Rypälepommi

Palopommeilla ladattuja kasettipommeja oli käytössä jo ensimmäisessä maailmansodassa. Laajamittaisempaan käyttöön ne tulivat kuitenkin vasta toisen maailmansodan aikana. Esimerkiksi saksalaisilla AB 23 SD-2- ja AB 250-3-kasettipommeilla levitettiin kuuluisan SD2 (Sprengbombe Dickwandig 2 kg) -tytärpommin eri versioita. SD2 -sarjan pommit olivat sirpalepommeja, ja saattoivat käytetystä sytyttimestä riippuen toimia joko ilmassa räjähtävinä, iskusytytteisinä, aikasytytteisinä tai sirotemiinojen tapaan tärinään reagoiden. Yhdysvallat valmisti toisen maailmansodan jälkeen miltei suoraa SD2-tytärpommin kopiota nimellä M83. SD2 -pommeista kopioineen on käytetty myös niiden ulkonäöstä johtuvaa epävirallista nimeä "perhospommi".

Kasettipommeja kehittivät ja käyttivät toisessa maailmansodassa Saksa, Italia, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Venäläiset kehittivät erään kasettipommin perusmalleista, ns. lentotynnyrin, (katso Molotovin leipäkori) toisen maailmansodan alussa. Kyseessä oli yhtenäiseen, ilmassa hajaantuvaan kuoreen pakattu nippu palopommeja; tätä asetta käytettiin ensi kerran Suomea vastaan Viipurin tuhoisimmassa palopommituksessa 18. helmikuuta 1940 eli Tuhon sunnuntaina.

Israelin käytti runsaasti rypälepommeja sotiessaan Libanonissa 2006. Yhdysvallat myi Israeliin rypälepommeja sillä ehdolla, ettei niitä käytetä siviilikohteisiin. Edellisen kerran Israelin käytti laajasti rypälepommeja 1982 Etelä-Libanonissa. Israelin kesällä 2006 Libanoniin ampumasta 1800 pommista ja ammuksesta, jotka sisälsivät 1,6 miljoonaa tytärammusta, noin 40 % jäi arvioiden mukaan räjähtämättä[5], ja ne ovat surmanneet kymmeniä ihmisiä sodan jälkeen.

Yhdysvalloissa alettiin tutkia, oliko Israel noudattanut Yhdysvaltain ehtoja käyttäessään runsaasti rypälepommeja kolmena viimeisenä päivänä ennen aselevon astumista voimaan. Vuonna 1982 Israel asetettiin Yhdysvaltain kongressin tutkimusten jälkeen kuuden vuoden rypälepommivientikieltoon, koska tuonaikaisen käytön todettiin rikkoneen Yhdysvaltain asettamia viennin ehtoja.[6]

United Nations Mine Action Coordination Center, Yhdistyneiden kansakuntien miinankäytön koordinointikeskus, on löytänyt Libanonista Litanijoen eteläpuolelta 249 paikkaa, missä kasettipommeja on käytetty.

Libanonin sodassa kesällä 2006 käytettiin israelilaisia, kiinalaisia ja yhdysvaltalaisia rypälepommeja tykistöammuksina, raketteina ja lentopommeina.

Israelilainen raketinheitinyksikkö ampui 1800 kuormarakettia Libanoniin, joista tuli yli 1,2 miljoonaa (1800 × 644 = 1159200) tytärammusta. Raketinheittimellä kantama voi olla 32 kilometriä ja iskemä voi olla 1,2 km:n päässä maalista.[5]

• M482A1 on yhdysvaltalaisen Alliant Techsystemsin kenttätykkeihin 64 M42 ja 24 M46 kehittämä tykistöammus, jonka kantama on 23 km – 28 km. Sitä on varastoituna Bahrainissa, Israelissa, Jordaniassa, Kanadassa, Korean tasavallassa, Kreikassa, Marokossa, Pakistanissa, Turkissa ja Yhdysvalloissa.[7]

