Virtsaputki
Virtsaputki eli urethra tai uretra on putkimainen elin, jonka kautta virtsa poistuu elimistöstä. Lisäksi miehen ja useimpien muiden nisäkäsurosten siemenneste poistuu elimistöstä virtsaputken kautta.[1]
Ihmisen virtsaputken anatomiaa
Virtsaputki on sileästä lihaskudoksesta, sidekudoksesta ja limakalvosta koostuva putkimainen elin, joka alkaa virtsarakosta ja päättyy kehon ulkopinnalle sukupuolielinten alueelle. Virtsaamista hallitaan virtsaputken toimintaa säätelevän virtsaputken sulkijalihaksen, musculus sphincter urethrae, avulla.
Miehen virtsaputki
Noin 20–25 cm[2] pitkä virtsaputki alkaa virtsarakon alaosasta ja kulkee ensin eturauhasen, sitten lantion lihasten ja lopulta siittimen läpi virtsaputken paisuvaisen sisällä. Virtsaputken suu sijaitsee siittimen päässä, terskan kärjessä. Eturauhasessa siemenjohtimet yhtyvät virtsaputkeen, samoin eturauhasen alapuolella sijaitseva bulbouretraalirauhanen liittyy virtsaputkeen.
Naisen virtsaputki
Noin 3–5 cm pitkä virtsaputki alkaa virtsarakon alaosasta ja kulkee lantion lihasten läpi. Virtsaputken suu avautuu hävyn seudulle, häpykielen ja emättimen väliin.
Sairaudet
Virtsaputken yleisimpiin sairauksiin kuuluu virtsaputken tulehdus, urethritis eli uretriitti, joka on yleinen syy kivulle virtsatessa. Naiset saavat miehiä helpommin virtsarakkotulehduksen eli kystiitin, koska heidän rakkoa tulehduksilta suojaava virtsaputkensa on paljon lyhyempi kuin miehillä.
Virtsaputken ahtauma, strictura urethrae, voi aiheutua iskusta tai tulehduksesta. Nämä ovat miehillä yleisempiä pitemmän virtsaputken vuoksi.
Virtsarakon ekstrofiassa virtsaputki ja -rakko ovat jääneet sulkeutumatta.[3]
Virtsaputken syöpä on erittäin harvinainen.[4]
Virtsaputkessa voi esiintyä myös virtsakiviä.[5]
Katso myös
Lähteet
- Virtsaputki Solunetti.fi
Viitteet
- Marvalee H. Wake. Hyman’s Comparative Vertebrate Anatomy. University of Chicago Press, 583–. ISBN 978-0-226-87013-7. Viitattu 27.5.2019.
- Olof Alfthan & Mirja Ruutu: Urologia, s. 26. Kandidaattikustannus, 1990. ISBN 9518951020.
- Rinnekoti.fi: Rakkoekstrofia, Kloakaekstrofia, Epispadia[vanhentunut linkki]
- Urethral Cancer: eMedicine Urology
- Terveyskirjasto: Virtsakivitauti
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Virtsaputki Wikimedia Commonsissa