Villa Tugendhat

Ludwig Mies van der Rohen suunnittelema asuintalo Stuttgartin Weißenhofsiedlungissa.

Villatehtaan osakas ja sen kansainvälisten asioiden hoitaja Fritz Tugendhat ja tehtaanomistaja Alfred Löw-Beerin tytär Grete Weiss päättivät 1927, vuotta ennen häitään, rakennuttaa talon.[8] Morsiamen isä oli luvannut antaa pariskunnalle talon häälahjaksi ja palkata sen suunnittelijaksi morsiamen haluaman arkkitehdin. Grete Weiss halusi kodikseen ehdottomasti modernia arkkitehtuuria edustavan talon, jossa oli avoimia tiloja ja yksinkertaisia muotoja.[9]

Tugendhat ja Weiss tutustuivat todennäköisesti Miesin arkkitehtuuriin alkujaan käydessään kulttuurihistorioitsija Eduard Fuchsin luona Berliinissä.[8] Mies oli suunnitellut Fuchsin asuintalon alun perin antiikkikauppias Hugo Perlsille. Fuchs tunsi Miesin hyvin, ja hän esitteli Tugendhatin pariskunnan arkkitehdille. Ennen kuin Tugendhatit tapasivat Miesin, he tutustuivat tämän töihin Stuttgartin Weißenhofsiedlungin asuinalueella ja Erich Wolfin taloon Gubenissa.[10]

Tugendhatit pyysivät Miesiä suunnittelemaan heille uuden talon 1928, mutta Mies ei ottanut työtarjousta vastaan heti. Hän ei uskonut, että brnolaiset rakentajat olisivat riittävän tunnollisia ja tarkkoja. Mies otti kuitenkin talon suunniteltavakseen nähtyään syyskuussa 1928 rakennuspaikan. Hän esitteli Tugendhateille ensimmäisen suunnitelmansa huvilasta jo loppuvuodesta 1928, vaikka hänellä oli samaan aikaan tekeillä myös suunnitelma Barcelona-paviljonkiin Barcelonan maailmannäyttelyyn 1929.[10]

Lopullisen rakennussuunnitelman valmistumista ei ole tiedossa, mutta rakennustyöt aloitettiin kuitenkin kesäkuussa 1929. Rakennustöiden alkamisen jälkeenkin suunnitelmia muokattiin todennäköisesti vielä vähän, mutta esimerkiksi julkisivuun ja pohjaratkaisuun tehdyt muutokset olivat enää varsin vähäisiä. Tugendhatit pyysivät vuoden 1929 loppupuolella Miesiä suunnittelemaan myös talon huonekalut. Mies kutsui kollegansa Hermann Johnin Brnoon avustamaan huonekalujen suunnittelussa. Myös Lilly Reich suunnitteli osan huonekaluista. Asuinkunnossa Villa Tugendhat oli marraskuussa 1930.[10]

Tugendhatit muuttivat lapsineen taloon joulukuussa 1930.[11] He asuivat talossa vuoteen 1938, jolloin he joutuivat lähtemään pakoon, kun Saksa miehitti Tšekkoslovakian.[2] He muuttivat Sveitsin Sankt Gallenin kautta Venezuelaan Caracasiin, jonne he saapuivat 1941. Vuoden 1938 aikana Tugendhatit olivat onnistuneet siirtämään turvaan osan huonekaluistaan, jotka ovat nykyään perhekokoelmissa Caracasissa, Wienissä ja Zürichissä.[11]

Lokakuussa 1939 Villa Tugendhat siirtyi virallisesti Saksan valtion haltuun. Talosta piti huolta Tugendhatien entinen autonkuljettaja Gustav Lössl, joka oli saksalainen. Taloon jääneet Tugendhatien huonekalut huutokaupattiin, ja syksyllä 1940 talo oli lähes tyhjä. Vuonna 1942 itävaltalainen moottorivalmistaja Flugmotorenwerke Ostmark siirsi pääsuunnittelustudionsa taloon. On mahdollista, että yrityksen pääsuunnittelija Willy Messerschmitt asui rakennuksessa. Turvallisuussyistä taloon tehtiin monia rakenteellisia muutoksia. Toisen maailmansodan aikana rakennus vaurioitui pommituksissa 24. marraskuuta 1944, kun paineaalto rikkoi lähes kaikki ikkunat.[11]

