Web 2.0

Web 2.0 -termillä viitataan World Wide Webin konseptin asiakaskeskeiseen kehitykseen, jota jotkut pitävät Webin toisena vaiheena.[1] Käsite on alun perin kehitetty vuonna 2004 O'Reilly and Associatesin ja MediaLive Internationalin järjestämän konferenssin markkinointiin, mutta se on sittemmin levinnyt laajempaan käyttöön.[2][3] O´Reilly ei kyennyt alkuperäisessä artikkelissaan (2005) määrittelemään Web 2.0:aa muuten kuin yrittämällä avata termiä ideakartan avulla. Vaikka useat eri tahot ovat yrittäneet määritellä termiä Web 2.0, niin sille ei löydy vieläkään mitään yksiselitteistä määritelmää. Se ei ole mikään yksiselitteisesti määriteltävä tekniikka tai malli, vaan konsepti, jossa yhdistyy uudet ja hyväksi havaitut toimintatavat www-palvelun strategiassa, suunnittelussa, ohjelmoinnissa, markkinoinnissa ja tuotannossa.[4]

Termin kannattajat viittaavat sillä seuraavanlaisiin asioihin:

  • Siirtyminen toiminnallisempiin, www-pohjaisiin sovelluksiin
  • Sosiaalisempi lähestymistapa sisällön tuottamiseen ja jakeluun, jossa korostetaan avointa kommunikointia, päätösvallan hajauttamista ja tiedon vapaata jakamista ja uudelleen käyttöä.

Web 2.0:aa voidaan pitää internetiin liittyvänä uutena liiketoimintamallina, jossa yritykset tuottavat palveluita valmiiksi tehtyjen staattisten sisältötuotteiden sijasta. Web 2.0 -ajattelua edustaa esimerkiksi Flickr, johon käyttäjät lataavat sisältönä olevat kuvat yhteisöllisesti katseltaviksi, kommentoitaviksi ja käytettäviksi. [5]

Termin merkityksestä ei ole kuitenkaan vielä täyttä yksimielisyyttä. Epäilijät väittävät joko koko termin olevan turha, tai että sitä käytetään miten halutaan, jotta saataisiin media ja sijoittajat uskomaan, että ollaan rakentamassa jotain täysin uutta. Esimerkiksi Holtz (2006) toteaa, että termiä Web 2.0 voidaan kritisoida väkisin tehdyksi ja pinnalliseksi, mutta toisaalta on hyödyllistä tarkastelun helpottamiseksi nimetä ilmiöitä, jotka eivät sovi vanhoihin kategorioihin.[6]

Rakenteellisesti termi Web 2.0 sisältää viittauksen World Wide Webiin sekä ohjelmistotuotannossa käytetyn tavan esittää tuotteen edistymistä versionumeron (tässä 2.0) avulla. "Perinteinen web" olisi "Web 1.0", vaikka tätä nimitystä ei sinänsä käytetä.

Monet uudet käsitteet ja teknologiat on yhdistetty Web 2.0 -ilmiöön, esimerkiksi weblogit, podcastit, RSS-syötteet, erilaiset yhteisöllisyyttä tukevat www-sovellukset kuten Wikipedia tai Flickr, www-pohjaiset ohjelmointirajapinnat, Web-standardit ja Ajax.[7] Yhteisöllisen tiedon jalostamisen termi on käyttäjätuotanto (eng. Produsage).[8] Esimerkiksi Lin (2007) kuitenkin korostaa, ettei Web 2.0 tarkoita mitään kaikille sovelluksille yhteistä teknologioiden joukkoa.[9]

Web 2.0 -työkalut ovat yleensä halvempia kuin perinteiset ohjelmistot. Parhaimmillaan ne ovat jopa täysin ilmaisia. Niiden käyttämiseen tarvitaan vain ajan tasalla oleva selain, sillä ne ovat web-pohjaisia. Verkkopohjaiset ohjelmistot ovat nopeita ja dynaamisia. Esimerkiksi Google Spreadsheet toimii kuten Excel, mutta kolmella erityisellä erolla: se on yhteistyön tulos, jossa monta käyttäjää voi samaan aikaan muokata työtä; se on verkkopohjainen, joten sovellusta ei tarvitse ladata tai asentaa; ja se on ilmainen. Web 2.0 -ohjelmistot ovatkin erittäin sosiaalisia, kannustavat käyttäjiä manipuloimaan sisältöä ja olemaan vuorovaikutuksessa sisällön kanssa uusilla tavoilla. [10] Sanastokeskuksen työryhmä rinnastaakin sosiaalisen median Web 2.0 –määritelmässään: ”internetin hyödyntämisessä käytettävien, sosiaalisen median mahdollistavien tietoteknisten ratkaisujen kokonaisuus”. [11]

