Vuoden kokki

Vuoden Kokki oli vuoteen 2020 asti ELO-säätiön vuosittain järjestämä alan ammattilaisten suomenmestaruuskilpailu, jossa tuomaristo arvioi kokkien valmistamia ruokia. Vuodesta 2021 eteenpäin päävastuun järjestämisestä otti Wihurin Metro-tukku yhteistyössä Vuoden Kokki Akatemian sekä yhteistyötahojen kanssa. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1995. Ensimmäisen voiton vei Pekka Terävä.[1] Vuonna 2022 kilpailun voitti Jonathan Slotte.

Vuoden Kokki -kilpailun tunnus

Vuodesta 2013 Vuoden Kokki -kilpailun rinnalla on järjestetty samanaikaisesti Vuoden Tarjoilija[2] -kilpailua, jonka tarkoituksena on lisätä alan arvostusta ja ammattitaitoa.

Kilpailun kulku

Kilpailukausi kestää vuoden. Kilpailua tuomaroivat alan tunnustetut osaajat. Pisteitä saa muun muassa annosten mausta ja herkullisuudesta sekä raaka-aineiden oikeaoppisesta käytöstä ja luovuudesta. Keittiötyöskentelyä valvovat erikseen keittiötuomarit, jotka huomioivat muun muassa hygieniaa, huolellisuutta, taloudellisuutta sekä kilpailun sääntöjen noudattamista esimerkiksi välineiden suhteen.

Vuoden Kokki -kilpailun voittajat

Toistaiseksi kilpailu on ollut miesvaltainen: ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa naisvoittaja on Peppi Aralehto vuodelta 2000[3]. Vuoden Kokki -kilpailun ovat voittaneet:[4]

VuosiNimi
1995Pekka Terävä
1996Aki Wahlman
1997Michael Björklund
1998Petteri Luoto
1999Markus Aremo
2000Peppi Aralehto
2001Henry Tikkanen
2002Marko Palovaara
2003Ari Ruoho
2004Juuse Mikkonen
2005Matti Jämsén
2010Mika Palonen
2011Henri Kotkavuori
2012Eero Vottonen
2013Erik Mansikka
2014Heikki Liekola
2015Ismo Sipeläinen[5]
2016Toni Kostian[6]
2017Mattias Åhman[7]
2018Kalle Tanner[8]
2019Mikko Kaukonen[9]
2020Lari Helenius[10]
2021Kim Päivästö[11]

Kilpailun historia

Ensimmäiset Vuoden Kokki -nimellä käydyt kilpailut järjesti Hotelli- ja Ravitsemisalan Yrittäjäliitto ry (HRY). Turussa vuonna 1980 käydyn kilpailun voitti Tapio Tolvanen Lahdesta.[12] Muut voittajat olivat Matti Muuronen (1982), Jens Sandström (1984), Helena Ollila (1986), Arto Johansson (1988) ja Mika Repo (1990). HRY:n järjestämän kilpailun yhtenä tavoitteena oli saada reseptejä jäsenyritysten käyttöön. Osallistumisoikeus oli yrittäjäliiton jäsenillä ja jäsenyritysten henkilökunnalla.

Suomen Keittiömestarit ry järjesti Jyväskylässä Kokki -95 -nimisen kilpailun, joka toimi tulevien kilpailujen mallina. Tästä tapahtumasta on myöhemmin käytetty myös Vuoden Kokki -nimeä.[13] Kilpailutoimintaa varten perustettu Vuoden Kokki ry käynnisti nykymuotoisen kilpailun ja järjesti sen vuosina 1996–2005.

Välivuosien (2006–2009) jälkeen ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö (aikaisemmalta nimeltään Gastronomie Finlande -säätiö) on järjestänyt kilpailuja.

Lähteet

  1. Vuoden Kokki ELO-säätiö. Viitattu 5.8.2019.
  2. Vuoden Tarjoilija ELO-säätiö. Viitattu 28.11.2017.
  3. Josefiina Baraka: Tässä ovat Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2019 – kuvat huikeista annoksista Ilta-Sanomat. 8.4.2019. Viitattu 5.8.2019.
  4. Vuoden kokit 19.10.2017. Elo-Säätiö, elo-saatio.fi. Viitattu 2.12.2017.
  5. Arkistoitu kopioVuoden kokki 2015 on Ismo Sipeläinen 2.4.2015. ideakeittio.fi. Arkistoitu 22.2.2017. Viitattu 21.2.2017.
  6. Petra Tuominen: Hän on Vuoden Kokki 2016 – voitto irtosi ruoan rohkealla makurakenteella 18.3.2016. mtv.fi. Viitattu 15.2.2017.
  7. Vuoden kokki ja tarjoilija on valittu – voittajat tulevat Göteborgista ja Helsingistä Helsingin Sanomat. 11.4.2017. Viitattu 3.5.2017.
  8. ELO-säätiö: Kalle Tanner on Vuoden Kokki 2018 18.3.2018. ELO-säätiö. Arkistoitu 7.4.2018. Viitattu 23.3.2018.
  9. Josefiina Baraka: Tässä ovat Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2019 – kuvat huikeista annoksista Ilta-Sanomat. 8.4.2019. Viitattu 5.8.2019.
  10. Maija Ala-Siurua (teksti), santeri Stenvall (kuva): Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -voitot helsinkiläisille ravintoloille Maaseudun Tulevaisuus, maaseuduntulevaisuus.fi. 13.3.2020. Viitattu 11.6.2020.
  11. Paljakka, Eeva: Suomen parhaimmat ovat jälleen selvillä – katso, missä ravintoloissa he ovat töissä Iltalehti. 1.11.2021. Viitattu 23.11.2021.
  12. Vuoden Kokki -kilpailun Pataruokia, s. 2. Helsinki: Hotelli- ja Ravitsemisalan Yrittäjäliitto ry, 1980.
  13. Vuoden Kokki -kilpailun kotisivut vuodenkokki.fi. Viitattu 8.3.2013.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.