Wiljo Einar Tuompo

Viljo Einar Tuompo syntyi pornaislaiseen maanviljelijäperheeseen. Hänen isänsä oli Johan Erik Tuompo ja äitinsä Ida Fredika Mikkonen. Kotitalo oli noin 200 hehtaarin kokoinen Tuompo. Nimen on tulkittu muuntuneen ruotsalaisesta Tomasbo-muodosta.[4] Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Ingrid Solweig Olsonin kanssa.[5][2] Hänen nuoremmat veljensä ryhtyivät myös sotilasuralle ja etenivät eversteiksi: Yrjö Tuompo (1897–1964) toimi mm. JR 44:n komentajana ja Eino Tuompo (1902–1979) ilmatorjunnan aselajissa.

Tuompo kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisessä osastossa vuosina 1912–1915. Opiskeluaikanaan hän toimi Perä-Pohjolan kansanopiston johtajan viransijaisena kevätlukukauden 1913 ja työskenteli kesätoimittajana Tornionlaakso-nimisessä sanomalehdessä vuonna 1914.[2]

Tuompo lähti ensimmäisten vapaaehtoisten joukossa Saksaan Pfadfinder-kurssille, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 27. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan. Pataljoonasta hänet komennettiin kesäkuussa vuonna 1915 etappitehtäviin ensin Tukholmaan ja edelleen Haaparannalle, jossa hän toimi etappiaseman hoitajana ensin yhdessä jääkäri Kaarle Heikki Kekonin kanssa. Marraskuun lopulla Tuompo toimi hoitajana hetken yksin, kunnes hänen seuraansa liittyi muun muassa jääkäri Oiva Willamon. Takaisin Saksaan komppaniaansa hän palasi 8. tammikuuta 1916. Hän osallistui ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Saksan itärintamalla Missejoella, Riianlahdella ja Aa-joella. Tuompo suoritti vuonna 1917 Libaussa järjestetyn sotakoulun A-kurssin ja osallistui Suomalaisen sotilaskäsikirjan toimitustyöhön.[2][3]

Tuompo saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana kapteeniksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan komppanianpäälliköksi 3. jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 8. maaliskuuta 1918 komppanioineen 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonaan ja 25. maaliskuuta 1918 alkaen 11. jääkäripataljoonaan, jossa komppaniasta muodostettiin pataljoonan 1. komppania. Tuompo osallistui sisällissodan taisteluihin Rotanpesällä ja Viipurissa.[2][3]

Sisällissodan jälkeen hänet komennettiin Yleisesikuntaan, sieltä 2. divisioonaan esikuntapäälliköksi ja edelleen Savon jääkärirykmenttiin pataljoonankomentajaksi. Polkupyöräpataljoona 2:n komentajan paikalta hän palasi yleisesikuntaan ulkomaanosastolle. Vuonna 1927 hän sai johtoonsa Pohjois-Savon rykmentin ja seuraavana vuonna Suomen valkoisen kaartin.[2][3]

Vuodesta 1929 Tuompo oli jälleen Yleisesikunnassa komento-osaston päällikkönä, ja hän hoiti myös Yleisesikunnan päällikön tehtäviä sekä vuonna 1935 Rajavartiostojen päällikkyyttä.[2][3]

Tuompo oli talvisodassa Pohjois-Suomen ryhmän komentajana suoraan ylipäällikön alaisuudessa. Komentopaikkana oli Kajaani. Hän on kuvannut rintamanosan tapahtumia artikkelissaan kokoomateoksessa Kunnia – Isänmaa (1940).[6]

Päämajan linnoitusosaston päällikkö kenraaliluutnantti Edvard Hanell vasemmalla ja päämajan komentoesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti W. E. Tuompo.

Jatkosodassa Tuompo oli Mikkelissä nykyisessä Päämajakoulussa, entisessä kansakoulussa toimineen Päämajan komento-osaston päällikkönä. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi 1941.[7]

Kenraali Tuompo lähti perheensä kanssa Ruotsiin lokakuun lopussa 1944. Helmikuussa 1945 hänet määrättiin ylipäällikön käskyllä tutustumaan kolmen kuukauden ajan Ruotsin sotilaskoulutukseen. Näin hänellä oli laillinen syy pysytellä ulkomailla. Tuompo sai omasta pyynnöstään eron puolustusvoimista heinäkuussa 1945. Hän palasi Suomeen 1948, jolloin Punainen Valpo pidätti hänet heti Suomeen saavuttuaan. Valpo kuulusteli häntä viiden päivän ajan. Sen jälkeen hän pääsi vapaaksi, kun mitään syytä pidätykseen ei kyetty löytämään. Sen jälkeen Tuompo toimi Kansallis-Osake-Pankin palveluksessa.[8]