Web 2.0 -termin lanseeraaminen ei vaikuttanut internetin yksittäisten kehityspolkujen etenemiseen, vaan ennemminkin siihen, että kehityspolkuja tarkastellaan kokonaisuutena, mikä on synnyttänyt uusia palveluita [3]. Web 2.0 on mahdollistanut yrityksiä luomaan, suunnittelemaan, jatkokehittämään ja levittämään sekä tuotteita että palveluita täysin uusin keinoin. [12]

Yrityksien ja organisaatioiden kiinnostus Web 2.0:aa kohtaan johtuu pääasiassa siitä, että liiketoimintamallit, tekniikat ja muut ominaisuudet, jotka liittyvät Web 2.0:aan, on havaittu toimivan käytännössä. Tästä hyviä esimerkkejä ovat YouTuben, Googlen, Amazonin ja Yahoon kaltaiset menestystarinat. Kaikkea Web 2.0:n mahdollisuuksia yritysten ei tarvitse yrittää hyödyntää toiminnassaan, vaan hyödyntää vain tiettyjä Web 2.0:n tarjoamia mahdollisuuksia, jotka ovat omaan strategiaan ja toimintaan soveltuvia tai soviteltavissa olemassa oleviin resursseihin ja vahvuuksiin. [4]

Teknologia

Web 2.0:n infrastruktuuri on kehittyvä ja monitahoinen. Se sisältää palvelinpuolen ohjelmistoja, sisällön syndikointia, viestiprotokollia ja standardeihin pohjautuvia selaimia. Termiä käyttävät kehittäjät välttävät yleisesti epästandardien selainten pluginien käyttöä. Yhdessä nämä erilaiset välineet täydentävät toisiaan ja mahdollistavat Web 2.0:n tietojen varastoimisen, luomisen ja välittämisen tavoilla, joita ei ole ennen odotettu sivustoilta.

Sivuston voidaan sanoa käyttävän Web 2.0 -teknologioita, jos se on toteutettu käyttäen useampia seuraavista tekniikoista:

Yleisiä periaatteita:

  • Sivuston ei tulisi olla suljettu tietovarasto, vaan tietoa pitäisi saada helposti sekä sisään järjestelmään että ulos siitä.
  • Käyttäjien tulisi omistaa oma tietoaineistonsa: pystyä tallentamaan ja käyttämään sitä muissa yhteyksissä.
  • Puhdas www-pohjaisuus: menestyneimmät Web 2.0 -sivustot toimivat pelkällä www-selaimella.

Rakenne ja pääpiirteet

Web 2.0 voidaan jakaa kolmeen osaan: ansainta- ja toimintamallit, käyttäjäsisältöjen ja –palveluiden kehittyminen yhteisöllisiksi sekä www-alustainen ohjelmointi ja ohjelmistokehitys. [4] Ensimmäiseen kategoriaan lukeutuu esimerkiksi ilmainen palvelumalli (esim. YouTube ja Blogger-työkalu), joista useimmiten muodostuu suosion kasvettua (ainakin osittain) maksullisia. Muita havaittuja liiketoimintamalleja ovat mainokset (joista tunnetuimpina Goolen mainokset, ”Ads by Google”), tilauspalvelut (joissa usein peruskäyttö maksutonta, esim. Spotify) ja myyntipalvelut (tuotteet joko fyysisiä tai virtuaalisia, esim. HabboHotel). [13] Lisäksi ns. pitkähäntä –ilmiö lukeutuu ensimmäiseen kategoriaan. Ilmiössä pyritään myymään vähemmän suosittuja tuotteita, joita kivijalkamyymälöissä voi olla mahdotonta tarjota rajallisen hyllytilan vuoksi [14]. Kuitenkin suurin osa sosiaalisen median palveluista ei omaa selkeää liiketoimintamallia [13]. Aikaisemmin verkon toimintamalli oli ”ylhäältä-alas” –tyyppistä, mutta Web 2.0:n myötä käyttäjien keskinäinen vuorovaikuttaminen on kasvanut erilaisten blogien ja keskustelupalstojen myötä. Toiseen Web 2.0:n kategoriaan, käyttäjäsisältöjen ja –palveluiden kehittymiseen yhteisöllisiksi, luetaan keskustelupalstojen ja blogien lisäksi myös muut erilaiset verkkoyhteisöt (esim. Facebook), joissa käyttäjät jakavat tietoa, valokuvia, videoita, mielipiteitä ja kokemuksiaan. [15] Sisällön verkkoyhteisössä voi luoda yksityinen henkilö, yritys, ammattilainen tai amatööri. Pääperiaatteena on, että sisällön tuottajat ovat tasavertaisia. [13] Kolmas Web 2.0:n kehityssuunta eli ohjelmistojen kehitys on muuttanut perinteiset tietokantasovellukset yksittäisistä käyttöjärjestelmistä ja päätelaitteista verkkoalustaisiksi palveluiksi, joita voidaan päivittää nopeasti ja paikasta riippumattomasti. Käyttäjät toimivat testaajina ja sovellukset pysyvät ikään kuin testiversioina, sillä kehitysideat ja muu palaute saadaan käyttäjiltä suoraan. [4]

