WWE

WrestleManian jälkeen Vince McMahonin bisnes alkoi sujua toden teolla. WWF keräsi katsojia ja pääomaa ja nosti showpainibisneksen uusiin ulottuvuuksiin. WWF:n suosiota nosti erityisesti Hulk Hogan, joka lienee kaikkien aikojen tunnetuin showpainija. Kultaisina vuosina WWF:n tyylisuuntaus perustui enemmän erilaisiin, sarjakuvamaisiin hahmoihin kuin urheilullisiin painisuorituksiin.

WWF:n suosio alkoi laskea 1990-luvun puolivälissä.

Vuonna 1994 painijoiden steroidien käyttö tuli yleiseen tietoisuuteen, ja WWF:n suosio romahti todellisesti. Lisäksi WWF:ssä syntyi kohu seksuaalisesta ahdistelusta. Oikeudenkäynnit maksoivat yhtiölle useita miljoonia, ja WWF oli pudonnut alemmaksi kuin koskaan. McMahon yritti säästää rahaa ja joutui alentamaan painijoiden palkkioita, mikä osaltaan johti useiden painijoiden loikkaamiseen nousevaan, kilpailevaan federaatioon, World Championship Wrestlingiin.

Eric Bischoffin johtama World Championship Wrestling oli jatkanut Jim Crockett Promotionsin perinnettä sen jälkeen, kun Ted Turner oli ostanut sen. WWF:n ollessa vaikeuksissa vuonna 1994 kahmi WCW useita WWF:stä lähteneitä painijoita, kuten Hulk Hoganin, Randy Savagen ja Lex Lugerin. Myöhemmin WCW onnistui nappaamaan talliinsa myös Scott Hallin ja Kevin Nashin, jotka tunnettiin WWF:ssä nimillä Razor Ramon ja Diesel.

Vuonna 1995 Bischoff sai ohjelmapaikan maanantai-illaksi Turnerin omalle TNT-kanavalle, ja ohjelman nimeksi tuli Monday Night Nitro. Show oli sijoitettu täsmälleen samaan aikaan WWF:n Monday Night RAW’n kanssa. WCW:n tähtivoiman ja uuden new World order -ryhmän avulla WCW voitti WWF:n katsojaluvuissa monta viikkoa peräkkäin.

Vince vastasi tuleen tulella ja alkoi panostaa uusiin, nouseviin supertähtiin. Samalla WCW:hen loikanneiden supertähtien varjoon jääneet pitkäaikaiset WWF-painijat – kuten Bret Hart ja Shawn Michaels – saivat nauttia huikeasta noususta urallaan. Yleisö alkoi kiinnostua jälleen WWF:stä, koska huomattiin sen painijoiden olevan WCW:n vastaavia taitavampia. Painin tasoerosta huolimatta WWF menetti rahaa nopeasti, sillä WCW:n paremmat ja koukuttavammat juonikuviot vetivät katsojia puoleensa.

Tuomari Earl Hebner käskee soittamaan kelloa vaikkei Bret Hart luovuta.

WCW:n ja WWF:n kiista nousi uudelle asteelle vuonna 1996, kun WCW tarjosi WWF:n ykköstähdelle, Bret ”The Hitman” Hartille, kolmen vuoden mittaista yhdeksän miljoonan dollarin sopimusta. Vince McMahon vastasi tähän pitemmälä mutta vähemmän rahakkaalla sopimuksella, minkä lisäksi Bret Hart sai oikeuden osallistua luovasti käsikirjoitustiimin työhön. Hart hyväksyi Vincen sopimuksen ja jäi WWF:ään. Muutaman kuukauden kuluttua kävi kuitenkin ilmi, ettei Vince McMahon voinutkaan maksaa Hartin sopimusta. Silloin WCW tarjosi Hartille uutta sopimusta, jonka Hart tällä kertaa hyväksyi. Hart lupasi esiintyä WCW:ssä jo vuoden 1997 puolella.

Asiassa oli kuitenkin pieni mutka: Hart oli nimittäin WWF:n World Heavyweight -mestari. Vince pelkäsi Hartin loikkaavan WCW:hen WWF:n mestaruusvyön kanssa, kuten entinen WWF:n Women’s-mestari, Alundra Blayze, oli tehnyt muutamaa vuotta aiemmin. Bret kuitenkin lupasi olla tekemättä Blayzen tempausta, mutta Vince ei uskaltanut luottaa hänen sanaansa.

