Vuoden peli

Vuoden peli on Suomen leluyhdistyksen vuosittain jakama palkinto lautapeleille. Kilpailuun osallistuvat pelien valmistajat tai maahantuojat. Osallistujat valitsevat tuotteistaan yhden, joka kilpailee tittelistä. Kilpailukategorioita on vuodesta 2015 alkaen neljä (strategia-, lasten-, perhe- ja partypeli). Kuusihenkinen tuomaristo valitsee ensin kaikista osallistujista finalistit ja finalisteista voittajan. Tuomaristo koostuu viidestä toimittajasta ja yhdestä kaupan edustajasta, paitsi lasten peleissä, joissa tuomaristo koostuu päiväkotien työntekijöistä. Tunnustus näkyy voittajapelin pakkauksessa vuoden peli -tunnuksella. Samankaltaisia palkintoja jaetaan muun muassa Ruotsissa (Årets spel), Tanskassa (Årets spil), Saksassa (Spiel des Jahres) ja Yhdysvalloissa (Origins Award).

Voittajat

Palkintoja on jaettu vuodesta 1994 asti perhe- ja lastenpeleille. Aikuistenpelien palkintoja on jaettu vuodesta 1999 ja partypelien vuodesta 2015. Vuonna 2015 lisäksi Vuoden aikuistenpeli nimitys muutettiin Vuoden strategiapeliksi. Aikuistenpelien kategoriaan ei saatu tarpeeksi osallistujia kilpailun läpikäymistä varten vuosina 2000 ja 2004.

Vuoden perhepeli

Vuoden perhepeli
VuosiPeliSuunnittelijaValmistajaMaahantuoja
1994Timanttipeli (Mister Diamond)Gunter BaarsSaksa Ravensburger
1995ManhattanAndreas SeyfarthSaksa Hans im GlückSuomi Tactic
1996TouchéWayne BobetteSuomi Tactic-
1997ShanghaiSid SacksonSaksa Ravensburger
1998LotusDominique TellierSaksa Ravensburger
1999Space WalkRüdiger DornSaksa Ravensburger
2000Imago (Imaginiff)Jack Lawson, Andrew LawsonSuomi Tactic-
2001Bombay BazarSylvie Barc, Juan RodriguezSuomi Tactic-
2002BakariVirginia CharvesSuomi Tactic-
2003BlokusBernard TavitanRanska SekkoïaYhdysvallat Mattel
2004CarcassonneKlaus-Jürgen WredeSaksa Hans im GlückSuomi Lautapelit.fi
2005Menolippu (Ticket to Ride)Alan R. MoonYhdysvallat Days of WonderSuomi Lautapelit.fi
2006Quackle! (Snorta!)Chris Childs, Tony RichardsonRuotsi Alga
2007UbongoGrzegorz RejchtmanSaksa KosmosSuomi Marektoy
2008Bandu (Bausack)Klaus ZochSaksa Zoch VerlagSuomi Competo
2009Zak Pak! (Zack & Pack)Bernd EisensteinSaksa KosmosSuomi Competo
2010DixitJean-Louis RoubiraRanska LibelludSuomi Lautapelit.fi
2011Salaisuuksien saariMatt LeacockYhdysvallat GamewrightSuomi Competo
2012Blitz (Geistesblitz)Jacquez ZeimetSaksa Zoch VerlagSuomi Competo
2013Super Farmari (Super Farmer)Karol BorsukPuola Granna
2014Battle SheepFrancesco RottaRanska Blue OrangeSuomi Lautapelit.fi
2015Port RoyalAlexander PfisterSaksa Pegasus SpieleSuomi Lautapelit.fi
2016OtrioBrady PetersonYhdysvallat Marbles: The Brain StoreSuomi Competo
2017Agricola: Family EditionUwe RosenbergYhdysvallat Mayfair GamesSuomi Enigma Distribution Oy Finland