Web 2.0 sivut antavat käyttäjälle mahdollisuuden sivuston sisällön tarkastelun lisäksi myös mm. sen kommentointiin. Joillekin sivuille käyttäjä voi luoda oman profiilin, joka mahdollistaa laajemman osallistumisen sivuston käyttöön. Web 2.0:n keskeisiä piirteitä ovat mm. yhteisöpalvelut, käyttäjän omat julkaisut (esimerkiksi kotisivut ja blogit), sisällön merkitseminen (esim. “taggaus”, “tykkääminen” ja linkittäminen). [16] Käyttäjät ovat oleellisessa roolissa web 2.0 sivustojen sisällön luomisessa. [17] Käyttäjät voivat luoda sivustolle uutta arvoa esimerkiksi kommentoimalla aiempia julkaisuja ja linkittämällä aiheeseen liittyviä kuvia ja videoita.

Web 2.0:n pääpiirteitä [18]:

  • Folksonomia – tiedon vapaa luokittelu; käyttäjät voivat vaikuttaa tiedon luokitteluun esimerkiksi “taggaamalla” tai linkittämällä.
  • Verkkopohjaisia sovelluksia voidaan käyttää missä tahansa [10]
  • Käyttäjäkokemus – dynaaminen sisältö, joka reagoi käyttäjän syötteisiin; käyttäjä pystyy esimerkiksi klikkaamaan kuvaa suurentaakseen sitä tai saadakseen lisää tietoa.
  • Käyttäjä tiedon tuottajana – kaksisuuntainen tiedonkulku; sivuston omistaja ei ole ainoa tiedon tuottaja, vaan myös käyttäjä osallistuu sivuston sisältöön esimerkiksi kommentoimalla. Käyttäjäarvostelut ovat myös yksi tapa tuottaa sisältöä (esimerkiksi verkkokaupat, kuten Amazon).
    • Web 2.0 mahdollistaa myös sivuston joukkoistamisen, jolloin käyttäjät tuottavat kaiken sisällön (esimerkiksi Youtube ja Wikipedia).

Koska web 2.0 tarjoaa saman vapauden kaikille käyttäjille [19], se mahdollistaa myös haitallisen käytön. Vapaus jakaa tietoa tuo tullessaan web 2.0:n haittailmiöt, kuten roskapostin (“spam”) ja häiriköinnin (“trollaus”). Web 2.0 voi toimia jopa kanavana vihapuheelle, kiusaamiselle ja kunnianloukkauksille. Yksi web 2.0:n ongelmista on häiriköinnin mahdollisuus kannustaa asiallisia käyttäjiä olemaan tuomatta omaa panostaan sivuston sisältöön. Muiden käyttäjien materiaalien jakaminen ilman materiaalin tuottajan lupaa aiheuttaa puolestaan tekijänoikeusrikkomuksia. Esimerkiksi YouTubessa olevat TV-sarjojen jaksot, kokonaiset elokuvat ja musiikkivideot ovat toisinaan aiheuttaneet oikeudellisia haasteita yritystä kohtaan. Web 2.0:n kehityksen myötä luottamuksen merkitys on korostunut. Aiemmin rajanveto sisällön tuottajiin ja kuluttajiin oli helpompaa tehdä, ja sisällön tuottajan identiteetti oli vaivattomammin selvitettävissä kuin Web 2.0:n aikana, jossa anonyymisyys on mahdollista ja julkaisukynnys on matalampi sisällön tuottamisen ja jakamisen helppouden vuoksi. Luottamukseen vaikuttavat mm. palveluntarjoajan brändi ja maine, yksityisyyden suojaaminen, arvostettujen tahojen antamat suosittelut, tietoturvakäytännöt, sivuston ulkonäkö, sovelluksen toiminta ja tunnettavuus, käyttäjäryhmän ominaisuudet, käytön seuraukset (esim. roskaposti ja virukset) ja verkkoyhteyden tietoturva (erityisesti salaus, kuten pankkipalveluissa). [13]

