinaisten sotatoimien alettua hän otti komentoonsa Kiviniemeen kokoontuneet suojeluskuntajoukot. Tällä muutama kymmenen miehen joukolla hän torjui punaisten ja venäläisten 21. helmikuuta 1918 aloittamat hyökkäykset Raudun seudulle.

Käsityksen hänen huolestaan joukkojen ja materiaalin riittämättömyydestä saa hänen kirjoittamastaan kirjeestä Karjalan joukkojen ylipäällikkö Aarne Sihvolle Antreaan. Kirje on kirjattu 21. helmikuuta 1918 kello 11.20.

»Kaikki aseelliset mitä minulla on – 65 miestä – ovat Raasulissa rajalla vihollista vastassa ja tehdään mitä voidaan, mutta kysyn, onko mahdollista 65:llä miehellä, joilla on 15–29 patruunaa mieheen, rynnätä ja hajottaa yli tuhatlukuinen vihollinen, joka on varustettu kivääreillä, kuularuiskuilla ja tykistöllä. Ei edes luvatuista 125:stä kivääristä ja patruunoista sieltä käsin kuulu mitään. Jos katsot edellä kertomallani voimalla viisaaksi hyökätä, teen sen, mutta seurauksista en sitten vastaa. Minusta tuntuu kuin siellä ei uskottaisi tiedonantojani. Piru vieköön, kynteni kyllä syyhyävät, mutta kun ei ole millä tappelisi.»

Tämän kirjeen seurauksena Läheniemi saikin lopulta täydennystä lohkolleen ja näillä joukoilla Läheniemi toimintakäskyn mukaisesti tuhosi 26. tammikuuta 1918 vastaisena yönä Kiviniemen rautatiesillan.

Sodan edistyttyä ja joukkojen uudelleen järjestelyjen jälkeen Läheniemi määrättiin komppanianpäälliköksi Raudun rintamalohkolle järjestetyn Karjalan ryhmän IV pataljoonan Mäkriällä olevaan 2. komppaniaan, joka oli koottu Räisälän ja Sakkolan miehistä ja oli vahvuudeltaan n. 150 miestä. Läheniemi haavoittui lievästi 27. helmikuuta 1918 ja pahemmin 15. maaliskuuta 1918, jonka jälkeen hän joutui sairaalahoitoon. Mutta kauan ei Läheniemi sairaalassa viihtynyt vaan palasi takaisin rintamalle kainalosauvoihin tukeutuen 26. maaliskuuta 1918 ja nyt hänet määrättiin 27. maaliskuuta 1918 alkaen Karjalan 1. rykmentin 3. pataljoonan komentajaksi. Pitkäksi ei muodostunut tämän urhoollisen soturin sotilasura, sillä hän kaatui 15. huhtikuuta 1918 Kivennavalla Miettilän ja Kauksamon kylien välillä ollessaan tarkistamassa etuvartiota, kun tarkka-ampujan luoti osui häneen. Kuollessaan hän oli naimaton ja kirjoilla Räisälässä. Hänet haudattiin kotitalonsa lähellä olevaan puistikkoon pienen lammen rannalle.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 1. maaliskuuta 1916 Vänrikki 11. helmikuuta 1918		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaudenmitali 1. lk. Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Toim. J. Suomalainen, J. Sundvall, E. Olsoni ja A. Jaatinen: Suomen jääkärit osa I, Oy Sotakuvia Kuopio 1933.
• Toim. K. Donner, Th. Svedlin, H. Nurmio Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Suomen sotasurmat 1914–1922 © 2001- Valtioneuvoston kanslia, Suomi Finland.
• Erik Jernström: Jääkärit maailmansodassa Sotateos oy Helsinki 1933.