Wanli

Wanli nousi valtaistuimelle 9-vuotiaana. Ensimmäisten kymmenen vuoden ajan nuoren keisarin neuvon­antajana toimi huomattava valtio­mies Zhang Juzheng (張居正). Zhang Juzheng johtu valta­kuntaa ja käytti taitojaan ja vaikutus­valtaansa etevänä hallitus­miehenä. Samaan aikaan Wanli syvästi kunnioitti Zhangia mentorina ja pätevänä ministerinä. Kuitenkin Wanlin hallitsija­kauden kuluessa hallituksen sisällä syntyi kuppi­kuntia, jotka avoimesti vastustivat Zhangin politiikkaa ja hänen voimakasta asemaan hallituksessa sekä yrittivät taivutella Wanlin syrjäyttämään Zhangin. Vuonna 1582 silloin 19-vuotias Wanli oli itsekin kyllästynyt ankaraan päivittäiseen rutiiniin, jota Zhang yhä vaati nuorelta keisarilta tämän lapsuudesta saakka ja oli vaatinut tämän lapsuudesta saakka. Wanli olisikin ollut halukas panemaan Zhangin viralta, mutta ennen kuin hän pystyi sen tekemään, Zhang kuoli jo samana vuonna (1582). Koko tämän kymmenen vuotta kestäneen ajan Ming-dynastian talous ja sotilaallinen mahti kukoistivat tavalla, jota ei ollut nähty sitten 1400-luvun alku­puolen, jolloin maata hallitsivat keisarit Yongle (1402–1424) ja Xuande (1425–1435). Zhangin kuoltua Wanlista tuntui siltä, että hän oli vihdoin vapautunut holhouksesta, ja hän peruutti monia Zhangin hallinnollisia parannuksia. Vuonna 1584 Wanli antoi määräyksen, jolla kaikki Zhangilta jäänyt henkilö­kohtainen omaisuus taka­varikoitiin.

Ming-armeijaa esittävä maalaus Wanlin ajalta

Zhang Juzhengin kuoltua Wanli päätti ottaa hallituksen kokonaan omaan valvontaansa. Seuraavina vuosina hän osoittautui kunnolliseksi ja uutteraksi hallitsijaksi. Talous kukoisti edelleen, ja maa pysyi mahtavana. Toisin kuin valta­kautensa viimeisinä 20 vuotena, noin vuoteen 1600 saakka Wanli osallistui jokaiseen aamuisin pidettyyn kokoukseen ja keskusteli valtion asioista. Tänä aikana Kiina kävi sotaa, joista kaikista Wanli selvisi voittoisana:

• Puolustussota mongoleja vastaan. Rajaseuduilla yksi johtajista noisi kapinaan ja liittoutui mongolien kanssa hyökätäkseen Mingiä vastaan. Silloin Wanli lähetti Li Chengliangin poikineen huolehtimaan kukistamaan kapinan ja johtamaan puolustus­sotaa, missä he myös onnistuivat.
• Japanilainen Toyotomi Hideyoshi yritti 200 000 miehen voimin valloittaa Korean. Wanli teki kolme päätöstä. Ensin hän lähetti 3000 miehen armeijan korea­laisten tueksi. Toiseksi hän päätti, että jos korea­laiset pakenisivat Kiinan alueelle, heille olisi järjes­tettävä asuntoja. Kolmanneksi hän käski Liaodongin alueen valmis­tautu­maan ja olemaan varuillaan. Kiinalaiset hävisivät kaksi ensimmäistä taistelua, sillä Li Rusongin johtamat Ming-joukot jäivät valmis­tautu­matto­mina alakynteen, kun heitä vastassa oli Japanin 200 000-miehinen armeija. Sen jälkeen Wanli lähetti alueelle suuremman, 80 000-miehisen armeijan, joka menestyi paremmin. Tämä johti neuvotteluihin, joiden tulos oli Mingille suosiollinen. Kaksi vuotta myöhemmin, 1596, Japani hyökkäsi jälleen. Samana vuonna Hideyoshi kuitenkin kuoli ja jäljelle jääneet japanilaiset johtajat menettivät taistelu­tahtonsa. Korealaisen amiraali Yi Sun-sinin toimeen­panema vasta­hyökkäys ja japani­laisten tappiot Korean alueella saivat japani­laiset vetäytymään, minkä jälkeen voitiin ryhtyä rauhan­neuvotteluihin.
• Yang Yinglongin (楊應龍) kapina alkoi samaan aikaan, kun Kiina oli sodassa Japania vastaan. Tämän vuoksi Wanli saattoi lähtetätä vain 3000 miehen vahvuisen sota­väen­osaston Yang Guozhun johdolla kukistamaan kapinan. Tämä sota­väen­osasto kuitenkin tuhottiin ja Yang Guozhu surmattiin. Kun sota Japania vastaan oli päättynyt, Wanli käänsi huomionsa Yang Yinglongiin ja lähetti Guo Zhizhangin ja Li Huolongin kukistamaan kapinan. Lopulta Li Huolong kukisti Yangin armeijan ja toi tämän takaisin pääkaupunkiin.

