Viron perustava kokous

Ajatus perustavasta kokouksesta sai kannatusta Viron puolueiden keskuudessa syksyllä 1917. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Viron työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja, bolševikki Jaan Anvelt ilmoitti 26. marraskuuta (juliaanisen kalenterin 13. marraskuuta) 1917, että Viron maapäivät (Maanõukogu) hajotettaisiin kahden päivän kuluttua ja Viron perustava kokous valittaisiin helmikuun 1918 alussa. Maapäivät päättivät hajaantuessaan luovuttaa valtansa erityiselle vanhintenneuvostolle (vanematekogu) perustavan kokouksen kokoontumiseen asti. Ensimmäiset perustavan kokouksen vaalit pidettiin 3.–4. helmikuuta (21.–22. tammikuuta) 1918, jolloin Viro oli vielä osa Neuvosto-Venäjää. Bolševikit saivat näissä vaaleissa 37,1 prosenttia äänistä, Viron työpuolue (ETE) 30,4 prosenttia ja kolmen liberaalipuolueen muodostama demokraattinen blokki 22,7 prosenttia. Koska Viron itsenäisyyttä kannattaneet ”kansalliset” puolueet näyttivät saavan selkeän enemmistön, bolševikkihallinto keskeytti äänestyksen 9. helmikuuta (27. tammikuuta), jolloin vaalia ei ollut vielä ehditty toimittaa kaikkialla maaseudulla tai esimerkiksi Tarton kaupungissa.[1] Perustava kokous ei tällä erää kokoontunut.[2]

Pääartikkeli: Viron perustavan kokouksen vaalit

Viro julistautui itsenäiseksi helmikuussa 1918, mutta perustavan kokouksen uudelleenvalinta tuli mahdolliseksi vasta saksalaismiehityksen päätyttyä ja puna-armeijan hyökkäyksen tultua torjutuksi. Alkuaan vaalit oli määrä pitää helmikuussa 1919, mutta sotatilanteen vuoksi niitä oli lykättävä.[2] Ne pidettiin lopulta 5.–7. huhtikuuta 1919, jolloin sota Neuvosto-Venäjää vastaan jatkui yhä, mutta pääosin maan ulkorajoilla. Äänioikeus oli jokaisella 20 vuotta täyttäneellä Viron kansalaisella, ja käytössä oli yhtäläinen äänioikeus sekä suhteellinen vaalitapa.[1] Vaaleissa annettiin 458 216 ääntä.[2] Äänestysprosentti oli noin 80.[3]

Kokoukseen valittiin 120 edustajaa, joista Viron sosiaalidemokraattinen työväenpuolue (ESDTP) sai 41, Viron työpuolue 30, Viron kansanpuolue 25, Maarahva Liit 8, Viron sosialistivallankumouksellinen puolue 7, Kristillinen kansanpuolue 5, Viron baltiansaksalainen puolue 3 sekä vironvenäläisten puolue yhden edustajan.[1] Kommunistien osallistuminen vaaleihin oli kielletty.[2] He kehottivat kannattajiaan jättämään vaaliuurniin protestilipun, mutta niitä oli vain pari prosenttia äänistä.[4] Oppositiossa olleiden sosiaalidemokraattien vaalivoitto oli nähtävissä äänestäjien vastalauseena Konstantin Pätsin johtamalle Viron väliaikaiselle hallitukselle ja sitä johtaneelle Maarahva Liitille, joiden katsottiin olleen liian läheisessä yhteistyössä saksalaisten miehittäjien kanssa edellisenä vuonna. Hallituksessa oltiin huolissaan, että vasemmiston vaaleissa saama enemmistö saattaisi vähentää länsivaltojen halua tukea Viroa sotilaallisesti.[1]

Perustava kokous kokoontui ensi kerran 23. huhtikuuta 1919 ja valitsi puhemiehekseen sosiaalidemokraattien August Rein. Kokouspaikkana toimi Tallinnan Estonia-teatteri. Väliaikaisen hallituksen erottua asetettiin 9. toukokuuta Otto Strandmanin johtama keskustavasemmistolainen hallitus, johon osallistuivat sosiaalidemokraatit, työpuolue ja kansanpuolue.[1][2] Kun kokous 19. toukokuuta äänesti muodollisesti Viron itsenäisyydestä ja tasavaltalaisesta hallitusmuodosta, vain saksalaisten ja venäläisten edustajat äänestivät vastaan.[2]

Perustava kokous julisti 4. kesäkuuta 1919 voimaan väliaikaisen perustuslain, jonka mukaan Viro oli riippumaton demokraattinen tasavalta ja sen virallisena kielenä oli viro. Varsinaista perustuslakia laatimaan asetettiin 15-jäseninen komissio. Vasemmiston toiveita heijastellut perustuslaki hyväksyttiin perustavassa kokouksessa 15. kesäkuuta 1920. Sen nojalla Virosta tuli parlamentaarisesti hallittu tasavalta, jossa ei ollut lainkaan erillistä valtionpäämiehen virkaa, vaan parlamentin eli riigikogun tuesta riippuvainen pääministeri eli riigivanem toimi samalla seremoniallisena valtionpäämiehenä. Muista perustavan kokouksen tekemistä päätöksistä tärkein oli lokakuussa 1919 hyväksytty radikaali maareformi, jonka nojalla ylivoimaisesti suurin osa baltiansaksalaisten omistamien kartanoiden maaomaisuudesta pakkolunastettiin valtiolle ja jaettiin edelleen pientiloiksi virolaisille talonpojille.[1]

Perustava kokous piti viimeisen istuntonsa 20. joulukuuta 1920.[3] Samana päivänä aloitti toimintansa kymmenen päivää aiemmin valittu ensimmäinen riigikogu. Uusi perustuslaki astui voimaan seuraavana päivänä.[2] Perustava kokous jäi kokoonpanoltaan vasemmistolaisimmaksi Viron vuosien 1919–1934 ”ensimmäisen tasavallan” parlamenteista.[1]

• Viron perustuslakikokous