Viron venäläiset

Virossa on jo satoja vuosia asunut venäläisiä[4], muun muassa vanhauskoisia Peipsijärven rannoilla. Ennen Viron neuvostomiehitystä itsenäisessä Virossa oli noin 8 prosenttia asukkaista venäläisiä[4], heistä merkittävä osa Neuvostoliitosta paenneita emigrantteja.

Molotovin-Ribbentropin sopimuksen jatkona Neuvostoliitto miehitti Viron kesäkuussa 1940. Se pakotti miehittämänsä Viron valitsemaan eduskunnan perustuslain vastaisissa vaaleissa, joissa ehdolla oli vain kommunisteja. Tämä parlamentti päätti sitten liittyä Neuvostoliittoon[5][6].

Neuvostoviranomaiset aloittivat heti sortotoimet vironvenäläisiä aktivisteja ja emigrantteja vastaan[7]. Heidän venäjänkieliset lehtensä lakkautettiin, ja vuosina 1940–1941 pidätettiin ja teloitettiin paljon Virossa asuneita venäläisiä[8]. Miehityksen aikana tulleista uusista vironvenäläisistä osa pakeni 1941–1944 saksalaismiehitystä takaisin Venäjälle ja muista saksalaiset teloittivat monia.

Neuvostomiehityksen aikana tuhansia virolaisia pakkosiirrettiin muualle Neuvostoliittoon ja Viroon sijoittui venäjänkielistä väestöä. Vuosina 1945–1991 vironvenäläisten määrä kasvoi 23 000 hengestä 475 000 henkeen ja slaavilaisväestö kaikkiaan 551 000 henkeen, 35 prosenttiin väestöstä.[9]

Maailmansodan päätyttyä Stalin ulotti Neuvostoliiton väestönsiirrot laajemminkin Viroon. Viroon siirtyi sotilaita ja monia väestöryhmiä, lähinnä työläisiä. 1980-luvulla venäläiset muodostivat jo kolmanneksen Viron väestöstä.

Suurin osa Viron venäläisistä on tullut maahan Viron sosialistisen neuvostotasavallan aikana. Neuvostoliitto edellytti raskaampaa teollistumista kuin aikaisemmin. Myös Viroon palkattiin asiantuntijoita raskaaseen teollisuuteen, ja sen painopiste oli Itä-Virossa. Alueelliset kansallisuussuhteet muuttuivat voimakkaasti. Raskaan teollisuuden lisäksi Neuvostoliiton muista osista tulleita työntekijöitä oli erityisesti rautateillä. Maataloudessa työskenteli runsaasti virolaisia.

On tärkeää huomata, että käsite "venäläinen" on kuitenkin tässä yhteydessä epäselkeä, sillä osa Viroon muuttaneista edusti Venäjän vähemmistökansallisuuksia. Esimerkiksi itsenäistyneen Tšetšenian ensimmäinen presidentti Džohar Dudajev asui neuvostoaikana Virossa. Monet Viron juutalaisista ovat Venäjältä muuttaneita antisemitismiä paenneita tai heidän jälkeläisiään.[10] Nämä vähemmistöt eivät välttämättä pidä itseään venäläisinä, vaikka käyttävätkin venäjän kieltä. Venäläisiksi laskettavat saattavat myös olla todellisuudessa valkovenäläisiä tai ukrainalaisia.[11]

Vuonna 2008 noin 15 prosenttia Viron asukkaista oli ilman minkään maan kansalaisuutta ja vuonna 2014 yhä 6,5 prosenttia. Viro on eräs niistä maista, jonka pysyvästi asuvasta väestöstä suurehkolla osalla ei ole oikeutta äänestää asuinmaansa eduskuntavaaleissa. Viron venäläisiin on vedottu, että he palaisivat Venäjälle, mutta hallituksen virallinen politiikka on ollut kotouttaminen, jonka mukaan odotetaan, että Virossa asuvilla on ainakin perustaidot viron kielessä ja Viron historiassa.[14]

