Viljo Suokas

Viljo Suokkaan johtama partio juuri vihollisen alueelle tehdyltä hävitysretkeltä palanneenna 25. lokakuuta 1941.

Elokuussa 1941 Suokas lähti johtamaan 17-miehistä partiota, jonka tehtävä oli mm. hankkia tietoja suomalaisten Säämäjärven eteläpuolelle pysähtyneen etenemisen saamiseksi uudelleen vauhtiin. Tämän lisäksi partion piti häiritä liikennettä Petroskoin tiellä sekä edetä vielä Muurmannin radalle miinoittamaan sitä. Petroskoin - Jessoilan tiellä partio tuhosi korkea-arvoisia upseereita kuljettaneen auton. Matkustajilta saadut erittäin arvokkaat asiakirjat oli toimitettava Päämajaan mitä pikimmin, joten suunnitelmat muuttuivat pikapaluuksi asiapaperien ja jo aiemmin saatujen vankien kera.[2]

Nimitys Mannerheim-ristin ritariksi tuli 13. joulukuuta 1941. Kaukopartioritarina hänen nimitysperustelunsa on kirjoitettu peitellymmin kuin yleensä. Niissä todetaan, että "kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa."[3]

Marraskuussa 1941 tehdyssä esityksessä kerrotaan Suokkaan viettäneen 14. kesäkuuta – 24.lokakuuta 1941 välisenä aikana peräti 74 vuorokautta vihollisen selustassa.[1]

Viljo Suokas hoidettavana sotasairaalassa mm. vasempaan käsivarteensa Karhumäellä saamiensa vammojen vuoksi 13. joulukuuta 1941.[4]

Viljo Suokkaan johtama kahdeksan miehen partio teki kymmenen päivän mittaiseksi suunnitellun retken Muurmannin radalle lokakuussa 1943. Tämä oli Suokkaan 11. operaatio. Partio oli aamuneljältä 4. lokakuuta panostanut radan ja kaksi tuntia myöhemmin he aloittivat hyökkäyksen Sekeen lentokentän lähellä sijainneeseen vihollisen tukikohtaan. Tukikohdasta oli tarkoitus muun muassa saada ruokaa noin 50 kilometrin paluumatkalle omille linjoille. Hyökkäyksen yhteydessä muonavaraston uunin takana piileskellyt vihollissotilas pääsi yllättämään Suokkaan, joka haavoittui vatsaan. Partion miehet kyhäsivät paarit ja kantovuoroja vaihdellen he lähtivät vihollisen takaa-ajamina kuljettamaan alaruumiistaan halvaantunutta Suokasta läheiselle lammelle, josta lentokone olisi noutanut hänet hoitoon. Suokkaan tullessa viimeisen kerran tajuihinsa, hänen kerrotaan kuiskanneen: ”Pojat, minä en jaksa. Ottakaa lakki päästänne ja lukekaa minulle Isä meidän.” Viljo Suokas haudattiin aamukahdeksalta männyn juurikon jättämään kuoppaan, jonka ympäristö miinoitettiin.[1]

Hänet siunattiin kentälle jääneenä Suojärven hautausmaalle. Suokkaan hautaa on sotien jälkeen etsitty kahteen kertaan tuloksetta.[5]

Vilho Suokkaan aseveljien hänen vanhemmilleen rakentaman talon luovutusjuhla 4. helmikuuta 1943.[6]

Viljo Suokkaan isä, äiti ja kolme siskoa olivat joutunut evakkoon ja heidän kotinsa oli tuhoutunut. Hänen 76-vuotias Juho-isänsä ei ollut suostunut ottamaan hänelle tarjottua huollon apua vastaan, vaan elätti perheensä yhä omalla työllään rautatieläisenä. Suokkaan aseveljet rakensivat rintamalla perheelle uuden kodin, joka luovutettiin heille alle kuukauden päästä hänen kuolemastaan 4. helmikuuta 1943.[1]

”Ylipäällikkö on pvm:llä 13.12.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi vääpeli Viljo Suokkaan.

Jo aikaisemmin, jouduttuaan suorittamaan asevelvollisuuttaan eräässä sissijoukossa, hän saavutti mainetta kykenevänä ja taitavana sissinä. Tätä mainettaan hän on lisännyt koko tämän sodan aikana, jouduttuaan jälleen erääseen sissijoukkoon. Neuvokkuutensa ja päättävän rohkeutensa ansiosta hän kohosi vääpeliksi ja sai oman sissiosaston johdettavakseen. Tämän, vääpeli Suokkaan johtaman osaston seikkailut ovat täysin verrattavissa aikaisempien kuuluisten suomalaisten sissien aikaansaannoksiin ja seikkailuihin. Kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut, ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa.”[7]

• Mäkelä, Jukka L.: OsKu : Tiedustelua ja kaukopartiointia välirauhan ja jatkosodan ajoilta. Porvoo, Helsinki : Werner Söderström Osakeyhtiö, 1966. ISBN puuttuu kirjasta.
• Tikkanen, Pentti H.: Marskin kaukopartioritarit : Kaukopartiopataljoonan eli Erillisen Pataljoona 4:n Mannerheim-ristin ritarit. Hämeenlinna: Karisto, 1995. ISBN 951-23-3482-8.