Vuoden lastenpeli

Vuoden lastenpeli
VuosiPeliSuunnittelijaValmistajaMaahantuoja
1994Junior AliasMikko KoivusaloSuomi Tactic-
1995Myyräpeli (Die Maulwurf Company)Virginia Charves, Bertram KaesSaksa Ravensburger
1996Pingu (Plitsch-Platsch Pinguin)Seven TownsSaksa Ravensburger
1997Pörri ja perho (Buzz and Flutter's Big Electronic Game Book)-Kanada TormontSuomi Kirjalito
1998KurreReiner KniziaSuomi Tactic-
1999Kanaset (Zicke Zacke Hühnerkacke)Klaus ZochSaksa Zoch VerlagSuomi Tactic
2000SafariReiner KniziaSuomi Tactic-
2001Kanin loikka (Lotti Karotti)KineticSaksa Ravensburger
2002Ali BabaGunter BaarsSaksa Ravensburger
2003Kissa ja hiiret (Max Mäuseschreck)-Saksa Ravensburger
2004Kummitusjuna (Chaos in der Geisterbahn)Gunter BaarsSaksa Ravensburger
2005Kummitusportaat (Geistertreppe)Michelle SchanenSaksa Drei Magier SpieleSuomi Marektoy
2006Build-a-Burger-Espanja Educa Borras
2007Piikkisiili (Polly the Porcupine)Bill PayneRuotsi Alga
2008Eläinpyramidi (Animal Upon Animal)Klaus MiltenbergerYhdysvallat Haba
2009Quoridor KidMirko MarchesiRanska GigamicSuomi Lautapelit.fi
2010Muumien purnukkajahti-Suomi Kirjalito-
2011Richard Scarryn Touhula (Richard Scarry's Busytown: Eye found it!)Forrest-Pruzan CreativeSuomi Tactic-
2012Halli Klack! (Klack!)Haim ShafirSaksa Amigo SpielSuomi Lautapelit.fi
2013Rapelli-Kanada HaPe International
2014Magic Tower (Der verzauberte Turm)Inka Brand, Markus BrandSaksa Drei Magier Spiele
2015Mucca PazzaIris RossbachSaksa Zoch VerlagSuomi Competo
2016Muumipeikon kalaretkiReiner KniziaSuomi Peliko-
2017Dr. EurekaRoberto FragaRanska Blue OrangeSuomi Amo

Vuoden strategiapeli (aikuistenpeli)

Vuoden strategiapeli (aikuistenpeli)
VuosiPeliSuunnittelijaValmistajaMaahantuoja
1999AlcatrazBernhard WeberSaksa FX Schmid
2000Ei voittajaa
2001Quarto!Blaise MullerRanska Gigamic
2002FitsCharles Phillips, R. WiecekSaksa Ravensburger
2003CraniumWhit Alexander, Richard TaitYhdysvallat Hasbro
2004Ei voittajaa
2005AlhambraDirk HennSaksa Queen Games
2006PentagoTomas FlodénRuotsi MindtwisterSuomi Tactic
2007Thurn und TaxisAndreas Seyfarth, Karen SeyfarthSaksa Hans im GlückSuomi Lautapelit.fi
2008Modern ArtReiner KniziaSaksa Hans im GlückSuomi Lautapelit.fi
2009Dominion – Valtakunta (Dominion)Donald X. VaccarinoSaksa Hans im GlückSuomi Lautapelit.fi
2010Mallorca (Finca)Wolfgang Sentker, Ralf zur LindeSaksa Hans im GlückSuomi Lautapelit.fi
20117 WondersAntoine BauzaRanska Repos ProductionSuomi Lautapelit.fi
2012Paris ConnectionDavid V.H. PetersSaksa Queen Games
2013QinReiner KniziaSaksa EggertspieleSuomi Lautapelit.fi
2014SplendorMarc AndréRanska Space CowboysSuomi Lautapelit.fi
2015New York 1901Chenier La SalleRanska Blue OrangeSuomi Competo
2016Castles of Mad King LudwigTed AlspachYhdysvallat Bézier GamesSuomi Competo
2017JórvíkStefan FeldYhdysvallat Stronghold GamesSuomi Lautapelit.fi

Vuoden partypeli

Vuoden partypeli
VuosiPeliSuunnittelijaValmistajaMaahantuoja
2015Huhupuheita (Telestrations)-Yhdysvallat USAopolySuomi Competo
2016KiviMaureen Hiron, Sheyla BonnickSuomi Peliko-
2017Who's the Dude?-Alankomaat Identify GamesTanska Maki A/S

Lähteet

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.