Neuvostoliiton puna-armeijan ratsuväen joukot ottivat talon haltuunsa huhtikuussa 1945. He käyttivät rakennusta hevostallina, minkä vuoksi eteisen ja pihalle vievän portaikon travertiinilaatat, pääasuintilan linoleumi sekä puutarha tuhoutuivat. Lokakuussa 1950 rakennus siirtyi Tšekkoslovakian valtion omistukseen.[11] Viisi vuotta myöhemmin huvila muutettiin läheisen lastensairaalan fysioterapia- ja kuntoutuskeskukseksi, ja 31. joulukuuta 1962 sen omistajaksi tuli Tšekkoslovakian terveydenhoitojärjestelmän Brnon-osasto. Tässä vaiheessa, kun huvila oli selvästi rapistunut, Brnon kulttuuritahot kiinnostuivat rakennuksesta.[12]

Villa Tugendhatin länsisiivestä, jossa sijaitsevat palvelijoiden asunnot, näkyy talon kunto vuonna 2009.

Tšekkoslovakialaiset arkkitehdit František Kalivoda ja Jan Dvořák olivat ensimmäiset, jotka ehdottivat talon entistämistä sen arkkitehtonisen merkityksen takia.[12]

Virallinen suojelukohde Villa Tugendhatista tuli 6. joulukuuta 1969, jolloin Tšekkoslovakian valtio lisäsi sen kulttuurikohteiden luetteloon. Aiemmin samana vuonna puutarhaa oli jo alettu ennallistaa. Poliittisen tilanteen ja rahoituksen puutteen vuoksi itse rakennuksen korjaustöitä ei kuitenkaan saatu vielä silloin käyntiin, vaan rakennus korjattiin vasta 1981–1985. Brnon kaupunki oli saanut huvilan omistukseensa 1. tammikuuta 1980. Entistämisen yhteydessä monia taloon jälkikäteen tehtyjä muutoksia purettiin.[12] Kaikkea ei pystytty kuitenkaan ennallistamaan alkuperäiseksi joidenkin tuotteiden huonon saatavuuden takia. Entistäminen ei myöskään ollut perusteellinen, sillä sen tarkoituksena oli vain palauttaa rakennuksen olemus ja estää sitä rappeutumasta enempää.[13]

Villa Tugendhat oli kuitenkin vielä kulttuurikohteenakin suljettu yleisöltä, ja tutkijatkin pääsivät rakennukseen vain harvoin. Alkuperäinen omistaja Grete Tugendhat oli toivonut vuonna 1969, että rakennus olisi avoin vieraille.[13] Sitä käytettiin vain joihinkin tiettyihin erityistapahtumiin. Vuonna 1992 Tšekkoslovakian valtionjohto kokoontui talossa keskustelemassa valtion jakamisesta Tšekiksi ja Slovakiaksi.[2]

Villa Tugendhatin rahasto ja Tugendhatin rahaston ystävät -yhdistys perustettiin 1993. Niihin kuului arkkitehteja ja Tugendhatin suvun jäseniä. Yhdistysten ansiosta Brnon kaupunginvaltuusto päätti 16. syyskuuta 1993, että rakennus siirtyisi kulttuurikäyttöön. Valtuusto antoi talon Brnon kaupunginmuseon hallintaan tammikuussa 1994, ja myöhemmin samana vuonna se avattiin museona yleisölle. Kesään 1996 mennessä sisätilat oli ennallistettu alkuperäisten huonekalujen kopioineen.[13]

