Warrior on the Edge of Time

Yhtyeessä oli tapahtunut miehistönvaihdoksia ennen albumin nauhoituksia. Pitkäaikainen kosketinsoittaja ja efekti-vastaava Del Dettmar oli eronnut yhtyeestä kesällä 1974 muuttaakseen Kanadaan. Dettmar liittyi siellä vaikuttavaan Melodic Energy Commission -yhtyeeseen. Dettmarin tilalle ei otettu uutta kosketinsoittajaa Simon Housen hoitaessa jatkossa yksin kosketinsoitin-vastuun.

Alun perin Simon Kingin sijaisena syksyllä 1974 ollut Alan Powell oli jäänyt toiseksi rumpaliksi. Powell oli soittanut aiemmin muun muassa Chicken Shack- ja Vinegar Joe -yhtyeissä. Lemmy Kilmisterin mukaan yhtyeen alamäki alkoi juuri Powellin liityttyä, sillä Kilmisterin mukaan rumpalit alkoivat ottaa liikaa vastuuta yhtyeen sisällä.[1]

Albumi perustuu löyhästi Michael Moorcockin Eternal Champion -novelliin.[2] Moorcock oli tutustunut yhtyeeseen vuonna 1970 underground-lehdistön kautta[2] ja vieraili silloin tällöin lausumassa kirjoituksiaan yhtyeen konserteissa. Hawkwindin kitaristi-laulaja Dave Brock oli kysynyt Moorcockilta mahdollista konseptia uudelle albumille, ja koska Moorcockin Eternal Champion -saagan tekstit olivat jo aiemmin esiintyneet yhtyeen materiaalissa, päätettiin tulevan albumin konsepti keskittää kyseiseen tarinaan[2], jonka keskiössä on "Multiverse"-niminen ympäristö, joka koostuu eri maailmankaikkeuksista ja maailmoista. Eternal Champion-hahmon (Warrior) tehtävänä on pitää järjestystä yllä kyseisessä ympäristössä.[3] Albumin kaikki kappaleet eivät kuitenkaan liity teemaan.

Moorcock itse on kirjoittanut levyn konseptiin pohjautuvat runo-osuudet ("The Wizard Blew His Horn", "Standing at the Edge" ja "Warriors") ja lausuu itse kaksi niistä. Kappaleissa lausuntaa säestää syntetisaattori-kuviot ja rumpaleiden perkussio-efektit. Myös "Warrior at the Edge of Time"-niminen kappale sävellettiin, mutta se ei päässyt albumille ja on myöhemmin esiintynyt muissa yhteyksissä.[2] Vuoden 2013 remasteroidussa painoksessa kuullaan siitä "Soldiers at the Edge of Time"-niminen ennenjulkaisematon tulkinta. Näitä runo-osuuksia kuultiin myös yhtyeen konserteissa.

Musiikillisesti albumi jatkaa edeltäjänsä Hall of the Mountain Grillin viitoittamalla tiellä, suuntautuen entistä enemmän yhtyeen aiemmasta suoraviivaisesta heavy rockista enemmän melodiseen ja progressiivisempaan ilmaisuun, varsinkin kosketinsoittaja Simon Housen ottaessa entistä isompaa roolia albumilla. Yhtyeeseen aiemmin liittyneen toisen rumpalin Alan Powellin myötä myös perkussiivisten instrumenttien käyttö on hieman lisääntynyt. Albumin tuotti yhtye itse.

Avauskappale, trance-vaikutteiseksi mainittu "Assault And Battery (Part I)", sisältää lainauksen Henry Wadsworth Longfellow’n runosta Psalm of Life[4] ja se yhdistyy hitaampaan "The Golden Void (Part II)"-kappaleeseen. Nämä Dave Brockin säveltämät kappaleet ovat kuuluneet vielä viime vuosinakin yhtyeen keikkasettiin.