Juonikuvion mukaan Bret Hart ja Shawn Michaels olivat olleet riidoissa jo pitemmän aikaa, ja riidan huipennus oli tarkoitus nähdä vuoden 1997 Survivor Seriesissä, joka käytiin Montrealissa, Kanadassa – Bret Hartin kotimaassa. Bret ajatteli käyttää hyväkseen sopimustaan ja ilmoitti olevansa haluton menettämään mestaruuttaan kotimaassaan. Sen sijaan Hart olisi hävinnyt tai luovuttanut mestaruuden pois heti seuraavan päivän RAW’ssa. Vince McMahon päätti kuitenkin turvautua salajuoneen.

Ottelun loppupuolella Shawn Michaels lukitsi Bret Hartin hänen omaan lopetusliikkeeseensä, Sharpshooteriin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Bret Hartin oli tarkoitus kääntää liike omakseen, mutta sen sijaan tuomari Earl Hebner huitoikin käsiään ottelun loppumisen merkiksi. Kehän laidalla ottelua seuraamassa ollut Vince McMahon käski kehäkellon soittajan soittaa kelloa, vaikkei Hart ollut missään vaiheessa luovuttanut. Michaels pakeni paikalta tuomari Hebnerin saattelemana vyö kädessään karkuun, McMahonia Hart ehti sylkäistä naamalle ennen poistumistaan paikalta. Salajuonesta suivaantuneena Hart rikkoi 20 000 dollarin edestä arvokkaita kehävarusteita. Show’n loputtua Hart tavoitti vielä Vince McMahonin kulissien takana ja löi tätä huhupuheiden mukaan suoraan naamaan. Seuraavana päivänä Hart siirtyi WCW:n leipiin.

Tämä tapahtuma tunnetaan maailmanlaajuisesti nimellä ”Montreal Screwjob”. Se oli käännekohta WCW:n ja WWF:n kiistassa. Tapahtuman myötä Vince McMahon sai itselleen ”ilkeän Mr. McMahonin” leiman. Sittemmin hän alkoi esiintyä juonikuvioissa pahana diktaattorina, joka taistelee kaikin keinon hyviä vastaan.

Austin vs McMahon oli yksi ikimuistoisimmista WWF-feudeista.

Muutaman kuukauden kuluttua Montreal Screwjobista McMahon ja WWF:n pääkirjoittaja, Vince Russo, toivat WWF:ään enemmän ”attitudea” (asennetta) kulttifederaatio Extreme Championship Wrestlingin tapaan. Muutoksen myötä WWF sai uuden logon, ja yhtiön uudeksi päätähdeksi nousi Stone Cold Steve Austin.

Austin toimi pahiksena King of the Ring 1996 -tapahtumassa, mutta sai sen voitettuaan vahvan fanituen taakseen. Teksasilainen juntti -hahmollaan varustautunut Austin käännettiin fanien suosiosta ”hyväksi hahmoksi” vuoden 1997 WrestleManiassa. Austinin uuden sankarihahmon sinetöi ajautuminen riitaan ilkeän Vince McMahonin kanssa. McMahonin ja Austinin riidasta muodostuikin yksi kaikkien aikojen ikimuistoisimmista WWF-feudeista.

Attitude-aikajakson tärkeimpinä kohtina pidetään vuoden 1998 WrestleManiaa. Ammattinyrkkeilijä Mike Tyson toimi tuomarina Steve Austinin ja Shawn Michaelsin välisessä WWF Championship -ottelussa, joka toimi kyseisen WrestleManian pääotteluna. Ottelussa Tysonin piti olla WWF:n mestarina olleen Shawn Michaelsin puolella, mutta Tyson kuitenkin laski nopeasti kolmeen Austinin selätettyä yleisön vihaaman Michaelsin. Täten Austin voitti ensimmäisen WWF:n mestaruutensa. Ottelun jälkeen Michaels ja Tyson väittelivät siitä, mitä Tyson oli tehnyt. Pian Tyson löi Michaelsin kanveesiin ja juhli Austinin kanssa tämän mestaruusvoittoa. Hienon tapahtuman jälkeen WWF oli silti häviöllä katsojaluvuissa. Kuukauden kuluttua Monday Night RAW oli kuitenkin jo ohittanut WCW:n Monday Nitron katsojaluvuissa. Attitude-aikakaudella WWF tarjosi aikaisempaa mielenkiintoisempaa viihdettä lisäämällä ohjelmiin paljon rankkoja erikoisottelumuotoja, joista tunnetuimmiksi nousivat TLC- (Tables, Ladders and Chairs) ja Hell in a Cell -ottelut. Attitude-aikakaudella erikoisotteluita nähtiin huomattavasti useammin kuin esimerkiksi nykypäivänä.

