Mansit

Mansit asuvat etupäässä Hanti-Mansian Berjozovon piirissä sekä Jamalin Nenetsiassa[3] Obin läntisten ja eteläisten sivujokien varrella. Pieniä mansiryhmiä on Sverdlovskin alueen koillisosassa[4] ja Permin aluepiirissä.[3]

Kansa jakautuu neljään ryhmään. Suurin ryhmä pohjoismansit asuu Severnaja Sosva- ja Ljapinjokien varsilla sekä Lozvan yläjuoksulla. Itämansit elävät Kondajoen laaksossa. Länsimansit asuvat Lozvan keski- ja alajuoksulla sekä Pelym- ja Vagiljokien varsilla, etelämansit Tavdajoella.[5] Mansin kieli ja perinteinen kulttuuri on säilynyt vain kahdella ensimmäisellä ryhmällä.[4]

Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli 8 300 mansia, joista 6 600 asui Hanti-Mansiassa ja reilut 200 Jamalin Nenetsiassa.[3] Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan manseja oli 10 800, joista 9 900 Hanti-Mansiassa ja 259 Sverdlovskin alueella.[6] Hanti-Mansian koko väestöstä mansit muodostivat vain 0,7 % vuonna 2002.[7]

Mansiperhe vanhassa postikortissa.

Etnisenä ryhmänä mansit ovat muodostuneet Uralin neoliittisten metsästys- ja kalastuskulttuurien sekä etelän aroilta ennen ajanlaskumme alkua saapuneiden ugrilaisten ja indoiranilaisten paimentolaisheimojen sekoittumisen tuloksena. Aluksi mansit asuivat Uralin eteläosassa ja sen länsirinteillä. Komien ja venäläisten ahdistamina he muuttivat 1000–1300-luvuilla Uralin itäpuolelle. Mansien kulttuurissa on nenetseiltä, komeilta, tataareilta, baškiireilta ja muilta kansoilta lainattuja aineksia. Erityisen läheiset suhteet manseilla on ollut pohjoisiin hanteihin.[4]

Venäläisten muutto alueelle voimistui 1500-luvun lopussa ja 1600-luvun loppuun mennessä heidän määränsä ylitti alkuperäisväestön. Mansit vetäytyivät kohti pohjoista ja itää. Osa heistä sulautui tulokkaisiin. 1700-luvulla kansa käännytettiin muodollisesti kristityiksi. Vuonna 1930 perustettiin Ostjakkien ja vogulien (vuodesta 1940 Hantien ja mansien) kansallinen piirikunta (vuodesta 1977 Hanti-Mansian autonominen piirikunta). Neuvostoliiton 1930-luvun maatalouden kollektivisointi ja 1950–1960-luvuilla toteutettu pienten kylien hävittäminen ovat muuttaneet voimakkaasti mansien kulttuuria.[4]

Mansien kansalliseepos on Jangal-maa, ja sen on kirjoittanut Mihhail Plotnikov (1892–1953).[8] Kirja on käännetty muun muassa viroksi vuonna 2016.[8]

Perinteisiä elinkeinoja ovat metsästys, kalastus ja vähäisemmässä määrin poronhoito. Obilla ja Severnaja Sosvan alajuoksulla tärkeimmällä sijalla oli kalastus. Jokien yläjuoksujen asukkaat harjoittivat etupäässä peuran, poron, lintujen sekä turkiseläimien metsästystä. Lozvan, Severnaja Sosvan ja Ljapinin yläjuoksuilla tärkein elinkeino oli nenetseiltä 1700-luvulla omaksuttu poronhoito. Oma merkityksensä oli myös keräilytaloudella ja erityisesti marjastuksella. Karjanhoito ja maanviljely oli vähäistä. Neuvostoaikana alettiin harjoittaa turkiseläinten kasvatusta.[4]

Mansit ja hantit viettävät huhtikuun toisena lauantaina variksenpäivää kevään saapumisen kunniaksi, sillä varis on yksi ensimmäisiä läntiseen Siperiaan saapuvia kevään muuttolintuja. Juhlan nimi on hantiksi Vurnga Khatl ja mansiksi Urin Ekva Hotal.[9]

• Mihail Plotnikov, mansien kansalliseepoksen kirjoittaja
• Ruslan Provodnikov, nyrkkeilyn WBO-liiton kevytsarjan maailmanmestari[10]
• Juvan Šestalov, kirjailija
• Sergei Sobjanin, Moskovan kaupunginjohtaja[11]
• Sergei Ustjugov, maastohiihtäjä[12]