Äyräpään–Vuosalmen taistelut

Puna-armeija teki useita tunnusteluhyökkäyksiä 21. kesäkuuta alkaen Äyräpään harjanteella sijainnutta suomalaisten sillanpääasemaa vastaan, mutta kaikki ne torjuttiin.

Kesäkuun viimeisenä päivänä suomalaiset suorittivat tunnusteluhyökkäyksen ja saivat vankeja, jotka paljastivat neuvostojoukkojen aloittavan hyökkäyksen samana päivänä. Tykistö aloitti voimakkaan, noin 5 000 kranaatin vastavalmistelun, josta aiheutui hyökkäysryhmityksille pahoja tappioita ja osa pakeni pakokauhun vallassa.[3]

Neuvostojoukot valmistelivat hyökkäystä huolellisesti useita vuorokausia. Ensimmäisen hyökkäysportaan pataljoonia koulutettiin Vuoksen ylittämiseen ja rantautumiseen. Ylimenoa varten rakennettiin yli 600 venettä, sata lauttaa ja 1 500 pienempää 3–6 miestä kantavaa venettä. Neuvostojoukot harjoittivat ahkerasti lauttapartiointia Vuoksessa, mutta ne tuhottiin säännöllisesti. Puutavaraa he onnistuivat aluksi saamaan Pölläkkälän sahalta, mutta se tuhottiin tykistötulella ja paloi maan tasalle.[2]

Puna-armeijan todettiin 29. kesäkuuta keskittävän uusia voimia Äyräpään alueelle. Tiedustelu havaitsi 1. heinäkuuta neuvostojoukkojen liikenteen kasvaneen huomattavasti Vuoksen eteläpuolella Pasurinkankaantiellä, jossa marssirivistön marssi Punnuksenkylän ohitse kesti kolme tuntia. Siinä oli kymmenen jalkaväkikomppaniaa, toistasataa miehistönkuljetuskuorma-autoa, 95 hevosajoneuvoa, 19 raskasta panssarivaunua ja paljon tykistöä. Vilkas liikenne jatkui seuraavana päivänä, jolloin vuorokaudessa havaittiin 700 kuorma-autoa liikkeellä kohti Äyräpäätä. Autoissa kuljetettiin miehistön lisäksi ponttoneja, veneitä ja runsaasti tykistöä. 3. heinäkuuta liikenne alkoi hiljentyä ja neuvostojoukkojen oletettiin olevan kokonaisuudessaan perillä.[2] Huomattiin myös, että Kylä-Paakkolan eteläpuolella olevalle kankaalle oli ilmaantunut 15 rynnäkkötykkiä, 40 panssarivaunua sekä silta- ja ylimenokalustoa, lisäksi runsaasti tykistöä ja 2–3 raketinheitinpatteria. Neuvostoilmavoimien toiminta alkoi vilkastua 2.7. ja ne pudottivat fosforipommeja, jotka sytyttivät metsän palamaan.[3][2]

Valmisteluvaiheeseen kuului myös propaganda, joka yllytti neuvostosotilaita sankaritekoihin. Vuoksen ylitystä rinnastettiin Dneprin ja Berezinan ylimenotaisteluihin. ”Isänmaan nimessä, pyhän koston nimessä, lähestyvän voiton nimessä: eteenpäin, vastustamattomasti eteenpäin! Puhdistakaamme koko Neuvostomaa saksalais-suomalaisista valloittajista. Lyökäämme kuolettavasti haavoittunut suomalainen peto sen omassa luolassa. Koko Neuvostoliiton kansa uskoo voimaamme ja odottaa nopeata ja lopullista Hitlerin suomalaisorjien tuhoa. Eteenpäin rynnäkköön vihollisasemia vastaan! Kuolema saksalaissuomalaisille valloittajille.”[3]

Kahden miehen potero. SA-kuvat.

Alikersantti Franz Haapala panssarinyrkillä torjui IS-mallisen raskaan panssarivaunun Vuosalmen taistelussa. SA-kuvat.