Vuoden 1998 lopussa The Rockista muodostui uusi katsojien suosikki. The Rockista tulikin yksi vapaapainihistorian suosituimmista supertähdistä. Myös esimerkiksi Mick Foley ja Triple H nousivat näihin aikoihin yleisön suosioon. Triple H:n tapauksessa suosioonnousua helpotti se, että hänen uudelleenmuodostamansa D-Generation X -ryhmä oli katsojien mielestä mielenkiintoisempi ryhmä kuin WCW:n new World order. Näin ollen WWF voitti WCW:n katsojalukukiistassa ja jäi pysyvästi showpainin johtavaksi promootioksi.

WWF:n tyylinmuutos synnytti kuitenkin kehujen lisäksi myös paljon kritiikkiä. Monet perheet kielsivät pienimpiä lapsiaan katselemasta WWF:ää rajun materiaalin vuoksi. Parents Television Council -yhdistys teki boikotointikampanjan WWF:ää vastaan, mutta se ei onnistunut niin hyvin kuin järjestö oli toivonut. WWF kuitenkin sai uudella tyylillään enemmän katsojia kuin mitä se WCW:lle menetti.

Jim Ross kertoo katsojille suorassa lähetyksessä Owen Hartin menehtyneen.

Bret Hartin veljen, Owen Hartin, oli tarkoitus otella ”The Blue Blazer” -hahmossaan Over the Edge 1999 -maksu-tv-lähetyksessä Kansasissa Missourin osavaltiossa WWF Intercontinental -mestaruudesta The Godfatherin kanssa 23. toukokuuta vuonna 1999. Käsikirjoituksen mukaan Owenin oli tarkoitus voittaa kyseinen ottelu.

Owenin sisääntulon tapahtui vaijerilla. Suunnitelman mukaan Hartin oli tarkoitus liukua Kemper Arenan kattorakenteista aina kehään asti, mutta jokin meni pieleen kesken matkan. Owenin vaijerit pettivät, jolloin hän syöksyi 24 metrin korkeudesta rintalasta edellä kehätolppaan ja kuoli muutaman minuutin sisällä aortan repeämiseen.

Kyseessä oli suorana esitettävä maksu-tv-tapahtuma, mutta kuolononnettomuuden esittäminen onnistuttiin välttämään kääntämällä kaikki kamerat poispäin kehäalueelta juuri ennen Owenin putoamista. WWF:n selostaja Jim Ross kertoi tapahtuman aikana Owen Hartin kuolemasta tv-katsojille, mutta areenalla olleita katsojia ei informoitu siitä, miten Hartille oli käynyt. Over the Edge 1999 -maksulähetystä ei koskaan esitetty uudelleen eikä sitä myöskään julkaistu videolla saatikka DVD:llä. Myös Over the Edge -tapahtuman nimi otettiin pois käytöstä ja The Blue Blazer -actionfiguurit vedettiin pois myynnistä.

Seuraavana päivänä koko kaksituntinen RAW-jakso oli omistettu Owen Hartin muistolle. Show’n aikana sekä hyvät että pahat hahmot muistelivat keskenään Owenia, ja kaikki riidat oli jätetty jakson ajaksi taka-alalle.

Vince McMahon ja Linda McMahon pörssin avajaistilaisuudessa.

Vuonna 1999 WWF sai ohjelmapaikan UPN TV -kanavalle ja aloitti uuden, SmackDown! -nimisen tv-ohjelman pyörittämisen RAW’n ohella. Siitä tuli nopeasti yksi UPN:n torstai-iltojen katsotuimmista ohjelmista. Vasta vuonna 2005 SmackDown siirtyi torstai-illoista perjantai-illoille.

Samana vuonna WWF:n koko historian aikainen emoyhtiö, TitanSports Inc., muutti nimekseen World Wrestling Federation Entertainment Inc. ja kirjautui pörssiin. Tarjolla oli 10 miljoonaa osaketta, joista jokainen maksoi 17 dollaria. WWF perusti myös klubin Times Squarelle New Yorkiin sekä alkoi tuottaa elokuvia ja kirjoja.

Samoihin aikoihin WWF:n johtohahmo, Steve Austin, kärsi niskaongelmista eikä voinut täten painia. Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen, sillä WWF oli saanut hyvää huomio muualla maailmassa, mistä iso kiitos kuuluu The Rockin sähköiselle luonteelle ja elokuva-alalle. WWF myös alkoi jälleen nostaa uusi tähtiä esille. Myös WCW-tähtiä loikkasi WWF:ään, joista mainittakoon muun muassa Eddie Guerrero, Chris Benoit, Chris Jericho ja Big Show.

Vuonna 2000 WWF aikoi perustaa NFL:n tyylisen amerikkalaisen jalkapallon liiga XFL:n. Ohjelma sai ohjelmapaikan NBC:ltä ja onnistui keräämään yllättävän korkeat katsojaluvut. Ohjelma kuitenkin vedettiin pois yleisön kyllästyttyä siihen. Tv-kansa alkoi myös epäillä pelien olleen sovittuja showpainin tapaan.