Vuonna 2001 Unesco liitti Villa Tugendhatin maailmanperintöluetteloon.[2] Valinta maailmanperintökohteeksi lisäsi Brnon kaupungissa painetta talon entistämiseen täysin alkuperäiseen asuunsa. Kommunistihallinnon aikana 1980-luvulla tehty entistäminen oli ollut puutteellinen, ja 2000-luvulla talon kunto oli jälleen rapistunut.[14] Restaurointiprojekti oli lopulta etenemässä vuonna 2006, mutta työntekijöiden etsiminen lopetettiin joulukuussa, kun talon omistuksesta syttyi riitoja. Fritz ja Grete Tugendhatin nuorin tytär Daniela Hammer-Tugendhat vaati kaupunkia luovuttamaan talon Tugendhatin suvulle, mutta kaupunginvaltuusto kieltäytyi maaliskuussa 2007 vaatimuksesta.[3]

Villa Tugendhatin kunnostusprojekti aloitettiin lopulta 2010, ja talo suljettiin yleisöltä tammikuun alussa.[15] Se avattiin uudelleen maaliskuun alussa 2012. Korjaustyöt olivat maksaneet 6,8 miljoonaa euroa, ja niitä oli valvonut 17-henkinen ryhmä, jossa oli asiantuntijoita kuudesta maasta.[16]

Villa Tugendhat pohjoisesta, tieltä kuvattuna. Oikealla on autotalli ja vasemmalla varsinainen päärakennus, jonka sisäänkäynti on valkoisen puolikaaren muotoon rakennetun lasiseinän takana käytävällä.

Villa Tugendhat on kolmikerroksinen ja pohjakaavaltaan melko monimutkainen. Se on rakennettu etelään viettävään rinteeseen. Rakennuksen ydin on toisessa kerroksessa sijaitseva laaja oleskeluhuone.[17] Rakennuksen julkisivu on melko pelkistetty, ja tien suuntaan on näkyvissä vain ylin kerros.[18] Sen pinta-ala on 1 211 m², ja puutarha on suuruudeltaan 6 152 m².[1]

Rakennuksen tekniset ratkaisut olivat aikaan nähden huomattavan moderneja. Talossa on nykyaikainen keskuslämmitysjärjestelmä, johon kuuluu ilmastointijärjestelmä ja ilman kosteuden säätäjä. Kellarikerroksessa oli lisäksi sähköhuoneet, joissa olevien moottoreiden avulla oleskelualueen ikkunat pystyttiin laskemaan alas. Rakennukseen kuului myös elektroninen turvallisuusjärjestelmä. Tällaiset järjestelmät tulivat yleiseen käyttöön asuinrakennuksissa vasta vuosikymmeniä myöhemmin.[2]

Ylimmässä kerroksessa on rakennuksen pääsisäänkäynti, joka ei näy tielle, sillä se on piilotettu valkoisen puoliympyrän muotoisen lasiseinän taakse. Ensimmäisenä on vastaanottotila, josta lähtee tien suuntainen käytävä lasten- ja lastenhoitajanhuoneisiin. Puutarhan puoleisella seinustalla sijaitsevat isännän ja emännän makuuhuoneet.[19] Eteistilasta on portaat toiseen kerrokseen, joka on pääasuinkerros. Ylimmän kerroksen tasossa on erillinen autotalli ja autonkuljettajan asunto. Varsinaisen asuinosan ja autotallirakennuksen yhdistävä piha-alue on osittain katettu.[20]