Juoksija Harry Larva puhdistaa kivääriänsä Vuosalmella. SA-kuvat.

Venäläisten ilmatoiminta vilkastui tuntuvasti 3. heinäkuuta ja aamulla 4. heinäkuuta klo 3.50 alkoi tykistövalmistelu ja sen jälkeen suurhyökkäys. Tulivalmisteluun osallistui 25 kenttätykistöpatteria, 100 kranaatinheitintä ja yli 100 maataistelu- ja pommikonetta.

Voimakkaat jalkaväen ja panssarivoimien hyökkäykset johtivat sisäänmurtoihin. Suomalaisten vastaiskut eivät enää tuottaneet tuloksia, mutta vasta 9. heinäkuuta varhain aamulla venäläiset onnistuivat valtaamaan koko sillanpääaseman ja muodostamaan kaksi kilometriä leveän oman sillanpääasemansa Vasikkasaaren, Lossin ja kirkonmäen kohdalta. Äyräpäätä hallitsi nyt Puna-armeijan 92.D, 142.D, 281.D, 381.D ja 10.D. Samana päivänä alkoi Vuoksen ylimeno, jota edelsi voimakas tykistötulitus 680 putkella ja 200 lentokoneen ilmahyökkäys. Suomalaisten tykistö yritti estää ylimenon kahdeksalla patteristolla ja saksalaiset iskivät 32 Stukalla Äyräpään alueella olleita tykistöasemia vastaan. Samalla omat hävittäjät hyökkäsivät vihollispommittajia vastaan pudottaen 22 neuvostokonetta Vuosalmen alueella. Vastatoimenpiteistä huolimatta neuvostojoukot kykenivät ylittämään Vuoksen ja laajentamaan sillanpääasemaansa Vuosalmen puolelle.[1]

Ennen Vuoksen ylimenoa venäläiset löivät Äyräpäänharjanteella olleen suomalaisten sillanpääaseman ensin keskeltä kahtia ja seuraavana yönä vielä kaakkoisosan puoliksi, jolloin 2.D:n komentaja Martola määräsi joukot vetäytymään asemasta. Armeijakunnan komentaja Siilasvuo määräsi kuitenkin joukkoja jäämään vielä Äyräpään kirkonmäelle ja Vasikkasaareen. Kirkonmäellä olleet erillinen pataljoona 25:n (ErP 25) ja JR 7:n II pataljoonan jäännöksistä koostuva joukko puolusti sitkeästi kilometrin levyistä ja 200 metrin syvyistä mottia. Joukko joutui lopulta tukalaan asemaan; sotilaat kaatuivat tai joutuivat sotavankeuteen. Sillanpääasema murtui suomalaisen tykistön voimakkaasta sulkutulesta huolimatta. Juuri vaihdettu ErP 25 poistui pakokauhunomaisesti Vuoksen yli veneillä ja uimalla, jolloin moni hukkui tulituksessa.[1]

Siilasvuon päätöksen tarkoituksena oli vallata asemat takaisin oikealta lohkolta käsin. Aamulla 6. heinäkuuta klo 8.00 alkanut hyökkäys epäonnistui. Taipaleen lohkolta komennettu 19. prikaatin IV pataljoona juuttui paikoilleen.[3]

Asemat yritettiin palauttaa kaikkiaan kolmesti, mutta 7. heinäkuuta Neuvostoliiton 92. divisioonan joukot valtasivat iltapäivällä Harjulan tukikohdan ja lossin seudun.^lähde?

