Viivästyskorko

Nykyisin korkolain mukainen viivästyskoron määrä kuluttajavelallisille on 7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan keskuspankin puolivuosittain määrittämä viitekorko (laki 340/2002). Mikäli korkolain (633/1982) 2 momentin mukaan määräytyvä viivästyskorko on alempi kuin velalle eräpäivää edeltäneeltä ajalta maksettava korko, viivästyskorkoa on maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää. Jos velallisen sitoumus liittyy kulutusluottosopimukseen tai muuhun korkolain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuun sopimukseen, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava saman perusteen mukaan kuin ennen eräpäivää enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun velka on kokonaisuudessaan erääntynyt.[2][3] 

Viivästyskoron maksamisen alkamispäivä on eräpäivää seuraava päivä sellaisille maksuille, joille eräpäivä on määrätty. Jos eräpäivää ei ole määrätty sitovasti, koron maksu alkaa 30 päivän kuluttua velkojan laskun lähettämispäivästä tai rahamäärän vaatimispäivästä.[2]

Viivästyskoron perusteena olevassa Euroopan keskuspankin viitekoron laskennassa käytetään ns. ranskalaista koronlaskentatapaa[6], jolloin todelliset päivät jaetaan käyttäen jakajana 360:tä.[7] Korkolain mukaista viivästyskorkoa laskettaessa tulee jakajana kuitenkin käyttää todellisia kalenterinmukaisia päiviä (365 ja karkausvuosina 366)[8], koska korkolaissa puhutaan yksiselitteisesti vuotuisesta korosta. Muun muassa prof. Erkki Aurejärvi on velvoiteoikeuden oppikirjoissaan tukenut todellisten päivien käyttöä jakajana.[9] Myös Verohallinnon syventävän vero-ohjeen[10] mukaan verotilillä suorittamatta olevalle velvoitteelle lasketaan viivästyskorko käyttäen jakajana todellisia päiviä eli 365:ttä ja karkausvuosina 366:tta, mutta verotilin ulkopuolisen menettelyn veroille viivekorko lasketaan siten, että kuukaudessa katsotaan olevan 30 päivää ja vuodessa 360 päivää (ns. saksalainen koronlaskenta)[11]. Verotusmenettelyyn liittyvää viivekorkoa ei tule sekoittaa korkolain mukaiseen viivästyskorkoon. Verojen viivekoroista säädetään laissa veronlisäyksestä ja viivekorosta[12]. Normaalista viivästyskorosta säädetään korkolaissa[13].

Viivästyskorkojen laskennassa käytetään kohtuussyistä ns. yksinkertaista korkolaskua, jolloin kunakin vuonna kertyneitä viivästyskorkoja ei pääomiteta kasvamaan korkoa korolle seuraavana vuonna. Viivästyskorkoja koskeva korkoa korolle -kielto (anatocismuksen kielto) periytyy jo antiikin ajan roomalaisten kahdentoista taulun laista (lex duodecim tabularum) noin vuodelta 450 ennen ajanlaskun alkua[14][15].