WWF palkkasi monia ECW:n tähtiä vuonna 2001. Esimerkiksi ECW:n omistaja Paul Heyman palkattiin RAW’n toiseksi kommentaattori ja lopulta myös eräästä ECW:n johtopainijasta, Tazzistä, tuli SmackDown! -ohjelman kommentaattori. ECW ajautui lopulta konkurssiin vuoden 2001 huhtikuussa.

Samana vuonna WWF alkoi havitella WCW:n ostoa. Neuvottelujen tulokseksi WWF sai lopulta ostettua WCW:n Time Warnerilta seitsemällä miljoonalla dollarilla. Viimeisen Monday Night Nitron aikana Vince McMahon kertoi RAW’ssa ostohuhujen pitävän paikkaansa. Yhtäkkiä ruudulle ilmestyi kuitenkin Shane McMahon, Vince McMahonin ja Linda McMahonin poika. Hän kertoi olleensa se, joka ”oikeasti” osti WCW:n. (Todellisuudessa WWF osti WCW:n, mutta ruudussa sen teki Shane McMahon.) Tästä saatiin käyntiin yksi showpainihistorian kiistellyimmistä juonikuvioista nimeltään ”invaasio”.

Vince McMahon juhlimassa voittoaan Survivor Series 2001:ssä.

Shane McMahonin toi WCW:n tähdet mukanaan WWF:ään ”ostettuaan” World Championship Wrestlingin. WCW:n ja WWF:n tähdet alkoivat kiistellä siitä, kummat ovat parempia. Invaasiojuonikuvio kuitenkin oli monien mielestä epäonnistunut, koska mukana ei ollut WCW:n merkittävimpiä tähtiä kuten Hulk Hogania. Syy siihen oli se, että heillä oli vielä sopimus Time Warnerin kanssa.

Juonikuvion mukaan WCW liittoutui myöhemmin keväällä Extreme Championship Wrestlingin kanssa. Yhdessä he muodostivat Allianssi-nimisen ryhmän. ECW:n ”omistajaksi” nousi Stephanie McMahon. Invaasiokiistan päätös nähtiin monien kuukausien jälkeen vuoden 2001 Survivor Series -maksu-tv-lähetyksessä, jota tähditti ”voittaja jää eloon” -teemainen eliminaatio-ottelu. WWF:n edustama joukkue voitti ottelun, jossa heitä edustivat The Rock, Chris Jericho, The Undertaker, Kane ja Big Show. Allianssia edustivat Steve Austin, Kurt Angle, Booker T, Rob Van Dam ja Shane McMahon.

Monet WCW:n ja ECW:n tähdet jäivät World Wrestling Federationiin siitä huolimatta, että invaasiojuonikuvio oli päättynyt. WWE:hen siirtyneistä entisistä WCW:n ja ECW:n painijoista hyvin harvat menestyivät WWE:ssä. Käytännössä ainoat tässä onnistuneet ovat WCW:stä tulleet Booker T ja Chris Jericho ja ECW:n Rob Van Dam, jotka kummatkin saavuttivat WWE:ssä joko WWE World Heavyweight Championshipin tai WWE Championshipin.

WWE ilmoitti vuonna 2002 jakavansa painijat kahteen eri show’hun, RAW’hon ja SmackDowniin. Ainoastaan WWE Women’s Championship- ja WWE Undisputed -mestari sai otella molemmissa ohjelmissa. Myöhemmin molempiin ohjelmiin tulivat omat mestaruusvyönsä. WWE perusti RAW’n ja Smackdownin rinnalle vuonna 2006 kolmannen show’n, ECW:n. Vuoden 2006 ECW:tä ei pidä sekoittaa Paul Heymanin johtamaan ECW:hen, jonka oikeudet WWE osti vuonna 2001 ECW:n ajauduttua konkurssiin. WWE:n ECW:n tuotanto lopetettiin alkuvuodesta 2010 ja sen ohjelmapaikan tiistai-iltaisin otti WWE:n uusi konsepti WWE NXT, jossa kahdeksan tulokkaan joukosta seulotaan WWE:n seuraava tähti. Myöhemmin NXT:stä tehtiin kolmas ohjelma jolla on omat mestarit. NXT:stä nostetaan myös painijoita päärosteriin.

Roster jako oli monta vuotta jäädytettynä kunnes vuonna 2016 RAW & Smackdown Live! saivat taas omat rosterit. RAWin johtohenkilöinä toimivat Kurt Angle & Stephanie McMahon. SmackDown Liven johtohenkilöt olivat Paige & Shane McMahon.