Äyräpäänharjanne on rapakivikkoista kovaa maata, jossa tykistön ammusten sirpalevaikutus oli erityisen voimakas. Harjanteelta avautui laakea peltomaisema sekä Äyräpään että Vuosalmen suuntaan. Harjanne oli myös kapeutensa takia hankala puolustaa ja taistelijoiden selustassa oli lisäksi virtaava joki. Rivisotilaat purnasivat harjanteen puolustamista, mutta päällystö piti sitä välttämättömänä siihen asti, kunnes VKT-linja saataisiin kuntoon.[1]

Tulivalmistelun tauottua joen ylle laskettiin lentokoneesta läpinäkymätön savuverho, jonka suojassa venäläiset joukot syöksyivät pikaveneillä ja moottorilautoilla 2 kilometrin levyisenä rintamana 300 metriä leveän virran yli. Venäläiset onnistuivat saman tien murtautumaan suomalaisten asemiin vastarannalla, sekä muodostamaan 4 km leveän ja kilometrin syvyisen laajennuksen pohjoisrannalle, josta ryhdyttiin välittömästi levittäytymään Vuosalmen peltoaukeille ylittäen metsänreunatkin. Venäläiset olivat 9. heinäkuuta kello kahdeksaan mennessä leveähköllä hyökkäyskiilallaan valloittaneet ainakin 4 km² laajuisen alueen Vuosalmen puolelta. Vihollisen ylitys oli kohdistunut JR 7:n lohkolle ja samaan aikaan JR 4 vetäytyi kokonaan ankarasti taistellen Kylä-Paakkolan sillanpääasemasta. Puolustus alkoi pitää sen jälkeen, kun suomalaiset vetäytyivät Vuosalmen peltoaukeilta perinteiseen suomalaiseen metsämaastoon.^lähde?

Päivän aikana suomalaiset kykenivät kuitenkin kiivailla rynnäköillä työntämään vihollisen takaisin metsänreunoille, mutta eivät juuri pidemmälle rynnäkkötykkien puutteen vuoksi. Niitä saataisiin paikalle vasta vuorokautta myöhemmin. Ylimenon jälkeen vihollinen siirsi Vuosalmen puolelle huomattavia määriä joukkoja ja kevyitä panssarivaunuja. Viholliselta siepatun radiosanoman mukaan sen tappiot olivat koituneet huomattavan suuriksi, 142. divisioona oli menettänyt mm. suurimman osan jalkaväestään virran ylityksessä. Venäläiset onnistuivat saamaan hallintaansa Vuosalmelta myös erinomaiset tykistön tulenjohtopaikat. Suomalainen tykistö ampui Vuosalmella 9. heinäkuuta 13 500 laukausta.[4][2]

Tuhottu puna-armeijan panssarivaunu. SA-kuvat.

Suomalaisen 2. D pataljoonat ja III Armeijakunnan lähettämät vähäiset apuvoimat joutuivat kovalle koetukselle. Kannaksen joukkojen komentaja hälytti entisistä raskaista taisteluista hiukan levähtäneen PsD:n ja määräsi sen iskuosan, JääkPr:n ja Rynn.tyk pataljoonan siirtymään Vuosalmen suuntaan puolustuksen tueksi.[1]

Kesken taisteluiden 7. heinäkuuta vaihtui 2.D:n komentaja, kun Martolan tilalle astui kenraalimajuri Aarne Blick. Vaihdon syynä oli Aunuksen ryhmän komentajan, kenraaliluutnantti Paavo Talvelan tyytymättömyys alaisensa kenraalimajuri Aarne Blickin toimintaan VI Armeijakunnan komentajana.[3]

