Viljo Vesterinen -kilta

Kuva Viljo Vesterinen -kilta ry:n perustavasta kokouksesta Jukka Ollilan kotona Helsingissä 16.10.1977. Kuvassa vas. Varapj. Esko Könönen, kunniajäsen rva Toini Veserinen, pj. Jukka Ollila ja sihteeri-rahastonhoitaja Paavo Tiusanen. Takana vas. Veikko Ahvenainen ja Taito Vainio. Kuvaaja Peter Hamberg.

Viljo Vesterinen-kilta ry (V.V.-kilta) perustettiin musiikinopettaja Jukka Ollilan toimesta Vesterisen perikunnan kirjallisella suostumuksella Helsingissä 16.10.1977.[1][2][3] Säännöissä mainittiin: Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja kehittää Viljo Vesterisen harmonikkaperinnettä järjestämällä hänen nimeään kantavia kilpailuja maassamme.[1][2][3] Jukka Ollila, joka valittiin V.V.-killan puheenjohtajaksi, oli kutsunut perustavaan kokoukseen Suomen harmonikkamestaruuskilpailun voittaneita soittajia. Varapuheenjohtajaksi valittiin Esko Könönen, sihteeri/rahastonhoitajaksi Paavo Tiusanen, kiltaneuvoston jäseniksi Veikko Ahvenainen, Taito Vainio [1][2][3] ja poissaolevana Yhdysvalloissa opiskeleva Juha Silfverberg.[3] Kunniajäseneksi kutsuttiin rouva Toini Vesterinen ja vuonna 1979 professori George de Godzinsky.[1][2] Silfverbergin erottua killasta, hänen tilalleen kutsuttiin Aarre Lievonen 1981, joka valittiin myös varapuheenjohtajaksi Esko Könösen kuoleman jälkeen 1983.[1] Tilintarkastajina toimivat arkkitehti Ylermi Salminen ja rehtori Matti Kaihovaara, jonka tilalle tuli ekonomi Olli Palonen.[2] Varatilintarkastajina olivat viulutaiteilija Pertti Kiri ja nuottigraafikko Unto Satukangas.[4]

Viljo Vesterinen 1930-luvulla

V.V.-kilta järjesti vuosittain Viljo Vesterisen nimeä kantavia valtakunnallisia harmonikkakilpailuja eri paikkakunnilla.[3] Paikallisilta kulttuuritoimilta kilta edellytti ilmaisia kilpailutiloja ja kiltajäsenten matkakorvauksia julkisten kulkuneuvotaksojen mukaan. [1][2] Kiltajäsenet toimivat tehtävissään ilman palkkioita.[1] Viljo Vesterisen kilpailun voittaja kutsuttiin V.V.-killan jäseneksi ja hän sai 1. palkinnon lisäksi hopeisen jäsen-/ansiomerkin.[2] Kilpailutuomaristoon kuuluivat kaikki killan jäsenet, [3] mutta ennen varsinaista tuomarijäsenyyttään V.V.-kilpailun voittajan oli oltava kuunteluoppilaana kolmessa kilpailussa.[1] Tuomariston puheenjohtajana toimi killan puheenjohtaja [1][5] ja hänen estyessään varapuheenjohtaja.[1][2] Arvostelu perustui aluksi pistearviointiin ja myöhemmin avoimeen keskusteluun mies- ja ääniratkaisuineen, joissa huomioitiin myös kategoriset sijoitukset. [1][3][6] Viljo Vesterisen 75-v. muistokonsertti pidettiin Sibelius-Akatemian juhlasalissa 28.3.1982.[7]

