Władysław Sikorski

Sikorski vuonna 1918.

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua 1914 Sikorskista tuli puolalaisen kansalliskomitean sotilasosaston johtaja. Hän pysyi tässä toimessa vuoteen 1916 saakka. Ollessaan myöhemmin puolalaisten legioonien komentaja Krakovassa, hänen vastuullaan oli suorittaa värväystä legioonaan. Vuodesta 1916 alkaen Sikorskin ja Piłsudskin välillä kasvoi jännittyneisyyttä, sillä Sikorski kannatti yhteistyötä Itävalta-Unkarin kanssa ja Piłsudski puolestaan koki Itävalta-Unkarin ja Saksan pettäneen Puolan kansan. Kesäkuussa 1917 Piłsudski kieltäytyi itävalta-unkarilaisten käskyistä vannoa uskollisuutta Itävalta-Unkarin keisarille, ja hänet vietiin Magdeburgin linnoitukseen, kun Sikorski puolestaan palasi Itävalta-Unkarin armeijaan.

Vuonna 1918 Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin keisarikunnat romahtivat ja Puolasta tuli jälleen itsenäinen, mutta tasavallan rajat eivät olleet vakaita. Idässä käytiin hellittämättömiä ja leviäviä taisteluja puolalaisten, ukrainalaisten, baltialaisten ja venäläisten joukkojen välillä. Nämä taistelut huipentuivat Puolan–Neuvosto-Venäjän sotaan 1919–1921. Sodan alkuvaiheessa Sikorski, joka oli nyt Puolan armeijan komentaja Galitsiassa, otti osaa Lvivin ja Przemyślin vapauttamiseen. Myöhemmin hän johti sotilasosastoa Puolan suorittaman Kiovan offensiivin aikana alkuvuodesta 1920. Hänellä oli hyvät suhteet ranskalaiseen kenraaliin Maxime Weygandiin. Puolan-Venäjän sodassa Sikorski näytteli tärkeää osaa ratkaisevassa Varsovan taistelussa, kun helppoa voittoa odottaneet puna-armeijan joukot yllätettiin puolalaisten vastahyökkäyksellä.

Vuonna 1923 Puolan presidentti Stanisław Wojciechowski ja pääministeri Sikorski vastaanottamassa Ranskan marsalkan Ferdinand Fochin.

Huhtikuussa 1920 Sikorskista tuli Puolan yleisesikunnan johtaja. Vuosien 1922 ja 1925 välillä hän toimi korkeissa hallitusviroissa. Puolan presidentin Gabriel Narutowiczin murhan jälkeen sejmin puhemiehen Maciej Ratajn toimiessa väliaikaisena valtionpäämiehenä Rataj nimitetti Sikorskin pääministeriksi. Sikorski toimi 18. joulukuuta 1922 ja 26. toukokuuta 1923 välisen ajan samaan aikaan sekä pääministerinä ja sisäministerinä. Lyhyen pääministeriytensä aikana Sikorskista tuli suosittu Puolassa, sillä hänen aikanaan Puolan ulkopolitiikka sai vakautta mm. maan itäraja sai 1920-luvun vahvojen valtioiden eli Iso-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen tunnustuksen, ja maa osallistui aktiivisesti Kansainliiton toimintaan. Puola tiivisti samaan aikaan myös yhteistyötä Ranskan kanssa.

Helmikuusta 1924 marraskuuhun 1925 Sikorski toimi Władysław Grabskin hallituksessa sotaministerinä. Tässä tehtävässä hän pyrki vahvistamaan sotaministerin valtaa suhteessa marsalkka Józef Piłsudskin hoitamaan armeijan tarkastajan rooliin. Sotaministeriaikana hän oli luomassa Puolan rajavartiolaitosta.

Hän menetti suosionsa Puolan johtajien silmissä Józef Piłsudskin toukokuussa 1926 suorittaman vallankaappauksen ja Sanacja-hallituksen perustamisen jälkeen.

Helmikuussa 1936 hän oli mukana maasta poislähteneiden sanacja-vastaisten kokoontumisessa Sveitsissä, jossa oli Sikorskin lisäksi mukana mm. pääministerit Ignacy Paderewski ja Wincenty Witos sekä kenraali Józef Haller. Hän pysyi oppositiossa aina vuoteen 1939 asti ja kirjoitti vallasta syrjässä ollessaan useita kirjoja sodankäynnistä ja Puolan ulkomaansuhteista.