• Yöllä 4.–5. heinäkuuta vaihdettiin joukkoja sillanpäässä. Oikealle lohkolle siirrettiin I/JR 49 pahasti kuluneen III/JR 49 tilalle. Vasemmalle lohkolle siirrettiin Er.P 25 I/JR 7:n rippeiden ja osan III/JR 7:n tilalle.[5]
• Kenraalimajuri Martola katsoi 5. heinäkuuta, ettei sillanpäätä voitu enää pitää; hän sai III Armeijakunnan komentaja Siilasvuolta luvan tyhjentää sen. Samanaikaisesti saatiin kuitenkin vanki, joka kertoi vihollisella olevan käytettävissään enää yksi kokonainen rykmentti – muut olivat kärsineet raskaita tappioita. Tällöin everstiluutnantti A. Ehrnrooth tarjoutui pitämään aseman, mikäli saisi levänneen pataljoonan. Tarjoukseen suostuttiin, ja hänelle annettiin Er.P 25 käyttöön.[5]
• 6.7. Martola päätti luopua sillanpäästä, mihin Siilasvuo ei suostunut. Samalla hän alisti A. A. Sundbladin komentaman IV/19.Pr:n 2. divisioonalle, joka siirrettiin Vuoksen yli sillanpään oikealle lohkolle.[5]
• 7.7. IV/19.Pr hyökkäsi kolmatta kertaa, mutta joutui vetäytymään.[5]
• 

  Panssarinyrkki tekee nyrkin kokoisen reiän panssarivaunun torniin. SA-kuvat.
  

  Polkupyörällä matkalla kohti Vuosalmen etulinjaa. SA-kuvat.
  Vihollinen tunkeutui 8. heinäkuuta Vasikkasaareen miinoista ja tykistötulesta huolimatta.[3]
• Vihollinen aloitti 9. heinäkuuta klo 6.00 kiivaan tulivalmistelun ampuen 8 000 kranaattia Vasikkasaaren ja lossin alueelle. Noin 150 lentokonetta pommitti ylimenoaluetta, minkä jälkeen venäläisten ratkaiseva ylimeno alkoi. Suomalaisten vastavalmistelu tykistöllä alkoi klo 5.40 8 patteristolla.[5]
• 10. heinäkuuta vastaisena yönä käytiin Vuosalmen sillanpääasemassa ankaria taisteluja suomalaisten pyrkiessä työntämään venäläiset takaisin Vuokseen, tässä kuitenkaan onnistumatta. Venäläiset vastaavasti pyrkivät samanaikaisesti laajentamaan sillanpääasemaansa pohjoiseen ja luoteeseen, joten rintamatilanne oli sekava.
• Kannaksen joukkojen komentaja kenraaliluutnantti Lennart Oesch totesi 10. heinäkuuta vihollisen aktiivisuuden suuntautuneen ensi sijassa III Armeijakuntaa vastaan Vuosalmella, mutta päätteli virheellisesti niiden painopisteen olevan edelleenkin Tali-Ihantalassa. Samalla hän pyysi lisävoimia Vuosalmelle, jolloin hänelle luovutettiin käyttöön Panssaridivisioonan pääosat, Jääkäriprikaatin (5 pataljoonaa) sekä Rynnäkkötykkipataljoonan ja -patterit eli yhteensä 21 tykkiä. Näitä tuki raskas patteristo. 14. jääkäriprikaatin vahvuus oli 3 335 miestä.[1]
• Tilanne oli suomalaisten kannalta erityisen kriittinen 11. heinäkuuta, jolloin karkureita jouduttiin erillisen pataljoonan avulla palauttamaan takaisin linjaan. Tilannetta pyrittiin helpottamaan muun muassa ampumalla tykistöllä päivän aikana 13 000 kranaattia neuvostojoukkoja kohti, ja tuomalla paikalle kaksi pataljoonaa täydennysmiehiä. Huonon sään vuoksi saksalaiset suorittivat vain yhden vaakalennon Vuosalmessa, mutta vihollisen IL-2:t hyökkäsivät jatkuvasti.[4]
• 12. heinäkuuta Vuosalmella saatiin vihollisen eteneminen pitkin rantaa kohti Antreaa pysäytettyä. Myös rintamalohkon keskustassa oli vaikeuksia, mutta iltaan mennessä vihollisen aikeet saatiin torjuttua. Illalla sillanpääasema oli noin 6,5 km pitkä ja syvimmillään 2,5 km leveä.
• 13. heinäkuuta omat vastahyökkäykset tuottivat paikoittain menestystä.
• 15. heinäkuuta Vuosalmelle siirrettiin lisää joukkoja IV Armeijakunnan alueelta. III Armeijakunnalle alistettiin JR 11, JR 200, Kev.Psto 16.[5]
• 16. heinäkuuta suoritettiin joukkojen vaihtoja. Lähes viisi viikkoa taistellut JR 49 pääsi lepäämään ja tilalle saapui W. Halstin komentama JR 11.[5]
• Taistelut jatkuivat Vuosalmen sillanpääasemassa aina 17. heinäkuuta saakka, jolloin ne laantuivat asemasodaksi. Taisteluihin osallistui kaikkiaan 8 venäläistä divisioonaa, joista vain 3 parina viimeisenä päivänä.[3]

