Voiton aukio

Voiton aukio (valkoven. Пло́шча Перамо́гі, Ploštša Peramohi, ven. Пло́щадь Побе́ды, Ploštšad Popedy) on Valko-Venäjän pääkaupunki Minskin valtaväyliin kuuluvan, keskustasta koilliseen johtavan Itsenäisyyden valtakadun (valkoven. Praspekt Nezaležnasti) keskivaiheilla sijaitseva, nähtävyytenäkin tunnettu aukio. [1][2]

Valkovenäläinen vuoden 1958 postimerkki aukiosta nimellä Ympyräaukio.

Voiton aukio valkoven. Плошча Перамогі, ven. Площадь Победы
Osoite	Praspekt Nezaležnasti, Minsk, Valko-Venäjä
Koordinaatit	53.9087°N, 27.5750°E
Valmistumisvuosi	1954 (muistomerkki), 1956 (aukion kokonaisuus)
Suunnittelija	arkkitehdit G. Zaborski, V. Korol (monumentti); kuvanveistäjät Z. Azgur, A. Benbel, A. Glebov ja S. Selihanov (monumentin reliefityöt); arkkitehdit R. Stroller, M. Barš, L. ja G. Aranauskas (ympäröivät asuintalot); ja muita (yleissuunnitelma, metroasema)
Korkeus	38 m (Voiton monumentti)
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Voiton aukion näkyvin symboli on 38-metrinen Voiton monumentti, jonka huipulle on sommiteltu Neuvostoliiton korkein toisen maailmansodan sotilasansiomerkki, Voiton ritarikunnan kunniamerkki. Arkkitehtien G. Zaborski (1909–1999)[3] ja V. Korol (1912–1980) suunnittelema monumentti vihittiin vuonna 1954, kun oli kulunut 10 vuotta kaupungin vapautumisesta fasistisen Saksan vallasta 2. maailmansodassa. Monumentin tyven neljällä sivustalla on kuvanveistäjien Z. Azgur, A. Benbel, A. Glebov ja S. Selihanov reliefiteokset. Muistomerkin juurella palaa ikuinen tuli, joka sytytettiin heinäkuussa 1961. [1][2]

Aukion muoto oli aiemmin ympyrämäisempi ja sitä reunustavat kaksi kaarevaa asuinrakennuksta rakennettiin vuosina 1936–39; rakennukset valmistuivat lopullisesti vasta vuonna 1947 arkkitehti R. Stollerin suunnitelman mukaan. Näiden kahden rakennuksen katolla lukee: Kansan urotyöt eivät kuole (ven. Подвиг народа бессмертен, Podvig naroda bessmerten). Aukion uudempi arkkitehtuurinen kokonaisuus pohjautui arkkitehtien N. Androsov ja N. Trahtenberg ja kumppaneiden yleissuunnitelmaan vuodelta 1946. Monumentin ja aukion kehittämisen ohella (1954) aukion laidalle valmistui vuosina 1950–56 asuinrakennuksia, joiden suunnittelijoina olivat arkkitehdit M. Barš sekä L. ja G. Aranauskas. [1][2]

Aukion nimenä oli aluksi sen aiemman muodon vuoksi Ympyräaukio (ven. Круглая площадь, Kruglaja ploštšad). Vielä 1948 julkaistussa postimerkissä käytetään tätä nimeä. Aukiota ryhdyttiin kuitenkin vuoden 1958 jälkeen kutsumaan virallisissa yhteyksissä Voiton aukioksi. [1][2]

Aukiolla on nykyään soikion muotoinen, valtatien ympäröimä keskusosa. Uusi muoto syntyi vuosien 1985 (sodan päättymisen 40-vuotisjuhla) ja 2003 uudelleenrakentamisen tuloksena. Voiton monumentin edustalla olevaa kadun rajaamaa keskusosaa jatkettiin ja uusia alikulkuja rakennettiin. Vuonna 1984 muistomerkin alle avattiin Minskin metron on Voiton aukion metroasema (Ploštša Peramohi) sisäänkäynteineen (arkkitehdit B. Larchenko, B. Shkolnikov, K. Viazchik). Aukion alla kulkevaan käytävään rakennettiin ympyränmuotoinen muistohalli toisen maailmansodan uhreille ja Valko-Venäjän 566 vapautustaistelusta palkitulle, sodassa menehtyneelle Neuvostoliiton sankarille. Neuvostoliiton 12 sankarikaupungista muistuttaa graniittisen, kultaisella tähdellä koristeltujen nimilaattojen sommitelma. Voiton aukion muistomerkille pääsee valtatien alikulkuun käytettyjen ja metroasemalle johtavien alikulkukäytävien kautta. [1][2]

Voiton aukion lounaisreunasta pääsee Minskin suurimpiin puistoihin kuuluvaan Gorkin puistoon.

Vuonna 1954 käyttöön vihitty, arkkitehtien G. Zaborski ja V. Korol suunnittelema Voiton monumentti, sitä ympäröivät rakennukset (1947-56, R. Stroller, M. Barš, L. ja G. Aranauskas) ja ikuinen tuli (1961) Minskin Voiton aukiolla.

Katso myös: Minsk on sankarikaupunki