Walter Röhrl

Rörhl voitti rallin EM-sarjan mestaruuden vuonna 1974.[2]

Rörhl oli mukana rallin MM-sarjassa heti alusta asti, Monte Carlon rallista alkaen, joka oli historian ensimmäinen virallinen MM-ralli. Menestys ei heti tullut, kun Röhrl pääsi vain kerran maaliin ajamissaan kolmessa rallissa. Röhrlin ensimmäinen voitto oli Akropolis-ralli vuonna 1975. Sen jälkeen Röhrl sai odottaa seuraavia voittoja kolme vuotta. Kaudella 1978 Röhrl onnistui voittamaan uudestaan Akropolis-rallin ja toisena Quebeckin rallin. Rallit hän voitti Fiat 131 Abarthilla.

Kaudella 1979 Röhrl ei voittanut yhtään kilpailua, mutta oli toinen Sanremon rallissa. Pisteitä kertyi 21 ja yhteispisteissä hän oli 9. Seuraavalla kaudella Röhrl oli jo enemmän ammattilaisen tuntuinen. Hän voitti kauden kuudesta ensimmäisestä kilpailusta kolme ja myöhemmin vielä yhden, joilla hän onnistui voittamaan mestaruuden peräti 54 pisteen erolla ennen toiseksi tullutta Hannu Mikkolaa, joka ei kaudella voittanut yhtään kilpailua.

1980-luvulla Röhrl kilpaili myös World Championship for Makes -sarjassa.[3]

Kaudella 1981 ei Röhrliä nähty kuin yhdessä kilpailussa, San Remo-rallissa, joka oli hänen uransa 40. MM-ralli. Sen hän keskeytti vaihdelaatikon hajottua. 1982 Opelin tallissa Röhrl palasi kultakantaan, voitettuaan kaudella vain kaksi MM-rallia. Mestaruudesta hän taisteli ranskalaisnaisen, Michele Moutonin, kanssa. Röhrl voitti toisen mestaruutensa tasaisella suorituksella 12 pisteen erolla Moutoniin. Kaudeksi 1983 Röhrl siirtyi italialaisen Lancian ohjaimiin ja oli MM-sarjassa toinen, 1985 hän saavutti kolmannen tilan Audi-tallin autolla. 1987 Röhrl osallistui amerikkalaiseen Pikes Peak -ylämäkikilpailuun voittaen sen ennätysajalla. Hän lopetti ralliuransa kauden 1987 jälkeen. Röhrlin urassa oli erikoista se että hän ei kertaakaan osallistunut Jyväskylän suurajoihin.

Ralliuran jälkeen Röhrl kilpaili muun muassa amerikkalaisissa Trans Am- ja IMSA Camel GTO -ratasarjoissa vuosina 1988–1989 sekä saksalaisessa DTM-sarjassa 1990.