Voittamaton Herkules

Elokuvan juoni perustuu löyhästi Apollonios Rhodoslaisen 200-luvulla eaa. kirjoittamaan runoelmaan argonauttien retkestä. Herkules kutsutaan Thessalian Iolkosiin opettamaan paikallisen kuninkaan Peliaan pojalle Iphitukselle sotataitoa. Matkalla hän törmää kuninkaan tyttäreen Ioleen ja rakastuu tähän. Nemean leijona tappaa Herkuleen huostaan uskotun Iphituksen. Rakastunut ja Iphituksen kuolemaa katuva Herkules luopuu kuolemattomuudestaan, surmaa Kreetan härän ja tutustuu Iasoniin.[4][5]

Oikea kruununperijä Iason lähetetään Herkuleen ja argonauttien kanssa noutamaan kultaista taljaa kaukaisesta Kolkhiista. Matkalla he vierailevat Lemnosin saarella, jossa he kohtaavat amatsonien kuningattaren Antean. Kolkhiissa argonautit torjuvat apinamiesten hyökkäyksen ja kukistavat kultaista taljaa vartioivan lohikäärmeen.[5][4]

Herkules ja argonautit palaavat kultainen talja mukanaan Iolkosiin, jossa ilkeä tyranni on anastanut valtaistuimen. Herkules kukistaa tämän sotilaat haudaten heidät Raamatun Simsonin tavoin romahduttamansa palatsin alle. Iasonista tulee kuningas ja Herkules lähtee Iolen kanssa etsimään yhteistä onnea.[5]

Voittamaton Herkules on kuvattu Eastmancolor- ja ranskalaista Dyaliscope-laajakangasjärjestelmää käyttäen Tor Caldaran luonnonsuojelualueella, Anzion hiekkarannoilla sekä Rooman Titanus-studioilla ja EUR:in esikaupungissa[4]. Etupäässä Välimeren maisemiin sijoittuvan elokuvan lavastus on melko yksinkertainen moniin muihin lajityypin elokuviin verrattuna[7]. Valaistuksesta ja erikoistehosteista vastasi myöhemmin kauhuelokuvia ohjannut Mario Bava. Musiikin on säveltänyt Enzo Masetti.[4]

Alkuperäisestä italiankielisestä nimestään (”Herkuleen urotyöt”) huolimatta elokuva keskittyy seikkailuelokuvaan paremmin sopivaan argonauttien tarinaan[8] ja tulkitsee varsin vapaasti kreikkalaista mytologiaa[9]. Mr. Universe -kilpailujen voittaja Steve Reeves ei ole taitava näyttelijä, mutta sopii karismaltaan ja ulkoisilta avuiltaan erinomaisesti legendaarisen voimamiehen rooliin[10]. Korostetun ruumiillisuuden ja maskuliinisuuden vastapainona toimii sankarin pyrkimys inhimillisyyteen sekä rakkaustarina jugoslavialaissyntyisen Sylva Koscinan esittämän Iolen kanssa[9][4].

Elokuva oli valtava kaupallinen menestys Italiassa ja muualla Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa[11]. Italiassa sen tuotto oli lähes 900 miljoonaa liiraa, ja elokuvaliput maksoivat 600–1 000 liiraa kappale. Amerikkalainen tuottaja Joseph E. Levine osti elokuvan oikeudet 120 000 dollarilla. Hän käytti miljoonan sen mainostamiseen, mutta sai sijoituksensa viisinkertaisesti takaisin. Yhdysvalloissa elokuvan näki noin 24 miljoonaa katsojaa yli 11 000 teatterissa ja sen kokonaistuotto oli 18 miljoonaa dollaria. Franciscin, Reevesin ja Levinen menestystä jatkoi seuraavana vuonna julkaistu jatko-osa Herkules ja Lyydian kuningatar,[12] jota on pidetty edeltäjäänsä parempana[4].

Voittamaton Herkules aloitti lähes kahdensadan peplum-elokuvan sarjan, joka jatkui vuoteen 1964 saakka, jolloin lajityypin korvasi italialainen spagettiwestern. Menestyksekkään näyttelijänuran tehneen Steve Reevesin esimerkkiä seurasi joukko muskelimiehiä kuten Reg Park, Gordon Scott, Brad Harris, Dan Vadis, Alan Steel ja Kirk Morris,[13] joiden esittämistä päähenkilöistä käytettiin vaihtelevasti nimiä Herkules, Goljat, Ursus, Simson tai Maciste[10]. Reevesin esittämä Herkules jäljittelijöineen levitti uudenlaista maskuliinista mieskuvaa, herätti kiinnostusta kehonrakennusta kohtaan ja vaikutti homoseksuaalien alakulttuurien esteettisiin käsityksiin[14].

• Bondanella, Peter: A History of Italian Cinema. New York: Continuum International Publishing Group, 2009. ISBN 978-1441160690.
• Hughes, Howard: Cinema Italiano: The Complete Guide from Classics to Cult. London, New York: I. B. Tauris, 2011. ISBN 978-1848856080.

• Voittamaton Herkules Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Voittamaton Herkules Elonetissä.