• Suomen jääkärit I, 1918
• Tuompo, W. E.: Suomen jääkärit II: Kotiin. Jyväskylä: Gummerus, 1918.
• Suomen armeija sanoin ja kuvin (yhdessä L. Grandellin kanssa), 1920
• Konekivääriase nykyaikaisessa sodassa, 1920
• Tuompo, W. E.: Sukellusveneellä U C 57 vapaussotaan. Helsinki: Sanatar, 1934.
• Tuompo, W. E.: Sotilaan tilinpäätös. Historiallisten asiatietojen osalta muistelmat tarkistanut Matti Lauerma. Porvoo: WSOY, 1967.
• Kuosa, Tauno (toim.): Päämajassa 1941–1944. Porvoo: WSOY, 1968.
• Sotilasaiheisia kirjoituksia kokoelmateoksissa ja aikakauslehdissä[2]

Tuompo kuului Suomen Sotilasaikakauslehden, Suomen vapaussota -lehden ja Jääkäri-invaliidin toimituskuntaan (päätoimittaja 1936-1939).

Tuompo toimi upseerien ylentämiskysymyksiä pohtineen komitean jäsenenä vuonna 1919 ja valtionhoitaja-ylipäällikön asettaman tarkastuslautakunnan sihteerinä vuonna 1919 sekä vapaussodan avustuskomitean jäsenenä vuosina 1919–1922. Hän toimi myös rannikkopuolustuskomitean jäsenenä vuonna 1922 ja valtion tapaturmalautakunnan jäsenenä vuosina 1922–1923. Yleisesikunnan historiakomitean puheenjohtajana hän toimi vuosina 1927–1928 ja Suomen upseeriliiton johtokunnan jäsenenä ja sihteerinä vuosina 1918–1919 ja varapuheenjohtajana vuosina 1920–1923 ja 1930–1934 sekä jäsenenä vuosina 1929 ja 1935. Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1919–1920 sekä 1923 ja Suomen sotilaskotiliiton varapuheenjohtajana vuodesta 1933 alkaen.

Tuompo kuului apujäsenenä suomen kielessä suoritettavia tutkintoja varten asetettuun tutkintolautakuntaan vuodesta 1934 alkaen. Lapin rajaseutuystävien Helsingin osaston puheenjohtajana hän toimi taasen vuodesta 1936 alkaen ja Rajaseuduuystäväin liiton puheenjohtajana vuodesta 1938 alkaen. Korkeimman oikeuden sotilasjäsenen varajäsenenä hän toimi vuodesta 1933 alkaen ja oli 3. Divisioonan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuonna 1928 ja 1. Divisioonan vuonna 1929 sekä Yleisesikunnan kunniatuomioistuimen puheenjohtajana vuosina 1927 ja 1930–1935. Hän toimi myös armeijan edustajana Lützenin taistelun 300-vuotisjuhlilla vuonna 1932 ja oli Suomen Sotilasaikakauslehden toimituskunnan jäsenenä vuosina 1919 ja 1929–1941 sekä Suomen Vapaussota -lehden toimituskunnan jäsenenä 1933–1938. Jääkäri-Invaliidin toimituskunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1934–1935 ja toimittajana vuosina 1937–1938.[2][3] Tuompo toimi myös Vapaudenristin ritarikunnan varakanslerina 26.10.1941–3.11.1945.[9]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Gruppenführer 6. helmikuuta 1916 Zugführer 9. elokuuta 1917 Kapteeni 11. helmikuuta 1918 Majuri 24. joulukuuta 1919 Everstiluutnantti. 16. toukokuuta 1925 Eversti 15. kesäkuuta 1928 Kenraalimajuri 16. toukokuuta 1938 Kenraaliluutnantti 1941 Yleisesikuntaupseerin arvonimi 16. toukokuuta 1919		Vapaudenristi 1. lk. tammenlehvien ja rintatähden kera Vapaudenristi 1. lk. rintatähden kera Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suojeluskuntain rautainen ansioristi Väestönsuojelun ansiomitali Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan 1. lk. Rautaristi Preussin 2. lk. Rautaristi Saksan Kotkan Ritarikunnan 2. lk. kunniamerkki rintatähden kera Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Viron Kotkaristi ritarikunnan 2. lk. ansioristi Unkarin Pyhän Kruunun ritarikunnan 1. lk. kunniamerkki Latvian Kolmen Tähden ritarikunnan 2. lk. kunniamerkki rintatähden kera Puolan Polonia Restitutan ritarikunnan 2. lk. Ruotsin Miekkaritarikunnan komentajamerkki Romanian Kruunuritarikunnan suurristi

• Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY, Porvoo 1938.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen laitoksen julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto: I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y, 1957.

• Tuompo, Wiljo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)