Näiden kolmen voiton jälkeen Wanli lakkasi osal­listu­masta aamuisiin kokouksiin.

Jesuiitat aloittivat lähetystyönsä Kiinassa Wanlin valtakaudella vuonna 1583.[2] Samaan aikaan myös kaupan­käynti Kiinan ja Euroopan välillä laajeni; niinpä kiina­laista teetä ja posliinia vietiin Eurooppaan ensimmäisen kerran vuonna 1590.[2] Eurooppa­laisista kuitenkin vain portugalilaiset saivat käydä kauppaa Kiinan kanssa, ja heillä olikin maassa jo siirtokunta; sitä vastoin espanjalaisilta, hollantilaisilta ja englantilaisilta kaupan­käynti ja asettuminen Kiinaan kiellettiin.[2]

Wanlin kultaisen kruunun jäljennös, joka on löydetty Ming-dynastian haudoista

Valta­kautensa lopulla Wanli harvoin kiinnitti huomiota valtiollisiin asioihin, ja useiden vuosien ajan hän kieltäytyi tapaamasta ministerejä tai lukemasta hänelle toimitettuja raportteja. Sen sijaan hän kiinnitti pää­huomionsa oman hautansa rakentamiseen, mikä kestikin kymmeniä vuosia.

Keisari Wanli joutui moralisoivan arvostelun kohteeksi virka­miesten taholta, sillä hän oli kokonaan vieraantunut hallitsijan tehtävistään. Ennen vuotta 1600 Wanli oli kannattanut kolmatta poikaansa, Zhu Changxunia kruunun­prinssiksi, mitä monet vaikutus­valtaiset ministerit eivät hyväksyneet. Tämä johti yli 15 vuotta kestäneeseen välirikkoon hallitsijan ja ministerien välillä. Loka­kuussa 1601 keisari Wanli antoi periksi ja valitsi kruunun­prinssiksi Zhu Changluon, josta myöhemmin tuli keisari Taichang. Vaikka näytti siltä, että ministerit olivat saaneet taivuttaneet keisarin tahtoonsa, Wanli kieltäytyi kostoksi enää osallistumasta hallitus­tehtäviin. Vuosiin hän ei suostunut edes tapaamaan ministerejään tai ottamaan huomioon heidän laatimiaan muistioita. Hän kieltäytyi tekemästä tarpeellisia virka­nimityksiä, ja lopulta kaikki hallinnon korkeimmat virat olivat avoimina. Samaan aikaan hän myös lihoi siinä määrin, että lopulta hän ei enää kyennyt edes seisomaan pystyssä ilman tukea.[3]

