Volmari Porkka

Volmari (Frans Woldemar) Porkka (5. elokuuta 1854 Vehkalahti – 25. joulukuuta 1889 Helsinki) oli suomalainen kielentutkija, yksi aikansa johtavia kansanrunouden ja suomalais-ugrilaisten kielten tutkijoita. Hän teki runonkeruumatkoja Länsi-Inkeriin 1881–1883[1] ja suomen sukulaiskansojen alueelle Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tilauksesta, merkiten muistiin paljon itkuvirsiä, kansanrunoutta ja muuta kansanperinnettä.

Volmari Porkka (1880-luvun puoliväli)

Porkan vanhemmat olivat talollinen Erik Porkka ja Helena Kiiski. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1877 ja toimi kansakoulunopettajana[1] Helsingissä vuodesta 1878 vuoteen 1882.

Sittemmin Porkka opiskeli kielitiedettä ja fonetiikkaa Leipzigissa ja valmistui filosofian tohtoriksi 1885 julkaistuaan ansiokkaana pidetyn saksankielisen väitöskirjan. Seuraavana vuonna 1886 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston suomen kielen lehtoriksi[1]. Jo vuosina 1881–1883 hän oli kerännyt pari tuhatta kansanrunoa Länsi-Inkeristä. Viimeistä matkaansa hän kuvasi vuonna 1886 ilmestyneessä Suomi-kirjassa.

Saatuaan väitöstutkimuksensa valmiiksi Porkka lähti 1885 marien (tšeremissit) pariin Suomalais-ugrilaisen seuran stipendin turvin, mutta joutui palaamaan seuraavana vuonna kotimaahan[1] sairastuttuaan keuhkotautiin. Hän hoidatti terveyttään Saksassa kolme vuotta, mutta menehtyi saamatta aineistoa julkaistuksi. Vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1895 ilmestyi teos Tscheremissische Texte mit Übersetzung.

Porkka, joka oli kotoisin Suursaarelta, kannatti suomalaisuusaatetta. Hän oli Valvoja-lehden perustajia ja kirjoitti lehteen mm. artikkelit ”Kuvaelmia Suursaarelta” (1881), ”Inkerin itkuvirsiä” (1883) ja ”Suomenkielisiä merisanoja” (1885). Sekä suursaarelaiset että suomalaisuusaatteen kannattajat ihailivat ja kunnioittivat häntä. Porkan hautapaadesta tuli lähes pyhiinvaelluskohde.[2] Porkka kuoli naimattomana Helsingissä vuonna 1889.