Musiikin arvokilpailuissa samassa sarjassa kilpailevilta soittimilta edellytetään tiettyä ykseyttä. [1][8] Myös V.V.-kiltaa perustaessaan puheenjohtaja lähti siitä, että Viljo Vesterisen kilpailut käydään 5-riviöharmonikkaa soittavien kesken. Tämä ei ollutkaan itsestään selvä asia kaikille kiltajäsenille. [1][9] Säännöissä Vesterisen harmonikkaperinteen vaaliminen olisi pitänyt ilmaista tarkemmin. [1][2] Helsingissä Karjalatalossa pidetyn V.V.-kilpailun jälkeen Juhani Pitkänen kirjoitti Hanuri-lehdessä 4/1979: ”... miksi pianoharmonikalla ei saa osallistua V.V.-kilpailuun … kukahan oli tämä nero, joka keksi tämän säännön ja mihin tällä pyritään?”[9] Pj. Jukka Ollila, koulutukseltaan myös kanttori-urkuri, [9][10] vastasi kirjoitukseen samassa Hanuri-lehdessä.[9] Hänelle piano- ja 5-riviöharmonikan yhteiskilpailu samassa sarjassa oli sovittamaton yhtälö. [1][8] Kysymyksessä oli valtakunnallinen arvokilpailutapahtuma, jonka tavoitteena oli spesifioitua mahdollisimman hyvin 5-riviöharmonikan kapealla alueella. [2]

Kiltaa kritisoitiin myös Vesterisen soiton matkimisesta, johon puheenjohtaja totesi: ”Sivistynyt musiikkimaailma vaalii Puolan kansallissäveltäjän Frederik Chopinin ja Unkarin kansallissäveltäjän Franz Lisztin klassista pianonsoittoperinnettä, eikä kenellekään tule mieleen puhua matkimisesta. Heillä molemmilla oli lahjakkaita piano-oppilaita ja näillä oppilaita, joiden myötä tuo arvokas pianonsoittoperinne jatkuu kauas tulevaisuuteen asti. [1] Kansainvälisesti katsoen - muutamia maita lukuun ottamatta - 5-riviöharmonikkaa ei juuri tunneta maailmalla, joten se tulisi julistaa suojelun kohteeksi. [1][8] Sen vaaliminen ei pitäisi ketään loukata." [1]

Soittavat kasetilla ja CD-levyllä [2]

• 1978 Erkki Ihalainen
• 1979 1. palkintoa ei myönnetty
• 1980 Arto Kivekäs
• 1981 Veijo Laine
• 1982 Jarmo Tinkala
• 1983 Ari Myllysaari ja Jukka Pöllänen (jaettu)
• 1984 Marko Könönen
• 1985 Jukka Lampela
• 1986 Ari Haatainen
• 1987 Mika Huusari
• 1988 Jari Rahkonen
• 1989 Tatu Kantomaa
• 1990 Kalle Kurvinen
• 1991 Markus Rauhala
• 1992 Heikki Jokiaho
• 1993 Reijo Kumpulainen, 15 v. Voitti myös yleisön äänestämän kunniapalkinnon kolme kertaa.

Yleisön äänestämän kunniapalkinnon ja hopeisen V.V.-ansiomerkin saivat myös 1978 Maija Rantanen, 1979 Marjo Suominen ja 1989 Maarit Lehtimäki.[1][2]

Puheenjohtaja Jukka Ollila ilmoitti hyvissä ajoin luopuvansa killan tehtävistä. Hänet nimettiin V.V.-killan kunniapuheenjohtajaksi Aarre Lievosen ehdotuksesta. Myös kiltajäsenet Veikko Ahvenainen, Paavo Tiusanen, Taito Vainio ja Aarre Lievonen sekä postuumina Esko Könönen nimettiin kunniajäseniksi.[1] Koska kiltajäsenillä ei ollut halukkuutta yhdistyksen johtotehtäviin, päätettiin 16 vuotta kestänyt Viljo Vesterisen nimeä kantavan killan toiminta lopettaa 13.3.1994.[1] Killan arkisto, pöytä- ja tilikirjat sekä muu materiaali luovutettiin Suomen Harmonikkaliitolle, jonka ensimmäiseksi kunniajäseneksi Viljo Vesterinen oli nimetty vähän ennen kuolemaansa pj. Martti Jäppilän, sihteeri Esko M.K. Koskisen ja Jukka Ollilan toimesta vuonna 1961. [1][2]