Katso myös

Lähteet
  • Bruns, Axel: Produsage. Creativity and Cognition: Proceedings of the 6th ACM SIGCHI conference on Creativity & cognition, 2007, nro 13-15 June 2007. New York, NY: Association for Computing Machinery.
  • Harrison, Teresa M. & Barthel, Rea: Wielding new media in Web 2.0: exploring the history of engagement with the collaborative construction of media products. New Media & Society, 2009, 11. vsk, nro 1-2, s. 155-178.
  • Holtz, Shel: Communicating in the world of Web 2.0. Communication World, 2006, 23. vsk, nro 3, s. 24-27.
  • Knobel, Michele & Wilber, Dana: Let's talk 2.0. Educational leadership, 2009, nro March 2009, s. 22-24. Association for Supervision and Curriculum Development.
  • Lin, Kwei-Jay: Building Web 2.0. Computer, 2007, nro May 2007, s. 101-102. IEEE.
  • O'Hear, Steve: Web's second phase puts users in control. The Guardian, 2006, nro Tuesday 20 June. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.5.2009. englanti
  • O'Reilly, Tim: What Is Web 2.0:Design Patterns and Business Models for the Next Generation of Software 30.9.2005. O'Reilly Media. Viitattu 16.5.2009. englanti
  • Wood, Lauren: Web 2.0: Technical Anyway:meandering thoughts from Lauren Wood. 9.11.2007. Viitattu 17.5.2009. englanti

Viitteet
  1. ks. esim. O'Hear 2006
  2. Reddy S.K. ASP Alliance: Myths and Realities of Web 2.0
  3. O'Reilly 2005
  4. Hintikka, Kari: Web 2.0 –johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin, tammikuu 2007. TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry.
  5. Knobel & Wilber 2009
  6. Holtz 2006
  7. Esim. Wood (2007)
  8. Bruns 2007; Harrison & Barthel 2009
  9. Lin 2007, 101
  10. What Is Web 2.0? cbsnews.com. Viitattu 8.9.2016.
  11. Sosiaalisen median sanasto Sanastokeskus TSK.
  12. O´Reilly Tim: Wikinomics: How Mass Collaboration Changes Everything. Portfolio, 2010.
  13. Kangas Petteri, Toivonen Santtu, Bäck Asta: Googlen mainokset ja muita sosiaalisen median liiketoimintamalleja 2007. VTT.
  14. Salmenkivi Samu, Nyman Niko: Yhteisöllinen media ja muuttuva markkinointi 2.0. Talentum, 2007.
  15. Tirronen Mikko: Web 2.0 Verkon numerologia, s. 173. BTJ Kustannus, 2008.
  16. Hinchcliffe, Dion. The State of Web 2.0. Web Services. 2.4.2006
  17. Web 2.0 www.paulgraham.com. Viitattu 8.9.2016.
  18. 7 key features of web 2.0 webapprater.com. 29.6.2010. Viitattu 8.9.2016. (englanniksi)
  19. Surendra Kumar Pal: Web 2.0 : A New Tool For Teaching and Learning in Electronic Environment, 2012. Journal of young librarians’ association.

    Kirjallisuutta
    • Boxen, Jennifer L.: Library 2.0: a Review of the Literature. Reference Librarian, 2008, 49. vsk, nro 1, s. 21-34.
    • Knobel, Michele & Wilber, Dana: Let's talk 2.0. Educational leadership, 2009, nro March 2009, s. 22-24. Association for Supervision and Curriculum Development.

    Aiheesta muualla

    Yleistä selostusta ja keskustelua

    Esimerkkisivustoja
    • Digg, epähierarkkinen, käyttäjien päivittämä uutissivusto
    • Flickr, sosiaalinen verkosto kuvien jakamiseen
    • Last.fm, sosiaalinen verkosto musiikkimaun jakamiseen ja kartuttamiseen
    • Backpack, työkalu tietojen järjestämiseen ja jakamiseen
    • 43 Things (Arkistoitu – Internet Archive), sosiaalinen verkosto päämäärien jakamiseen ja saavuttamiseen
    • Kuvablogi.com, kotimainen palvelu kuvien jakamiseen
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.