Natsi-Saksan hyökättyä syyskuun alussa 1939 Puolaan Sikorski pyysi Puolan silloiselta johtajalta marsalkka Rydz-Śmigłyltä mahdollisuutta osallistua sotatoimiin Puolan puolesta. Tähän ei Rydz-Śmigły suostunut, joten Sikorski siirtyi maanpakolaisuuteen - ensin Pariisiin ja sitten Lontooseen. Puolan antauduttua syyskuun 1939 lopussa puolalaiset joutuivat turvautumaan pakolaisuuteen siirtyneisiin maan johtajiin, jotka eivät enää olleet sanacja-liikkeen johtajia. Tässä vaiheessa marsalkka Rydz-Śmigły ja presidentti Mościcki olivat internoituna Romaniassa. Näin kenraaliluutnantti Sikorskista tuli loka-marraskuussa 1939 Puolan pakolaishallituksen pääministeri ja Puolan armeijan komentaja, Władysław Raczkiewicz presidentin viran hitaja ja talonpoikaispuoleen johtajan Stanisław Mikołajczykin hallituksen jäsen. Länsiliittoutuneet eli Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat tunnustivat Sikorskin pakolaishallituksen Puolan viralliseksi edustajaksi. Sikorski tuki Puolan ja Neuvostoliiton suhteiden palauttamista, sillä ne olivat huonot Neuvostoliiton solmittua Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen ja hyökättyä Puolaan 1939.

Sikorskin asema pakolaishallituksen johdossa ei ollut kaikkien kannattama. Niinpä pakolaispresidentti Raczkiewicz oli korvaamassa kesällä 1940 Sikorskia Piłsudskin aikaisella ja myös pakolaishallituksessa ulkoministerinä olleella August Zaleskilla, mutta Britannian hallitus halusi Sikorskin jatkavan.

Puolalaiset kenraalit Anders ja Sikorski tapasivat Stalinin Moskovan Kremlissä joulukuussa 1941.

Kenraali Sikorski halusi sotatilanteessa parantaa suhteita Neuvostoliiton ja sen johtajaan Stalinin. Niinpä natsi-Saksan hyökättyä operaatio Barbarossan mukaan Neuvostoliittoon Sikorski solmi brittidiplomaatti Anthony Edenin tukemana heinäkuussa 1941 Neuvostoliiton lähettilään Ivan Maiskin kanssa sopimuksen, jolla Neuvostoliiton vankileireiltä vapautettiin kymmeniätuhansia puolalaisia sotilaita ja muodostettiin kenraali Władysław Andersin johdolla puolalainen armaijayksikkö, ns. Andersin armeija. Sikorski matkusti vielä asian vahvistamiseksi Moskovaan joulukuussa 1941 Moskovaan, ja tapaamisen yhteydessä Stalin kumosi natsi-Saksan kanssa tehdyt aiemmat Puolaa koskevat sopimukset.

Neuvostoliiton torjuttua natsi-Saksan hyökkäykset vuoden 1941 lopulla Moskovan edustalla ja tammikuussa 1943 Stalingradissa asenne Puolan rajoihin alkoi muuttua. Stalin suunnitteli tällöin Puolan itäisten alueiden ottamista Neuvostoliiton haltuun ja korvaamalla ao. aluemenetykset Itä-Preussin alueella. Lopullisesti tilanteen tulehdutti Katynin kysymys, jossa natsi-Saksan edustajat julkistivat vuoden 1939 sodan Neuvostoliiton sotavangeiksi joutuneiden puolalaisupseerien joukkohaudat. Kun Sikorskin hallitus ei hyväksynyt Neuvostoliiton selityksiä asiasta, venäläiset katkaisivat huhtikuun lopussa 1943 diplomaattisuhteet Sikorskin hallitukseen.

Kenraali Sikorski juuri ennen kuolemaansa Gibraltarilla heinäkuussa 1943.

Kenraali Sikorski halusi sotatilanteessa parantaa suhteita Neuvostoliiton ja sen johtajaan Stalinin. Sikorski teki keväällä 1943 tarkastusmatkat Lähi-idän puolalaisjoukkojen parissa. Paluumatkalla Lontooseen Sikorski kuoli heinäkuussa 1943, kun hänen lentokoneensa iskeytyi mereen heti Gibraltarilta tapahtuneen nousun jälkeen.[1]

Syyskuussa 2008 Puolan syyttäjäviranomaiset ilmoittivat aloittavansa viralliset tutkimukset Sikorskin kuolemaan johtaneen lento-onnettomuuden syistä. Selvitettävänä on, joutuiko Sikorski Neuvostoliiton salamurhahankkeen kohteeksi vaadittuaan hieman ennen kuolemaansa Katynin joukkomurhan selvittämistä.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Władysław Sikorski Wikimedia Commonsissa