Ville Nenonen

Jääkäripataljoonan 2. komppania.

Nenosen vanhemmat olivat maanviljelijä Ville Nenonen ja Maria Kustaava Kyrö. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Sylvi Kyllikki Kronwallin kanssa, josta hän erosi vuonna 1926 ja avioitui uudelleen vuonna 1927 Hilja Maria Lappalaisen kanssa, josta hän niin ikään erosi vuonna 1937. Nenonen kävi viisi luokkaa Helsingin suomalaista reaalilyseota.[1][2]

Nenonen työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 10. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 19. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja komennettiin edelleen erikoistehtäviin Suomeen. Suomesta hän palasi takaisin Saksaan 3. maaliskuuta 1917, jolloin hänet määrättiin 1. konekiväärikomppaniaan, josta hänet tosin siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 edelleen 2. konekiväärikomppaniaan. Saksassa olo aikanaan hän osallistui Kovnossa pidetyille asemestarikursseille ja vuonna 1917 Polangenissa järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi).[1][2]

Nenonen saapui takaisin Suomeen aselaiva S/S Equityn toisella retkellä Aspuskäriin Merikarvialle 8. joulukuuta 1917 ja toimi sen jälkeen kouluttajana Vimpelin sotakoulussa. Vimpelistä hän siirtyi Järjestyslipustoon Lappajärvelle. Suomen sisällissodan varsinaisten aseellisen toiminnan alettua hän otti osaa venäläisten aseistariisumiseen Lapualla ja Seinäjoella.

Komppanianpäälliköt ratsailla Vilppulan rintamalla, vasemmalta 2. komppanian päällikkö Otto Vilhelm (Ville) Nenonen ja 3. komppanian päällikkö Yrjö Johannes Könni.

Seinäjoelta hänet määrättiin 16. helmikuuta 1918 Vilppulan rintamalle, missä hänet määrättiin 3. maaliskuuta 1918 alkaen Hämeen ryhmän 2:sen ja 22. maaliskuuta 1918 alkaen IV Vilppulan pataljoonan 2. eteläpohjalainen komppanian päälliköksi. Myöhemmin hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1918 alkaen III Seppälän pataljoonan adjutantiksi. Hän osallistui edellä mainituissa joukoissa taisteluihin Vilppulassa, Suinulassa, Messukylässä ja Uudessakylässä sekä Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen Nenonen siirrettiin Vaasan rykmenttiin, missä hän toimi konekiväärikouluttajana, komppanianpäällikkönä ja myöhemmin adjutanttina. Hän osallistui Vaasan rykmentin joukoissa Viipurin valloitukseen.[1][2]

Nenonen siirrettiin sisällissodan jälkeen 1. heinäkuuta 1918 alkaen Suomen valkoiseen kaartiin, josta hänet komennettiin 3. heinäkuuta 1918 alkaen opettajaksi Vaasan konekivääriaseseppäkouluun. Aseseppäkoulusta hänet siirrettiin 5. marraskuuta 1918 Kaartin jääkaripataljoonan konekiväärikomppaniaan, tosin vaikka hänet siirrettiin Kaartin jääkäripataljoonaan hän jäi siitä huolimatta edelleen komennukselle aseseppäkouluun. Aseseppäkoulusta hän palasi todellisuudessa joukko-osastoonsa vasta 7. helmikuuta 1919. Kaartin jääkäripataljoonasta hänet komennettiin 13. helmikuuta 1919 Kajaanin sissipataljoonaan, josta hänet siirrettiin 15. maaliskuuta 1919 Sotaministeriön taisteluvälineosastolle 1. marraskuuta 1919, missä hänen tehtävänään oli toimia aseteknikkona armeijan aseseppäkoulussa. Armeijasta Nenonen erosi 2. helmikuuta 1921 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Suojeluskunnassa hänet sijoitettiin l. helmikuuta 1922 alkaen Mikkelin suojeluskuntapiirin asemestariksi. Suojeluskunnasta hän erosi 15. lokakuuta 1922 ja siirtyi aseupseeriksi Lapin rajavartiostoon. Lapin rajavartiostossa hän palveli 15. lokakuuta 1922 - 15. huhtikuuta 1925 välisen ajan jonka jälkeen hän siirtyi Rovaniemen suojeluskunnan aluepäällikön apulaiseksi ja palveli tehtävässä 5. toukokuuta 1925 - 1. helmikuuta 1926 välisen ajan. Myöhemmin hän palveli Polkupyöräpataljoona 3:n aseteknikkona 1. helmikuuta 1926 alkaen. Nenonen erosi armeijasta 31. toukokuuta 1927 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä muun muassa Jääkärikodissa Kuolemajärvellä.[1][2]

Nenonen osallistui talvisotaan komppanianpäällikkönä Erillisessä pataljoona 7:n konekiväärikomppaniassa ja osallistui taisteluihin Rajajoella, Kuokkalassa, Terijoella ja Viipurinlahdella. Välirauhan aikana hän kuului Pyhäjärven suojeluskuntaan. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin palvelukseen Elintarvikevarikko 6:lle, missä hän palveli sodan loppuun saakka. Sotien jälkeen hän oli Kyyhkylän Invalidikodissa.[2]

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Vänrikki 21. huhtikuuta 1918[3] Luutnantti 31. heinäkuuta 1919		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.