Toisessa kerroksessa sijaitsee niin sanottu olohuone, joka vie yhdessä talvipuutarhan kanssa kaksi kolmasosaa kerroksen pinta-alasta. Kokonaisuutena tämä oleskelualue on noin 280 neliömetrin laajuinen. Se on jaettu hienovaraisesti eri osastoihin, joiden käyttötarkoitus vaihtelee. Tähän tilaan kuuluvat vastaanottohuone, musiikkinurkkaus, opiskelu- ja kirjastokulmaus, pienempi ja isompi oleskelutila sekä ruokasali.[20] Itä- ja länsiseinä ovat lasista, minkä ansiosta huoneesta on suora näkymä pihaan ja itäseinustan talvipuutarhaan. Luonto sulautuu lasiseinän ansiosta huoneen sisustukseen. Oleskelualueelta on suora yhteys osittain katetulle terassille, jolta on portaat puutarhaan. Portaiden alapäässä kasvoi rakennuksen valmistumisen aikaan suuri pajupuu, jota ei nykyään enää ole. Puu oli todennäköisesti osa suunnitelmia, sillä se on piirretty alkuperäisiin mallikuviin.[17] Oleskelualueen lisäksi toisessa kerroksessa on keittiö, josta on portaikko pohjakerrokseen, ja palvelijoiden asuintilat.[20]

Oleskelualue muistuttaa Miesin edellistä työtä, Barcelona-paviljonkia, jota hän teki osittain samaan aikaan kuin Villa Tugendhatia. Myös paviljongin avoin tila oli jaettu seinillä useaan osaan. Molemmissa rakennuksissa oli käytetty tilanjakajana osittain läpinäkyvää onyksiseinää. Seinän edessä oli Miesin suunnittelemia huonekaluja. Oleskelutilan itäseinustalla oli talvipuutarha, jonka paikalla Barcelona-paviljongissa oli pieni vesiallas. Kummassakin rakennuksessa oli yksi taideteos. Villa Tugendhatissa oli Wilhelm Lehmbruckin veistos, joka esitti naisen torsoa. Sen paikka on useimmissa kuvissa onyksiseinän toisessa päässä.[21]

Pohjakerroksessa on kodinhoitotiloja, teknisiä huoneita ja valokuvauslaboratorio.[20]

Kuva talon oleskeluhuoneesta. Vasemmalla näkyy onyksiseinä. Huoneen läpi kulkevat metallipilarit kuuluvat rakennuksen runkorakenteeseen.

Rakennuksen runko muodostuu teräspilareista, jotka on ankkuroitu betoniperustukseen. Osa pilareista on piilossa seinän sisällä, mutta osa on näkyvillä huoneissa. Pilarit on kromattu, ja ne ovat poikkileikkaukseltaan rastin muotoisia, sillä ne on muodostettu kahdesta L:n muotoisesta yhteenniitatusta teräskappaleesta.[22]

Kun teräspilarit kantoivat rakennusta, seinien ei tarvinnut olla kantavia. Mies pystyi näin luomaan avoimen suuren oleskelutilan, joka yhtyy lasiseinän kautta ulkomaisemaan.[23]

Vaikka Mies piti arkkitehtuurissaan yksinkertaisista muodoista, hän oli myös kiinnostunut arvokkaista materiaaleista.[6] Tämä näkyy Villa Tugendhatissa, jonka sisustuksessa käytettiin kalliita kivilajeja ja trooppisia puulajeja.

Lattiat ovat sementtiä. Oleskelutilassa lattia on päällystetty kermanvalkoisella linoleumilla. Pesuhuoneissa, WC-tiloissa ja keittiössä on käytetty beigejä keraamisia lattialaattoja ja vaaleita travertiinilaattoja, joita on myös aulan lattiassa, parvekkeilla ja talvipuutarhassa.[24]

Oleskelutilan jakaa viiteen osaan hunajankeltainen onyksiseinä, joka auringonvalon osuessa siihen on osittain läpinäkyvä. Seinä on 6,27 metriä korkea ja 7 senttimetriä paksu. Seinään käytetty onyksi on kaivettu Atlasvuorilta entisestä Ranskan Marokosta. Tilassa on myös puolikaaren muotoinen 12-osainen seinä, joka on halkaisijaltaan 6,90 metriä. Seinä on tehty vanerista, joka on viilutettu eebenpuulla.[25] Se erottaa ruokailutilan muusta alueesta. Oleskelutilan oli jaettavissa osiin myös verhoilla, joita varten katossa oli kiskot. Sisätilat pystyttiin erottamaan myös ulkotiloista lasiseinien edessä oleville verhoilla, jotka olivat talvipuutarhan suuntaan tehty mustasta silkistä ja sametista sekä etelän suuntaan beigestä silkistä.[26] Oleskelutilan katossa on Poul Henningsenin suunnittelemat valaisimet.[24]