Suomalaiset jääkäripataljoonat tekevät vastaiskun 19. heinäkuuta 1944 raskain tappioin.^lähde?

Suomalaiset kuuntelevat välirauhan ehdot radiosta. SA-kuvat.

Vaihtelevien taisteluiden, puolin ja toisin suoritettujen hyökkäysten jälkeen rintama vakiintui sodan loppuun saakka venäläisten saavutettua noin 7 km leveän ja 2,5 km syvän sillanpääaseman Vuosalmella. Suomalaisten onnistui suurimmalta osin pitää jokilinja valvonnassaan ja häiritä tykistöllään joen yli tapahtuvia kuljetuksia. Suomalaisten tykistö oli keskimäärin raskaampaa kuin puna-armeijan. Venäläisten sillanpääasemaan suoritettiin rajuja ja tuloksiltaan tehokkaita ilmahyökkäyksiä saksalaisilla syöksypommittajilla, jotka heikensivät olennaisesti sillanpääaseman joukko- ja panssarikeskittymiä. Tosin suuri osa iskujen tehokkuudesta on lähinnä lentäjien väitteiden ja uskomusten varassa ja heinäkuun puolivälissä Osasto Kuhlmey oli jo saanut tiukat ohjeet polttoaineen säästämiseksi Saksan yhä katastrofaalisemmaksi muuttuneen lentopolttoainetilanteen takia.^lähde?

Venäläiset olivat saavuttaneet metsänreunan, jonka yli Vuosalmen harjanteella oleva tähystys ei ulottunut, jolloin tykistön tulitus alkoi heiketä, eikä jalkaväki kyennyt enää hyökkäämään. Panssarivaunutkaan eivät auttaneet, koska suomalaisten panssaritorjunta oli jo riittävän tehokasta. Merkittävin tekijä kaikista oli kuitenkin noin 21 suomalaisen tykistöpatteriston tulitus suhteellisen pienelle alueelle. Sen tiheys oli huomattavasti suurempi kuin Tali-Ihantalassa.[1]

Puna-armeija menetti kaatuneina, haavoittuneena ja kadonneina kaikkiaan 15 000 miestä, suomalaiset 6 000. 23. Armeijan kokonaistappiot olivat 22 700 [6]. Vuosalmen taistelussa suurta ylivoimaa vastaan kaatui 9.–17. heinäkuuta 1944 välisenä aikana 2 296 suomalaista sotilasta. Er.P 25 menetti Äyräpään sillanpääasemassa kahdessa vuorokaudessa 300 miestä ja 17 upseeria. IV/19.Pr menetti 6. heinäkuuta puolet vahvuudestaan.[3]

"Toisaalta puna-armeijan divisioonat kesällä 1944 olivat miesvahvuudeltaan (keskimäärin n. 6 600 miestä) vain puolet suomalaisten divisioonien vahvuudesta (keskimäärin 13 300 miestä) ja jv-pataljoonien vahvuudet Kannaksella vaihtelivat 285-400 miehen välillä kun esimerkiksi JR 7:n ja JR 49:n pataljoonien kirjavahvuudet olivat suuremmat kesäkuun lopulla kuin määrävahvuudet (1 022 miestä). Niinpä hyökkääjän varsin pienet jv-pataljoonien tappiot suhteellisesti heikensivät sen offensiivista voimaa. Jalkaväen taistelijoissa hyökkääjän ylivoima ei siten ollut määrällisesti niin ylivoimainen kuin pelkkä divisioonavertailu aluksi viittaa.^lähde?

