Volbeat
Volbeat on tanskalainen heavy metal -yhtye, joka perustettiin vuonna 2001 Michael Poulsenin aiemman tunnetun Dominus-yhtyeen lopetettua. Volbeat soittaa metallia ja rockia, joissa erottuu 1950-luvun rock and rollin vaikutus. Laulaja-kitaristi Michael Poulsen onkin maininnut vaikuttajikseen muun muassa Elvis Presleyn ja Johnny Cashin. Bändin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 3 miljoonaa kappaletta. [1]
Volbeat | |
---|---|
![]() |
|
![]() Volbeat vuonna 2013. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2001– |
Tyylilaji | hard rock, rockabilly, groove metal, heavy metal |
Kotipaikka |
![]() |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Michael Poulsen, laulu, kitara |
Entiset jäsenet |
Franz ”Hellboss” Gottschalk, kitara |
Levy-yhtiö |
Rebel Monster Records |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Volbeat julkaisi vuoden parhaaksi palkitun esikoisalbuminsa 6. elokuuta 2005 muutaman demon jälkeen. Lisäksi yhtye on palkittu myös vuoden 2003 tulokkaana. Yhtyeen kappaleita on ollut sekä Ruotsin että Ranskan 30 soitetuimman kappaleen listoilla, ja yksi kappale löytyy myös tanskalaisen lumilautailuelokuva Frostin taustamusiikeista. Volbeatin vuonna 2008 julkaistu albumi, Guitar Gangsters & Cadillac Blood, nousi heti ilmestyttyään Suomen listaykköseksi. Albumilistan ykköseksi ylsi myös yhtyeen uusin albumi, Beyond Hell / Above Heaven, jolta löytyy muun muassa Suomen radiokanavilla runsaasti soittoaikaa saanut single ”Fallen”. Albumi on saanut myös paljon kehuja. Tammikuussa 2013 yhtye ilmoitti, että sen uusin levy tultaisiin julkaisemaan keväällä 2013 kantaen nimeä Outlaw Gentlemen & Shady Ladies. Myöhemmin yhtye ilmoitti tarkaksi julkaisupäivämääräksi 8. huhtikuuta 2013. Samalla bändin uudeksi kitaristiksi ilmoitettiin entinen Anthraxin kitaristi Rob Caggiano. Poulsen kommentoi tilannetta: "Kaikki sujui Robin kanssa studiossa niin hyvin, että päätimme pitää hänet. Oikeastaan menimme studioon äänittämään uutta albumia kolmena jäsenenä ja yhtenä ylimääräisenä, ja tulimme sieltä takaisin bändinä!" [2]
Jäsenet
- Michael Poulsen – laulu, kitara (ex-Dominus)
- Rob Caggiano - kitara
- Jon Larsen – rummut
- Kaspar Boye Larsen - bassokitara
Entiset
- Franz ”Hellboss” Gottschalk – kitara (2005–2006)
- Teddy Vang – kitara (2001–2002)
- Thomas Bredahl – kitara (2006–2011)[3]
- Anders Kjølholm – bassokitara (2001–2015)
Diskografia
- Pääartikkeli: Volbeatin diskografia
- The Strength / The Sound / The Songs (2005)
- Rock the Rebel / Metal the Devil (2007)
- Guitar Gangsters & Cadillac Blood (2008)
- Beyond Hell / Above Heaven (2010)
- Outlaw Gentlemen & Shady Ladies (2013)
- Seal the Deal & Let’s Boogie (2016)
- Rewind, Replay, Rebound (2019)[4]
- Servant of the Mind (2021)
Esiintymiset Suomessa
|
|
Lähteet
- http://gaffa.dk/nyhed/90306 (Arkistoitu – Internet Archive)
- Volbeat to release Outlaw Gentlemen & Shady Ladies April 8th, 2013 volbeat.dk. Volbeat.dk. Viitattu 17.2.2013. [vanhentunut linkki]
- Volbeatin kitaristi erosi yhtyeestä kaaoszine.fi. http://KaaosZine. Viitattu 28.11.2011.
- https://www.levykauppax.fi/artist/volbeat/rewind_replay_rebound/#636931