Hieman "diskomainen" instrumentaali "Opa-Loka" on kunnianosoitus saksalaiselle Neu!-yhtyeelle[5] krautrock-vaikutteineen. Kappaleen sävelsivät rumpalit Powell ja King, jotka ovat säveltäneet myös aiemmin mainittujen Moorcockin runo-osuuksien perkussio-osuudet. Kappaleen nimi tulee ilmeisesti Opa-lockan kaupungista, joka sijaitsee Floridassa. Bassoa kappaleessa soittaa Dave Brock, sillä Lemmy Kilmister oli nauhoitushetkellä "nukkumassa".[3] Myöhemmin kappaleen live-esityksissä yhtyeeseen palannut laulaja Robert Calvert improvisoi siihen "Vikings on Mars"-runonsa ja näin kappaleesta kehittyi vuonna 1978 julkaistu "Uncle Sam's on Mars".[3]

"The Demented Man" (joissakin painoksissa virheellisesti "The Demented King") on Dave Brockin tunnelmallinen, akustinen numero, jossa Simon Housen mellotron säestää Brockia. Lisäksi kappaleessa kuullaan lokkien ääniä antaen siihen merellisen tunnelman.

Myös Brockin säveltämä kahdeksanminuuttinen "Magnu" pohjautuu Percy Bysshe Shelleyn runoon Song To Apollo.[6] Keskitempoisesti kulkeva kappale edustaa albumin raskaampaa osastoa suoraviivaisen heavy-riffin myötä. Kappale on ollut suosittu live-numero vuosien aikana ja se oli pitkään tunnussävelmänä ruotsalaisessa tv-show’ssa 1970- ja 1980-luvuilla.[3]

"Spiral Galaxy 28948" on Simon Housen säveltämä syntetisaattorin varassa kulkeva instrumentaali, jossa on yhtyeelle epätyypillinen 4/5-osatahtilaji. Numerosarja 28948 on Housen syntymäaika (28. syyskuuta 1948). Kappaleesta tuli Housen soolo-spotti yhtyeen konserteissa myöhempinä vuosina.

Fonisti Nik Turnerin "Dying Seas" edustaa albumin raskaampaa materiaalia vahvasti heavy-vaikutteisen kitarariffin läsnäololla. Brockin mukaan albumille päätynyt versio oli itse asiassa demo-versio.[3]

Albumin singlenä julkaistu Moorcockin ja Brockin säveltämä päätöskappale "Kings Of Speed" on muistuttaa tyyliltään paljon yhtyeen "Silver Machine"-hittisingleä. Kappale oli alun perin tarkoitettu Moorcockin New World’s Fair -albumille, jonka uudelleenjulkaisulta löytyykin kappaleen varhainen versio.

Sessioissa nauhoitettiin myös Kilmisterin suoraviivainen sävellys "Motorhead", joka julkaistiin "Kings of Speed"-singlen b-puolena ja myöhemmin albumin CD-painoksien bonus-kappaleena. Kappaleesta tuli myöhemmin tunnussävelmä Kilmisterin samannimiselle yhtyeelle ja kappale on ollut vakionumero Hawkwindin lukuisilla kokoelmilla Motörhead-yhtyeen noustua suureen suosioon vaikkakin kappale oli alun perin vain singlen b-puoli.

Muita sessioissa nauhoitettuja kappaleita ovat Brockin akustisen kitaran ja huuliharpun avulla tulkitsema "On the Road" sekä tunnelmallinen koko yhtyeen tulkitsema instrumentaali "Dawn" (tunnetaan myös nimellä "Dawn / Sunrise") jotka löytyvät vuoden 2013 remasteroidulta painokselta.

Alkuperäisen vinyylipainoksen sisäkannet muodostuvat avattaessa kilven näköiseksi, jossa on teksti "chaos". Etukannen kuva muodostaa kannet avattaessa soturin kypärän muotoa muistuttavan kuvan pohjattomasta kuilusta jonka reunalla soturi seisoo. Albumi sisälsi myös liitteen jossa on kuva yhtyeestä sekä albumin krediitit. Kannen suunnitteli Comte Pierre D'Auvergne.

