Viron vallankaappausyritys 1924

Viron vallankaappausyritys 1924 oli virolaisten kommunistien vallankaappausyritys 1. joulukuuta 1924. Vallankaappausta yrittäneet kuitenkin kukistettiin muutama tunti vallankaappausyrityksen alkamisen jälkeen. Vallankaappausyritys vaikutti Viron politiikkaan voimakkaasti ja se yhdisti ennen hajanaisen sisäpolitiikan. 23 kapinallista kuoli vallankaappauksen aikana ja 155 sai myöhemmin pidetyissä oikeudenkäynneissä kuolemantuomion. Kapinalliset surmasivat 21 henkeä, joiden mukana oli yksi Viron hallituksen ministeri.

Viron vallankaappausyritys 1924
Päivämäärä:

1. joulukuuta 1924

Paikka:

Tallinna, Viro

Lopputulos:

Vallankaappausyritys kukistettiin.

Osapuolet

Viro Viron hallitus

Viron kommunistinen puolue

Komentajat

Friedrich Akel
Johan Laidoner

Jaan Anvelt

Vahvuudet

500-700

350[1]

Tappiot

21[1]

23[1]

Tausta

Viron kommunistinen puolue perustettiin Tallinnassa marraskuussa 1920. Se oli näennäisen itsenäinen, mutta toimi todellisuudessa kominternin ja Neuvostoliiton alaisuudessa. Puolue ei hyväksynyt Viron itsenäisyyttä, vaan sen päämääränä oli proletaarin vallankumous ja Viron liittäminen Neuvosto-Venäjään.[2] Vuoden 1920 riigikogun vaaleissa puolue sai viisi edustajaa. Vuoden 1923 vaaleissa sillä oli jo 10 paikkaa työväen yhteisrintaman nimissä. Viranomaiset lakkauttivat monia kommunistien järjestöjä ja aloittivat laajoja oikeudenkäyntejä heitä vastaan. Viktor Kingissepp teloitettiin maanpetoksesta vuonna 1922 ja kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen Jaan Kreuks sai seuraavana vuonna surmansa laukaustenvahdossa poliisin kanssa. Vuoden 1924 marraskuussa 115 kommunistia sai ankarat vankilatuomiot niin sanotussa 149:n jutussa.[1] Lisäksi ammattiyhdistysliikkeessä toiminut Jaan Tomp tuomittiin kuolemaan.[3]

Vallankaappausyritys
Vallankaappaajia johtanut Jaan Anvelt.

Vallankaappausyritys alkoi Tallinnassa 1. joulukuuta 1924. Neuvostoliitto tuki hanketta aktiivisesti ja sieltä saatiin salakuljetettua sekä kaappauksessa käytetyt aseet, että kaappausta johtanut Jaan Anvelt. Lisäksi Neuvostoliitto oli keskittänyt joukkojaan Narvan ja Pihkovan taakse. Vallankaappaussuunnitelman mukaan kommunistien piti ottaa haltuunsa poliisiasemat, hallituksen virastot, puhelinkeskukset, lennätinasemat, rautatieasemat ja kasarmit kaikissa Viron tärkeimmistä kaupungeista. Näiden valtaamisen jälkeen perustettaisiin Neuvosto-Viron hallitus, joka pyytäisi puna-armeijalta apua jotta se voisi näin miehittää maan. Operaatio saatiin kuitenkin käyntiin vain Tallinnassa, jossa 350 kapinallista yritti ottaa haltuunsa strategisia kohteita.[1] Tallinnassa vallankaappaajat ottivat haltuunsa Baltian aseman, postin, lennätinaseman, Toompean linnan, kasarmit ja lentokentän. Vallankaappaajat toivoivat Tallinnassa syntyvän yleislakon, mutta näin ei tapahtunutkaan.[4] Viron hallitus julisti maahan sotatilan ja kukisti vallankaappausyrityksen muutamassa tunnissa. 23 kapinallista kuoli kaappauksen aikana ja 155 myöhemmin langetettujen kuolemantuomioiden johdosta. Kapinalliset murhasivat 21 henkilöä vallankaappauksen aikana.[1]

Seuraukset

Pari viikkoa vallankaappausyrityksen jälkeen riigikogu nimitti laajan hallituksen, johon kuuluivat agraarit, kansanpuolue, kristillinen kansanpuolue, työpuolue ETE ja sosiaalidemokraatit. Pääministeriksi nousi Jüri Jaakson. Hallitus päätti lisärahasta maanpuolustukseen.[1] Lisäksi perustettiin uudelleen aiemmin lakkautettu suojeluskuntajärjestö Kaitseliit. Kansallisten vähemmistöjen tuen takaamiseksi vuonna 1925 säädettiin laki vähemmistöjen kulttuuri-itsehallinnosta. Kommunistien toiminta kiellettiin niin sanotulla valtiojärjestyksen lailla. Kommunistit jatkoivat kuitenkin poliittista toimintaansa peitepuolueiden kautta.[5]

Lähteet
  • Zetterberg, Seppo: Viron Historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 9517465203.
  • Niitemaa, Vilho ja Hovi, Kalervo: Baltian historia. Helsinki: Tammi, 1991. ISBN 9513091120.

Viitteet
  1. Zetterberg 2007, s. 531
  2. Zetterberg 2007, s. 530
  3. Niitemaa ja Hovi 1991, s. 377
  4. Niitemaa ja Hovi 1991, s. 379
  5. Zetterberg 2007, s. 532
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.