• M395 ja M396 on Israel Military Industriesin tykistöammus, jossa on joko 63 kappaletta tai 49 kappaletta M85-tytärammuksia. Toinen M85-tytärammusmalleista on M42:n ja M46:n kopio ja toiseen on lisätty itsetuhomekanismi väärän putoamisen varalta. Ammuksen kantama kenttätykillä on 23 km – 36 km. Niitä on varastoituna Argentiinassa, Britanniassa, Italiassa, Intiassa, Israelissa, Itävallassa, Kreikassa, Norjassa, Romaniassa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Tanskassa ja Yhdysvalloissa. Israel Military Industries on tuottanut yli 60 000 000 tytärammusta.[7]

• M26 on 644 kappaletta M77 tytärammuksia sisältävä raketti, jota valmistaa Lockheed-Martin. M26:n kantama on 32 km – 38 km. Sitä varastoivat Bahrain, Britannia, Israel, Italia, Japani, Korean tasavalta, Kreikka, Ranska, Saksa, Turkki ja Yhdysvallat.[7]
• Norinco-122 mm:n raketti on kiinalaisen Norincon valmistama. Siinä on MDZ2-tytärammuksia. Sitä varastoi Kiinan kansantasavalta. Muista varastoivista maista ei ole tietoa. Hizbollah ampui niitä Pohjois-Israeliin.[7]

Libanonissa Yhdistyneiden kansakuntien miinakoordinaatiokeskuksen mukaan Etelä-Libanonissa aselevon solmimisen jälkeen 13 on kuollut ja 46 haavoittunut tytärammuksista. Yhteensä Yhdistyneiden kansakuntien miinaryhmät ovat löytäneet 2 171 räjähtämätöntä kuorma-ammuksen tytärarmmusta: 715 (33 %) tyyppiä M41, 820 (38 %) tyyppiä M77 ja 691 (32 %) tyyppiä M85.[8]

Libanonissa on käytetty lisäksi myös M42-tytärammuksia, joista osa on valmitettu 1974 ilman itsetuhomekanismia.[9]

CBU 58B on Lockheed-Martinin Lansonissa valmistama kasettipommi, joka kuljettaa 650 BLU 63-tytärpommia. CBU 58B:ä varastoivat Israel, Marokko ja Saudi-Arabia.[7]

Joidenkin arvioiden mukaan Persianlahden sodassa saatettiin pudottaa 20 miljoonaa tytärammusta sekä ampua tykistöaseilla lisäksi 30 miljoonaa tytärammusta.

Raketinheittimillä ammuttujen M77-tytärammusten räjähtämättömyysprosentti vaihteli 17 %:sta 23 %:iin. USA:n armeijan 21. kenttätykistörykmentin ensimmäinen (Alfa)-patteri ampui 13.2.1991 illasta Saudi-Arabian, Kuwaitin ja Irakin rajan tuntumassa yli 100 rakettia minuutissa kymmenellä kolmen kilometrin pituiselle kaistalle sijoitetulla raketinheittimellä. Persianlahden sodan aikana se ampui 550 rakettia tullen määrältään toiseksi. Suurin ammuttujen rakettien määrä oli 158. kenttätykistörykmentin ensimmäisellä patteristolla, joka ampui 699 rakettia. Yhteensä yhdysvaltalaiset raketinheittimet ampuivat 17 286 rakettia, mikä M26-raketteina laskettuna merkitsee 11 132 184 M77-tytärammusta 2 881 kuuden putken laukauksin. M270 MLRS:ssä on 12 putkea, mutta yleensä sillä ammutaan kuuden putken laukauksin.[10][11]

155 mm kenttätykeillä ammuttujen kaksoisvaikutteisten (ontelo- ja sirpalevaikutus) M42- ja M42-tytärammusten räjähtämättömyysprosentti oli 14%.