Albumi sai pääosin nihkeän vastaanoton julkaisunsa aikoihin ja mm. Moorcockin lausunta sai kriittisiä kommentteja.[8][9] Toisaalta etenkin Simon Housen musiikillista panosta kehuttiin[9]. Britannian albumilistalla albumi menestyi kuitenkin hyvin nousemalla sijalle 13., ja Yhdysvalloissa, missä yhtye oli kiertänyt ahkerasti parin viime vuoden aikana, albumi nousi sijalle 150. Kappale "Kings of Speed" julkaistiin singlenä ja myös sekin sai negatiivista kritiikkiä eikä noussut listoille.[9] Myös albumilla vahvasti mukana ollut Moorcock julkaisi New World’s Fair -nimisen soolo-albuminsa samoihin aikoihin.

Pian albumin julkaisun jälkeen yhtyeestä erotettu basisti Lemmy Kilmister kommentoi myöhemmin albumia seuraavasti: "Se albumi meni vituiksi alusta loppuun asti. Se "Opa-Loka" on täyttä paskaa. En edes soittanut siinä (kappaleessa). Tiesin, että päiväni olivat tuolloin luetut yhtyeessä"[10]. Kilmister on kuitenkin todennut "Assault and Battery / The Golden Void"-kappaleen olevan yksi hänen suosikeistaan.[3] Dave Brock oli tyytyväisempi: "Sillä albumilla on joitain hyviä juttuja. Luulen, että olimme parhaimmillamme tuolloin, 1974/1975"[10]. Fanien keskuudessa albumi on hyvin suosittu ja sitä pidetään yhtenä yhtyeen parhaista levytyksistä.[11]

Pian albumin julkaisun jälkeen yhtye lähti Pohjois-Amerikan kiertueelle. Basisti Lemmy Kilmisterin välit olivat alkaneet rakoilla muuhun yhtyeeseen ja musiikillisia erimielisyyksiä oli ilmennyt. Kilmisterin tuore "Motorhead"-sävellys ei päässyt uudelle albumille ja se laitettiin "Kings of Speed"-singlen b-puolelle. Yhtyeen musiikki oli myös alkanut etääntyä Kilmisterin suosimasta suoraviivaisemmasta heavy rockista ja hänen bassonsa ei ollut enää niin pinnalla yhtyeen soundissa kuin aiemmin. Lisäksi Kilmisterin elämäntavat poikkesivat muiden jäsenten tavoista, ja hän onkin kuvannut erottamisensa johtuneen "huumeellisten erimielisyyksien" takia.[12] Amfetamiinin eli "spiidin" käyttäjänä Kilmister poikkesi LSD:tä eli "happoa" sekä muita rauhoittavampia aineita suosineesta muusta yhtyeestä.[12]

Kilmisterin erottaminen tapahtui hänen jouduttuaan pidätetyksi Yhdysvaltain ja Kanadan rajalle toukokuussa 1975. Tullimiehet löysivät häneltä valkoista jauhetta, jota luultiin kokaiiniksi, vaikkakin se olikin vielä tuolloin laillista amfetamiinia. Kilmisterin päästyä putkasta hän soitti vielä yhtyeen Toronton konsertin, jonka jälkeen hänet erotettiin Brockin hotellihuoneessa. Hänen tilalleen oli otettu pikahälytyksellä ex-Pink Fairies-kitaristi Paul Rudolph.[1] Kilmister perusti vielä samana vuonna Motörhead-yhtyeen.

Syksyllä 1975 yhtyeen esiintyessä Readingin festivaaleilla laulaja-kirjoittaja Robert Calvert palasi yhtyeeseen päätoimiseksi vokalistiksi. Samoihin aikoihin tanssija Stacia jätti yhtyeen ja myös manageri ja levy-yhtiö vaihtuivat vuosien 1975-1976 vaihteessa.

