Viljo Puustinen

Viljo Ilmari Puustinen (18. joulukuuta 1888 Kiihtelysvaara – 25. tammikuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen kihlakunnantuomari ja heimoaktivisti.[1]

Puustinen pääsi ylioppilaaksi 1909 ja opiskeli sitten Helsingin yliopistossa suorittaen lainopillisen loppututkinnon. Puustisen vesioikeutta käsitellyt väitöskirja jota hän valmisteli tuhoutui talvella 1944 Helsingin yliopiston rakennusten pommituksessa.[1]

Puustinen oli oikeusministeriön palveluksessa 1919–1920, toimi sitten tie- ja vesirakennushallituksen rautatierakennusosaston asiainvalvojana ja vuodesta 1923 alkaen rautatiehallituksessa apulaisasiainvalvojana. Hän oli vakuutusneuvoston asessorina 1935–1942 ja sen jälkeen vt. tuomarina Rovaniemen, Ilomantsin, Maskun, Tammelan ja Ilmajoen tuomiokunnissa. Viimeksi Puustinen toimi Viitasaaren tuomiokunnan tuomarina 1948–1958.[1]

Puustinen oli Karjalan Sivistysseuran jäsenenä vuodesta 1917 alkaen ja hän osallistui seuran sihteerinä heinäkuussa 1918 Karjalan Sivistysseuran Uhtualla järjestämään heimojuhlaan. Puustinen oli vuonna 1918 perustetun Itä-Karjalan toimituskunnan hallinto- ja oikeusosaston päällikkönä 1918–1919. Toimituskunta hoiti suomalaisten hallussa olleiden Vienan ja Aunuksen kuntien hallintoa ja Puustinen teki virka- ja tarkastusmatkoja Itä-Karjalaan. Puustinen oli myös Viron avustamiskomitean jäsenenä ja hän osallistui Viron vapaussotaan 1919 oikeusupseerina. Puustinen oli mukana Aunuksen retkikunnan lähtövalmisteluissa ja hänet valittiin Aunuksen hoitokunnan jäseneksi. Hän seurasi Aunuksen retkeläisten mukana huhtikuussa 1919 Aunuksenkaupunkiin. Aunuksen hoitokunta hoiti retkikunnan valtaaman alueen hallintoa aina Aunuksen väliaikaisen hallituksen perustamiseen saakka. Puustinen oli kiinnostunut myös Petsamon alueen asioista ja julkaisi kirjan aiheesta. Häntä ehdotettiin aikanaan Suomen Murmanskin konsuliksi mutta hän kieltäytyi ja hänen sijastaan konsuliksi valittiin Eero Lampio. Jatkosodan aikana heinäkuussa 1941 Puustinen vieraili vielä Vuokkiniemessä.[1]