CBU87/B

Persianlahden sodassa Yhdysvallat pudotti lentokoneesta CBU-87/B CEM-kasettipommeja 10 035 kappaletta. Lentokoneina saatettiin käyttää hävittäjiä F-4, F-15, F-16, F-111 sekä rynnäkkökoneita A-7, A-10 ja pommikonetta B-52.[12]

luettelo artikkelissa tytärammus

Ilman kerrointa oleva luku ilmoittaa, montako kasettipommia pommikone kykenee kuljettamaan pommisäiliössään. Kertoimella varustettu luku puolestaan sen, miten monta kasettipommia mahtuu rungon ulkopuolelle kummankin siiven alle. Yhteislukumäärä kertoo, miten monta tytärammusta kyetään kuljettamaan, mikäli kasettipommeja on kiinnitetty lentokoneeseen suurin määrä, minkä se kykenee kuljettamaan. F-16:n kahdessa kasettipommissa kulkee yhteensä 404 tyrtärammusta, kun taas B-52:n 24 kasettipommiin mahtuu 4 848 tytärammusta. Strategisella pommikoneella pystytään siis kuljettamaan 12 kertainen määrä tytärammuksia verrattuna Euroopan unionissakin yleiseen torjuntahävittäjä F-16 Fighting Falconiin verrattuna.

Irakin sodassa 25.4.2003 mennessä oli Yhdysvaltain puolustushaarojen komentajien neuvoston puheenjohtaja, kenraali Richard Meyersin mukaan Yhdysvallat oli pudottanut 1 500 kasettipommia Irakiin, joista 500 metrin päähän siviileistä oli osunut 26. Irakin sodassa kuolleiden lukumäärää laskevan verkkopalvelun mukaan siviilitappioita oli 372, joista 147 johtui räjähtämättömistä ja viallisista tytärammuksista.

Britannian puolustusministeriö puolestaan ilmoitti sen ampuneen Basraan yli 2 000 LO20-tytärammusta, joita ei kuitenkaan voida verrata suoraan maamiinoihin tai yleisesti käytössä oleviin kasettipommeihin. Niistä viallisia on vain 2–5 %.

Kosovoon pudotettiin 1 392 kuorma-ammusta, joissa oli 289 536 tytärammusta, jotka surmaavat enemmän siviileitä kuin maamiinat. Muoviset ja kirkkaankeltaiset tytärammukset ovat etenkin lasten mielenkiinnon kohteena.[13]

Yhdysvallat pudotti lentokoneesta CBU-87/B CEM- ja Rockeye II- kasettipommeja 333 alueelle. Osa pommeista pudotettiin muualle Jugoslaviaan. Niiden tytärpommi BLU-97/B:n räjähtämättömyysprosentti oli noin 5 %.[12][14]

2003 BAe osti 26 000 tykistön kuorma-ammusta Israel Military Industriesilta ja brittitykistö ampui Irakin sodassa Basrassa yli 2 000 L20A-kuorma-ammusta, jotka kukin sisälsivät 49 tytärammusta. Kuorma-ammusten kantama oli noin 30 kilometriä. Britannian puolustusministeriön tiedotuksen mukaan räjähtämättä jäi 2 %. [15]

Norjalaiset olivat tehneet tavanomaisia kokeita 155 mm tykin kuorma-ammuksilla ja huomanneet syksyllä 2005 Hjerkinnin ampuma-alueella ja huomanneet, että hyväksyttävää määrää suurempi osa tytärammuksista jää räjähtämättä. Syynä olisi voinut olla valmistusvirhe, väärä varastointitapa tai muut ennalta tuntemattomat syyt. Osoittautui, että räjähtämättömien tytärammusten määrä lisääntyy, kun ampumamatka pitenee, esimerkiksi norjalaisten käyttämällä DM 662-kuorma-ammuksella, joka sisältää M85-tytärammuksia. Norjan hallitus kielsi kesäkuussa 2006 käyttämästä kumpaakaan. [17] Norjalaisten käyttämä DM 662 ammus on saksalaisten oma versio, jota Nato ei ole hyväksynyt käyttöön. Käyttökielto saattaa johtua myös siitäkin syystä.

