Vladimir Tendrjakov

Vladimir Fjodorovitš Tendrjakov (ven. Влади́мир Фёдорович Тендряко́в, 5. joulukuuta 1923 nykyisen Vologdan alueen Verhovažjen piirin Makarovskajan kylä, Neuvostoliitto – 3. elokuuta 1984 Moskova, Neuvostoliitto[1][2]) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Vladimir Tendrjakov syntyi virkailijaperheeseen. Hän haavoittui toisessa maailmansodassa, työskenteli opettajana ja Komsomolin piirisihteerinä. Vuonna 1945 Tendrjakov muutti Moskovaan, jossa hän opiskeli Neuvostoliiton elokuvakoulussa ja myöhemmin Gorkin kirjailijainstituutissa, josta hän valmistui vuonna 1951. Tendrjakov liittyi NKP:hen vuonna 1948.[3]

Tendrjakov oli Stalinin kuolemaa seuranneen suojasään näkyvimpiä kirjailijoita. Hänen kertomuksensa, pienoisromaaninsa ja romaaninsa kuvaavat etupäässä maaseudun ongelmia ja yksilön moraalisia valintoja.[4] Niistä tunnetuimpia ovat Vävy (Ne ko dvoru, 1954), Kelirikko (Uhaby, 1956), Podjonka – vek korotki (”Surviaisella on lyhyt elämä”, 1965), Tri meška sornoi pšenitsy (”Kolme säkillistä juolavehnää”, 1973) ja Rasplata (”Tilinteko”, 1979). Kirjailijan neuvostoyhteiskunnan traagisia vaiheita kuvaavat kertomukset ja antiutopia Tietokone-evankeliumi (Pokušenije na miraži) ilmestyivät vasta perestroikan aikana.[5]