23.Armeijan divisioonista peräti viidellä ei ollut tykistölle traktorivetokalustoa ja jalkaväkidivisioonan tykistö käsitti 12 kpl 122 mm:n haupitseja sekä useimmiten 20 kpl 76 mm tykkejä. Näin jalkaväkidivisioonissa oli Vuosalmella yleensä vain 32 kenttätykkiä. Ohto Mannisen mukaan muita kuin jv-divisioonallisia tykistöyksikköjä hyökkääjällä (23. Armeija) olisi ollut:4 tykistöprikaatia (kevyessä prikaatissa vain 48 kpl 76 mm tykkejä) , 3 tykistörykmenttiä (yleensä pienempi kuin suomalainen rykmentti) , 4 pst-rykmenttiä (45 mm tykkejä), krh-prikaati (120 mm heittimiä) , 5 krh-rykmenttiä (120 mm heittimiä) ja 2 raketinheitinrykmentti. Kuten Tali-Ihantalassa myös Vuosalmella Leningradin Rintama ei kyennyt suhteessa suuriin tykki- ja heitinmääriinsä nähden taistelujen edetessä niitä ruokkimaan riittävällä ammusmäärällä."^lähde?

Taistelun lopputuloksena VKT-linja taipui, mutta ei murtunut. Venäläiset eivät operaatiollaan saavuttaneet yhteyttä Tali-Ihantalan alueella oleviin joukkoihinsa, mikä oli heidän ensisijainen päämääränsä. Vuosalmen taistelusta muodostui osa suomalaisten saavuttamaa laajempaa torjuntavoittoa Karjalankannaksella ja Laatokan Karjalassa.^lähde?

Äyräpään sillanpään taisteluissa omaksuttiin tykistön menettely, jossa heittimistö ampui lähelle etulinjaa samalla kun tykistö ampui taaempia maaleja. Lisäksi ryhmäupseeri johti vastatykistö- ja vastavalmisteluammuntoja.^lähde?

Vuosalmen taistelu osoitti selkeästi, että vihollisen sillanpää on pyrittävä aina pitämään mahdollisimman suppeana. Silloin tykistön keskitetyllä tulella voitiin tehokkaasti vaikuttaa viholliseen. Vihollisen liike pyrittiin kanavoimaan tykistön tulenkäytölle edulliseksi.^lähde?

Äyräpään-Vuosalmen taistelussa Suomen kenttätykistö ampui koko sodan suurimman 8 vuorokauden ammusmäärän: 74 000 kranaattia. (Tali-Ihantalassa 56 000). Lisäksi kranaatinheittimillä ammuttiin myös ennätykselliset 52 000 kranaattia. Keskimäärin siis lähes 16 000 kranaattia päivässä. 9.heinäkuuta Vuosalmen kenttätykistö ampui 13 500 kranaattia ja kranaatinheittimistö 5 300. Yhteensä siis 18 800 kranaattia. Taistelun rajuutta kuvasi se että hyökkääjä ampui noin 30 000 kranaattia. Vaikka hyökkääjä ampui Äyräpään-Vuosalmen taistelussa suuremman kranaattimäärän oli suomalainen tykistö keskimäärin raskaampaa kuin puna-armeijan, jonka jalkaväkidivisioonan tykistö oli yli 70-prosenttisesti kevyttä, kun suomalaisessa kevyitä tykkejä oli vuonna 1944 enää 30 %. Suomalaisilla oli suhteessa myös enemmän raskaita 150–155 mm:n tykkejä kuin puna-armeijalla, jonka raskaat tykit olivat pääasiassa kaliberiltaan 122 mm.^lähde?