Vuoden tuottajan Grammy-palkinto
Vuoden tuottajan Grammy-palkinto (engl. Producer of the Year, Non-Classical) on työssään oivalliselle ei-klassisen musiikin tuottajalle myönnettävä yhdysvaltalainen palkinto, jonka The Recording Academy jakaa vuosittain Grammy-gaalassa.[1] Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa 1. maaliskuuta 1975 järjestetyssä gaalassa, jolloin sen voitti Thom Bell.[2]
Vuoden tuottajan Grammy-palkinto | |
---|---|
Palkitaan | vuoden aikana ansioitunut ei-klassisen musiikin tuottaja |
Palkinnon antaja | The Recording Academy |
Maa | Yhdysvallat |
Ensimmäinen palkinto | 1975 |
Useimmin palkittu | Babyface (4) |
Viimeisin palkittu | Jack Antonoff (2023) |
Virallinen internet-sivu |
Vuonna 2022 järjestetyn 64. Grammy-gaalan sääntöjen mukaan vuoden tuottaja -ehdokkaaksi voidaan nimetä yksittäinen henkilö tai useamman henkilön muodostama ryhmä. Ollakseen kelvollinen ehdokkaaksi tämän on tuotettava vähintään yksi albumi tai kuusi singleä/kappaletta, jotka on julkaistu ensimmäistä kertaa tarkasteltavan vuoden aikana. Singleistä tai kappaleista ainakin yhden on oltava muun kuin tuottajan itsensä esittämä. Tuotantoryhmän kaikkien huomioitaviksi valittujen teosten on oltava sellaisia, joita koko ryhmä on ollut tuottamassa.[1]
Tilastoja
Vuoteen 2016 mennessä neljästi kategoriassa palkittu Babyface oli voittanut useammin kuin kukaan muu. Hän voitti ensimmäisen palkintonsa vuonna 1992 ja sen jälkeen kolme kertaa peräkkäin vuosina 1995–1997. Eniten ehdokkuuksia kategoriassa oli saanut tuottajaduo Jimmy Jam ja Terry Lewis, joka oli ollut ehdolla 11 kertaa.[2]
Kategoriaa ei ole koskaan voittanut nainen. Ensimmäinen ehdokkuuden saanut nainen oli Janet Jackson vuonna 1989 ja hänen jälkeensä viisi muuta naista oli ollut ehdokkaana vuoteen 2016 mennessä.[2] Vuoden 2019 gaalassa Linda Perry oli ensimmäinen vuoden tuottajaksi ehdokkaana ollut nainen 15 vuoteen.[3]
Voittajat
Vuosi[lower-alpha 1] | Voittaja | Muut ehdokkaat |
---|---|---|
1975 | Thom Bell |
|
1976 | Arif Mardin |
|
1977 | Stevie Wonder |
|
1978 | Peter Asher |
|
1979 | Bee Gees, Albhy Galuten ja Karl Richardson |
|
1980 | Larry Butler |
|
1981 | Phil Ramone |
|
1982 | Quincy Jones |
|
1983 | Toto |
|
1984 | Michael Jackson ja Quincy Jones |
|
1985 | James Anthony Carmichael ja Lionel Richie David Foster [lower-alpha 2] |
|
1986 | Phil Collins ja Hugh Padgham |
|
1987 | Jimmy Jam ja Terry Lewis |
|
1988 | Narada Michael Walden |
|
1989 | Neil Dorfsman |
|
1990 | Peter Asher |
|
1991 | Quincy Jones |
|
1992 | David Foster |
|
1993 | Brian Eno ja Daniel Lanois Babyface ja L.A. Reid [lower-alpha 2] |
|
1994 | David Foster |
|
1995 | Don Was | |
1996 | Babyface |
|
1997 | Babyface |
|
1998 | Babyface |
|
1999 | Rob Cavallo |
|
2000 | Walter Afanasieff |
|
2001 | Dr. Dre |
|
2002 | T-Bone Burnett |
|
2003 | Arif Mardin | |
2004 | The Neptunes |
|
2005 | John Shanks |
|
2006 | Steve Lillywhite | |
2007 | Rick Rubin |
|
2008 | Mark Ronson |
|
2009 | Rick Rubin |
|
2010 | Brendan O’Brien |
|
2011 | Danger Mouse |
|
2012 | Paul Epworth |
|
2013 | Dan Auerbach |
|
2014 | Pharrell Williams |
|
2015 | Max Martin |
|
2016 | Jeff Bhasker |
|
2017 | Greg Kurstin |
|
2018 | Greg Kurstin |
|
2019 | Pharrell Williams |
|
2020 | Finneas |
|
2021 | Andrew Watt |
|
2022[4] | Jack Antonoff |
|
2023[5] | Jack Antonoff |
|
Huomautukset
- Vuosi kuvaa sitä vuotta, jolloin palkinto on jaettu.
- Palkintojen jako on päättynyt vuosina 1985 ja 1993 tasapeliin.[2]
Katso myös
Lähteet
- Grammy Awards Winners and Nominees for Producer of the Year, Non-Classical The Recording Academy. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
Viitteet
- 64th Grammy Awards – Rules and Guidelines (pdf) The Recording Academy. Viitattu 5.10.2021. (englanniksi)
- Grein, Paul: The Producer of the Year Category Turns 40 27.2.2016. The Recording Academy. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- Grein, Paul: Beyoncé, Brandi Carlile and All the Women Vying for Producer of the Year Grammy Nominations Billboard. 1.10.2019. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- 2022 Grammys Awards Show: Complete Winners & Nominations List Grammy.com. 3.4.2022. The Recording Academy. Viitattu 15.12.2022. (englanniksi)
- Grammy Awards 2023: The main winners and nominees BBC News. 6.2.2023. Viitattu 7.2.2023. (englanniksi)