Lopulta valtakuntaan alkoi kohdistua uusi uhka Mantšurian suunnalta. Džurtšenien alueen valloitti lopulta Nurhaci Nurhaci perusti myöhemmin Myöhemmän Jin-valta­kunnan, josta tuli Ming-dynastialle välitön uhka. Näiden 20 vuoden aikana Ming-dynastian armeija heikkeni jatkuvasti. Vaikka džurtšenit, joita myöhemmin alettiin kutsua mantšuiksi, olivat luku­määräisesti alakynnessä, he olivat rajumpia ja päättäväisempiä. Nur Er Chun suureen taisteluun vuonna 1619 Ming-dynastia lähetti 200 000-miheisen armeijan sotimaan Myöhemmän Jinin 60 000 miestä vastaan, joista Nurhaci itse johti kuutta lippukuntaa ja 45 000 miestä keskeisessä hyökkäyksessä, kun taas Dai Shan ja Hong Taiji kumpikin johtivat yhtä 7 000 miehen lippu­kuntaa sivustoilla. Viisi päivää kestäneen Sarhun taistelun jälkeen Ming-dynastian sotilaista yli 100 000 oli haavoittunut ja 70 % heidän muonastaan varastettu.

Wanlin hallituskausi vaikutti osaltaan Ming-dynastian häviöön. Hän oli haluton hallitsija, hänen kautenaan valta­kuntaan kohdistuivat suuret taloudelliset ja sotilaalliset paineet ja hallinto oli tyytymätön. Hän myös lähetti maakuntiin eunukkeja valvomaan kaivostoimintaa, mikä itse asiassa oli peiteltyä kiristystä. Tyytymättöminä ajalle tyypilliseen holtittomuuteen ryhmä oppineita ja poliittisia aktivisteja, jotka olivat lojaaleja Zhu Xille ja vastustivat Wang Yangmingiä, perustivat Donglin-liikkeen, poliittisen ryhmän, jonka tavoitteena oli kohentaa moraalia ja vaikuttaa hallitukseen.

Wanlin hallitsijakauden viimeisinä vuosina mantšut alkoivat tehdä hyökkäysretkiä Kiinan pohjois­rajoille. Heidän sota­retkensä johtivat lopulta Ming-dynastian syrjäyttämiseen vuonna 1644. On sanottu, että Ming-dynastian kukistuminen ei niinkään johtunut dynastian viimeisen keisarin Chongzhenin vaan Wanlin kelvottomasta hallinnosta.

Keisari Wanli kuoli vuonna 1620, ja hänet haudattiin Ming-dynastian hauta-alueelle Dinglingiin lähelle Pekingiä. Hänen hautansa on yksi alueen suurimmista ja toinen niistä kahdesta, jotka ovat avoinna yleisölle. Vuonna 1969 punaiset kaartit ryntäsivät Dinglingin museoon, vetivät Wanlin ja hänen kahden keisarinnansa maalliset jäännökset ylös haudasta, minkä jälkeen heidät postuumisti "tuomittiin" ja poltettiin. Samalla tuhottiin tuhansia esineitä.

Vuonna 1997 Kiinan yleisen turvallisuuden ministeriö julkaisi kirjan huumeiden väärin­käytöstä. Siinä sanotaan, että keisari Wanlin jäännöksiä oli tutkittu vuonna 1958 ja niiden oli todettu sisältäneen morfiinijäämiä, jotka osoittivat hänen käyttäneen jatkuvasti ja runsaasti oopiumia.[4] Frank Dikötterin mukaan madakia kuitenkin toivat Kiinaan ensimmäisenä hollantilaiset kauppiaat vuosien 1624 ja 1660 välillä. [5] Sitä ennen Kiinassa oli käytetty oopiumia vain lääkinnällisiin tarkoituksiin.[6] Mikäli tämä pitää paikkansa, keisari Wanli ei voinut olla riippuvainen oopiumin poltosta.

Toisaalta korealaiset ovat kautta vuosi­satojen olleet keisari Wanilille hyvin kiitollisia siitä, että hän pelasti Choseon-dynastian japani­laisten hyökkäyk­seltä. Vielä 1990-luvulla Wanli oli Koreassa hyvin kunnioi­tettu henkilö.

Monessa suhteessa Wanli muistuttaa monia muita Kiinan keisareita, jotka olivat valta­kautensa alussa menes­tyksek­käitä mutta joiden myöhempi huono hallitus­tapa johti dynastioiden rappioon. Sellaisiva ovat olleet esimerkiksi Tang-dynastian keisarit Gaozong ja Xuanzong sekä myöhemmin Qing-dynastian keisari Qianlong.