Amnesty Internationalin vuonna 2006 julkaistun raportin mukaan Viron kielipolitiikka diskriminoi venäjää puhuvan vähemmistön oikeuksia.[15][16]

Vuonna 1979 tehdyn tutkimuksen mukaan Viron SNT:n vironvenäläisistä 13 prosenttia osasi viroa. Tosin tässä yhteydessä ei ole tarkemmin määritelty, mitä kielen "osaaminen" tarkoittaa.[17] Vuonna 2015 Viron vähemmistökansallisuuksien edustajista 37 prosentilla oli aktiivinen viron kielen taito ja 48 prosentilla passiivinen kielitaito ja 15 prosenttia ei osannut viroa lainkaan.[18]

Nykyisin niistä venäläisistä, joilla ei ole Viron kansalaisuutta, lähes puolet sanoo, ettei osaa viroa ollenkaan tai ymmärtää viroa, mutta ei puhu. Vain 3 prosenttia arvioi kielitaitonsa oikein hyväksi. Huono kielitaito on yleisintä vanhimpien ikäluokkien keskuudessa.[19] Enemmistö (57 %) mitään kansalaisuutta vailla olevista sanoi haluavansa Viron kansalaisuuden, ja yleisimpänä esteenä kansalaisuuden saannille pidetään vaikeutta oppia riittävän hyvin viron kieli.[18]

Historiallisten tapahtumien tulkinta on Viron etnisten ristiriitojen ydin. Moni etnisistä virolaisista pitää Viron sosialistisen neuvostotasavallan aikaa laittomana miehityskautena. Tämä on myös Viron tasavallan virallinen kanta. Näkemyksen seurauksena se väestönosa, joka muutti maahan neuvostomiehityksen aikana ja heidän jälkeläisensä, on leimattu joidenkin taholta laittomiksi miehittäjiksi tai kolonisteiksi.

Toimittaja Leena Hietanen väittää, että venäjää puhuva vähemmistö taas näkee suurimmaksi osaksi Viron yhdistämisen Neuvostoliittoon laillisena prosessina, joka on myös Venäjän federaation virallinen näkökanta. He näkevät Pronssisoturi-monumentin symbolina heille keskeisestä oikeudesta elää Virossa sen kansan jälkeläisinä "joka vapautti maan fasismista".[20]

Nuorisoyhdistyksen "Avoin tasavalta" vironvenäläinen puheenjohtaja Jevgeni Krištafovitš sanoo, että kahtiajako ei ole virolaisten ja vironvenäläisten välillä vaan demokraattien ja stalinistien välillä ja että Venäjä rakentaa Virossa "viidettä kolonnaa": venäjänkieliset lehdet ja radio, venäjänkielisten koulujen monet opettajat ja eräät järjestöt "ajavat venäläisiä järjestelmällisesti syrjäytymiseen ja syyttävät tästä Viron hallitusta". Esimerkiksi lehdet väittävät vuoden 2007 mellakoiden olleen Viron hallituksen eikä venäläisten järjestämiä ja opettajat vievät alaluokkalaisia katsomaan Pronssisoturi-patsasta. Krištafovitšin mukaan tästä "stalinismista" irtisanoutuvia vironvenäläisiä painostetaan, jos he pitävät kiinni venäläisestä identiteetistään ja sukunimestään kuten hän eivätkä halua julistautua virolaisiksi. [21][22][23].

• Pronssisotilas
• Viro
• Viron historia
• Viron sosialistinen neuvostotasavalta
• Riigikogun vaalit 2007

• Poleschuk, Vadim: Non-citizens in Estonia : report 2004. Tallinna: Legal Information Centre for Human Rights, 2005. ISBN 9985-9410-9-8. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Poleschuk, Vadim: Проблемы прав национальных меньшинств в Латвии и Эстонии. Moskova: Ruskaja Panorama, 2009. ISBN 978-5-93165-242-9. Teoksen verkkoversio. (venäjäksi)