Ville Oksanen (juristi)

Ville Oksanen (26. joulukuuta 1976 Eura23. marraskuuta 2014 Helsinki) oli suomalainen kansalaisaktivisti ja lakimies, joka tunnettiin kansalaisoikeuksien ja sananvapauden puolustajana sekä yhteiskunnallisena keskustelijana.[1][2] Hän oli yksi Electronic Frontier Finland -yhdistyksen perustajista. Hän toimi myös sen puheenjohtajana 2004–2005 ja oli kuollessaan yhdistyksen varapuheenjohtaja.

Ville Oksanen hakkeroimassa Openmind-tapahtumassa Tampereella vuonna 2006.

Oksanen oli osakkaana digilainsäädäntöön erikoistuneessa Turre Legal -asianajotoimistossa. Hän väitteli tohtoriksi digitaalisista tekijänoikeuksista vuonna 2008 ja oli vuonna 2014 tutkijana Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella. Lisäksi hän toimi Tietokone-lehden, Tietoviikko-lehden sekä Verkkouutisten blogikirjoittajana.

Poliittiselta kannaltaan Oksanen oli liberaali kokoomuslainen. Hän toimi Kokoomusnuorten varapuheenjohtajana ja oli vuosina 1999–2000 Kokoomuksen puoluehallituksen varajäsen kuten Ben Zyskowiczin eduskunta-avustajakin.[3][4]

Oksanen kuoli 37-vuotiaana äkilliseen sairauteen Helsingissä marraskuussa 2014.[5]

Lähteet

  1. Hietanen, Herkko & Kemppinen, Jukka & Pitkänen, Olli ym.: Ville Oksanen hs.fi. Arkistoitu 19.9.2015. Viitattu 4.12.2014. (Internet Archive)
  2. Kansalaisten digioikeuksia puolustanut Ville Oksanen on kuollut 23.11.2014. Yle Uutiset. Viitattu 24.11.2014.
  3. Poropudas, Timo: Nykynäkymin Orwell oli optimisti Taloussanomat. 19.8.2004. Viitattu 23.11.2014.
  4. Esa Mäkinen: Pyhä järki Ylioppilaslehti. 28.1.2005. Viitattu 24.11.2014.
  5. Halminen, Laura: Digivaikuttaja Ville Oksanen on kuollut HS.fi. 23.11.2014. Viitattu 23.11.2014. (Internet Archive)

    Julkaisuja

    • Ville Oksanen: Five Essays on Copyright in the Digital Era. Turre Publishing. ISBN 978-952-99834-4-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 23.11.2014). (englanniksi) (väitöskirja)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.