Vaikka Warrior On The Edge Of Time on Hawkwindin suosituimpia albumeja, on se ollut vaikeasti saatavana CD-muodossa viime vuosina. Albumista on julkaistu 1990-luvulla kaksi cd-painosta, mutta niitä ei ole enää saatavilla. Griffin-yhtiön cd-versio (1993) on tehty alkuperäisestä Pohjois-Amerikan Atco Recordsin albumimasterista kun taas Dojo-yhtiön versio (1992) on otettu vinyyli-lähteestä. Lisäksi Griffin julkaisi albumista erikoispainoksen jonka mukana tuli kirjanen "Collectors Guide To Hawkwind".[13]

Albumia ei julkaistu EMI:n (joka hallinnoi yhtyeen vuosien 1970–1975 United Artists Recordsille tehtyä materiaalia) vuoden 1996 remasterointisarjassa, koska United Artists julkaisi alun perin albumin erilaisella sopimuksella, johon EMI:llä ei ole oikeuksia.[14]

Vuoden 2013 toukokuussa Cherry Red Recordsin alaisuuteen kuuluva Atomhenge Records, joka on julkaissut yhtyeen vuosien 1976–1997 katalogia remasteroituna, julkaisi albumista remasteroidun ja bonusmateriaalein varustetun version. Kyseinen versio nousi Brittein albumilistalla sijalle 37.[15] Yhtiön edustajan mukaan kesti yli viisi vuotta saada albumi julkaisuvalmiiksi, koska siihen vaadittiin lukuisten muusikoiden allekirjoitukset.[16]

• "Kings of Speed" / "Motorhead" (UK, maaliskuu 1975, United Artists UP 35808)

• Dave Brock - kitara, kosketinsoittimet, basso (kpl. 3), laulu
• Nik Turner - saksofoni, huilu, laulu, lausunta (kpl. 6)
• Lemmy Kilmister - basso, laulu
• Simon House - kosketinsoittimet, syntetisaattori, mellotron, viulu
• Simon King - rummut, lyömäsoittimet
• Alan Powell - rummut, lyömäsoittimet

• Michael Moorcock - lausunta (kpl. 2 ja 8)
• Quasimodo: lyömäsoittimet

• Paul Rudolph - basso (remasteroitu versio CD 2, kpl. 13-15)

• Hawkwind - tuottaja
• Dave Charles - teknikko (Rockfield-studiot)
• Phil Chapman ja Steve Owen - teknikot (Olympic-studiot)
• Nauhoitettu Rockfield-studioilla maaliskuussa 1975 paitsi "Kings of Speed" ja "Motorhead" nauhoitettu Olympic-studioilla tammikuussa 1975. Miksattu Olympic-studioilla.
• Comte Pierre D'Auvergne ja Eddie Brash - kansitaide
• Doughnut - valokuvaus

• Sputnik Music () linkki
• Progarchives () linkki
• Allmusic () linkki
• Starfarer (10/10) linkki (Arkistoitu – Internet Archive)

• toukokuu 1975: United Artists Records, UAG29766, UK, vinyyli (alkuperäinen painos avattavilla kansilla, myöhempi painos tavallisella yksiosaisella kannella)
• toukokuu 1975: Atco Records, SD36-115, USA, vinyyli
• tammikuu 1981: Liberty Records, UAG29766, UK, vinyyli
• lokakuu 1992: Dojo Records, DOJOCD84, UK, CD
• toukokuu 1993: Griffin Music, 55421 3931-2, USA, CD
• toukokuu 2013: Atomhenge Records ATOMCD1035 (1CD), ATOMCD31037 (2CD+DVD), ATOMBOX1001 (2CD+DVD+LP) , remasteroitu versio