Makuuhuoneiden ovissa on käytetty punaruskeaa palisanteria, jota on myös ylimmän kerroksen sisääntuloaulan ja käytävien seinäpaneeleissa. Lisäksi on käytetty lasia, josta on tehty myös ovet portaista oleskelutilaan sekä sieltä parvekkeelle. Monet kylpyhuoneiden ja vessojen ovet ovat puuta, ja ne on maalattu valkoisiksi.[24]

Kuva talon oleskeluhuoneesta. Taustalla näkyy talvipuutarha ja etualalla Wilhelm Lehmbruckin veistos. Tummat tuolit lasipöydän takana ovat Miesin suunnittelemia Barcelona-tuoleja.

Tugendhatien ansiosta Mies van der Rohe sai kokeilla Villa Tugendhatiin modernia huonekalusuunnittelua ja arkkitehtuuria koskevia ideoitaan.[26] Hän suunnitteli taloon yli 40 uniikkia huonekalua – enemmän kuin uransa aikana mihinkään muuhun yksityisasuntoon. Huonekaluilla oli Tugendhatien talossa tärkeä asema alusta saakka, sillä jo Miesin varhaisissa piirustuksissa huonekalut oli sijoitettu tarkasti paikoilleen. Kuvat ajalta, jolloin Tugendhatit asuivat talossa, osoittavat perheen noudattaneen Miesin suunnitelmia ja pitäneen huonekalujen järjestyksen samana.[27]

Mies ei suunnitellut Villa Tugendhatin kaikkia huonekaluja yksin. Hänen käsialaansa lienee kuitenkin suurin osa talon perushuonekaluista, jotka vaikuttivat selvästi sisätilojen arkkitehtoniseen ilmiasuun.[28] Miesin apuna huonekalujen suunnittelussa olivat Lilly Reich, John Hermann ja Sergius Rügenberg, joiden osuuden laajuutta ei pystytä enää määrittelemään. Todennäköistä on kuitenkin, että kaikki huonekalumallit oli hyväksytettävä Miesillä.[29] Huonekaluista etenkin tuolit ovat jääneet elämään, sillä Miesin suunnittelemia Brno-, Barcelona- ja Tugendhat-tuoleja valmistetaan edelleen.[2]

Villa Tugendhatissa on edelleen nähtävillä osa alkuperäisistä huonekaluista. Kirjastotilan hyllyköt, makuuhuoneiden osittain kiinteät kaapistot ja keittiön astiakaapit ovat säilyneet. Osa huonekaluista on nykyään Tugendhatien perhekokoelmissa ja museoissa. Olohuoneen Tugendhat-tuoli on New Yorkin Museum of Modern Artissa, ja leposohva, koristeistuin sekä savulasista valmistettu kaappi ovat Määrin galleriassa Brnossa.[24] Pääoleskelualueen nykyiset huonekalut ovat kopioita alkuperäisistä. Ne valmistettiin 1995, ja apuna käytettiin Määrin galleriassa olevia huonekaluja sekä kuvamateriaalia.[30]

Pääosa huonekaluista oli sijoitettu matoille.[29] Kirjoituspöydän alla oli esimerkiksi persialaismatto ja onyksiseinän edessä olevien huonekalujen alla kermanvärinen puuvillamatto.[8] Historioitsijoiden mukaan Mies ei antanut lupaa taulujen ripustamiseen, sillä se olisi pilannut sisätilojen harmonian. Mies antoi luvan vain Fritz Tugendhatin appiukon muotokuvan sijoittamiseen seinälle.[31]