Yleisesti tytärammusten räjähtämättömyyteen katsotaan vaikuttavat laukaisumenetelmä, tytärammuksen ikä, vallitseva ilman lämpötila sekä pinta, jolle tytärammus putoaa. Mutainen tai pehmeä maa lisää merkittävästi tyräammusten räjähtämättömyysprosenttia. Tytärpommien nauha voi tarttua puihin tai kasveihin tai rakennelmiin. Myös korkeat puut voivat hidastaa tytärammuksen putoamista siten, että sen putoamisnopeus maahan ei riitä räjäyttämään sitä. M77-tytärammuksen tulee pudota 65-90 asteen kulmissa räjähtääkseen.[18] Juuri näidenkin syiden takia itsetuhotoiminta on tärkeä ominanisuus. Itsetuho toimii yleensä 20 sekunnin kuluttua siitä kun tytärkranaatti on ammuttu ulos pommista, raketista tai ammuksesta.

Libanonin sodan jälkeen syksyllä 2006 Norjan puolustusvoimien logistiikkaorganisaatio aloitti uudet kokeet Hjerkinnin ampuma-alueella. Norjan puolustusvoimien tutkimuskeskus alkoi kokeilla, mitä räjähtämättä jääneiden M85:ien räjäyttämiseksi tarvitaan. Niitä on kaadettu sementtimyllyyn, pudotettu 12 metrin korkeudesta teräslevylle sekä sijoitettu avotulen yläpuolelle. Kokeiden tarkoituksena on käydä läpi niitä mahdollisuuksia, mihin räjähtämättömät tytärpommit voivat joutua, mikäli ne löytää joku, jota ei ole perehdytetty tytärammuksiin. Kokeiden tulosten uskotaan valmistuvan kesällä 2007.[19] [20]

Norjalaiset ampuivat M109 A3GN -panssarihaupitsilla yhteensä 332 laukausta kokeissa. 174 laukausta Turrhausenista, 110 laukausta Gardsendenista 17 kilometrin päästä ja 48 laukausta Storrandenista 6,7 kilometrin päästä. Norjalla on vajaat 50 000 kuorma-ammusta, jotka muodostavat 40 % Norjan tykistöammuksista. Norjan puolustusvoimat jättää tulosten julkistamisen Norjan puolustusministeriölle, joka tilasi ammunnat. Kuormakranaatit maksavat Norjalle noin 10 000 kruunua eli noin 1 240 euroa kappaleelta. Ammuskulutuksen hinnaksi muodostui yli 400 000 euroa. [21]

Suomen 155 K 98:aa varten hankkimissa kuorma-ammuksissa käytetään M85-tytärammuksia. Ne vastaavat tytärammuksille yleisesti asetettavia vaatimuksia. Pentagon edellyttää tilattavilta tytärammuksilta enintään kymmenen dollarin hintaa kappaleelta sekä sitä, että enintään prosentti tytärammuksista jää tuhoutumatta. Testin laboratorio-olosuhteita on kritisoitu siitä, että niissä tytärammus on laajalla ja kovalla alustalla, kun taas Libanonissa suuri osa ammuksista putosi hedelmälliselle viljelymaalle tai asutuksen lähelle, jolloin uusistakin tytärammuksista jäi normit ylittävä määrä räjähtämättä. Pohjoismaisista oloista esimerkiksi lumeen pudotettaessa ei ole julkaistua tietoa.

Norjan valtion ja suomalaisen Patria Oyj:n keskenään puoliksi omistama Nammo AS osti vuoden 2006 lopulla arizonalaisen Talley Defense Systemsin, joka valmistaa myös kuorma-ammuksia. Libanonin tapahtumien vuoksi Norjan hallitus kielsi Norjassa Nammo AS:n 155 mm kenttätykkejä varten lisenssillä valmistamia M85-tytärammuksia sisältävien DM 642 ja DM 662 kuorma-ammusten käytön 2006 lopulla. Norjan puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkimus Libanonissa valmistunee huhtikuussa 2007.[22][23]

M74-tytärammusta ei ole ilmoitettu hankittavaksi, mutta se on yksi raketinheittimelle teknisesti mahdollinen ammus, samoin myös P3I BAT, SADARM, LOCAAS, Damocles ovat teknisesti mahdollisia, mutta ei ilmoitettuja Suomen puolustusvoimille hankittavaksi tutkittaviksi tytärammuksiksi.