Viiteapparaatti

Viiteapparaatti[1] (viitteet,[2][3] nootit[4]) on ala- tai loppuviitteisiin perustuva kommentoinnin menetelmä ja järjestelmä.[1] Viitteet ovat paratekstejä eli leipätekstin yhteyteen liitettyjä kirjoituksia, jotka eivät kuitenkaan ole osa leipätekstiä. Ne vaikuttavat tapaan, jolla lukija lähestyy teosta, ja antavat sellaista tietoa, joka ei sovi leipätekstiin.[5] Viitteet ovat erityisen yleisiä tieteellisessä tekstissä, jossa niiden avulla varmistetaan tiedon tarkistettavuus. Viittauskäytännöt vaihtelevat kuitenkin melko paljon tieteenalasta, yliopistosta ja julkaisusta riippuen.

Sivun alalaitaan sijoitettujen viitteiden etuja ovat näkyvyys ja helppolukuisuus. Loppuviitteet sijoitetaan joko luvun tai teoksen loppuun. Ne jäävät helposti lukijalta huomaamatta, mutta toisaalta leipäteksti on silloin miellyttävämpi lukea. Harvinaisemmin viitteet merkitään sivun marginaaleihin.[6] Viitteissä voidaan esimerkiksi kommentoida, täydentää tai tulkita leipätekstiä, kuvailla lähteitä (lähdeviittaus), antaa tietoa teoksen taustoista ja syntyvaiheista tai ennakoida ja torjua mahdollista kritiikkiä. Kaunokirjallisissa teoksissa käytetään joskus viitteitä, jotka itsessään kertovat kuvitteellista tarinaa.[7]

Viiteapparaatti yleistyi keskiajalla, jolloin sitä käytettiin Raamatun, teologisten tekstien ja antiikin klassikoiden kommentoimiseen. Viitteet merkittiin yleensä marginaaliin kommentoinnin kohteena olevan osuuden viereen. Myöhemmin viitteet siirtyivät sivun alalaitaan tai tekstin loppuun. Viitteiden alkuperäinen tehtävä oli osoittaa kirjoittajan tietämystä ja klassikoiden tuntemusta ja samalla perustella tekstin olemassaolon oikeutusta. Uudella ajalla nootteja alettiin käyttää lähteisiin viittaamiseen sekä myös kaunokirjallisuudessa tekstin todenperäisyyden valheelliseen vakuutteluun. Tässä tehtävässä se vakiinnutti asemansa 1700-luvun alkuun mennessä. [8] Alkuperäislähteisiin tukeutuva, runsain lähdeviittein merkitty tieteellinen historiankirjoitus syntyi 1800-luvun Saksassa.[9]