Viipurin naistensairaala

Viipurin naistensairaala oli yksi Suomeen 1920–1940-luvuilla rakennetuista moderneista naisten- ja lastensairaaloista, joista muita ovat muun muassa Helsingissä sijaitsevat Naistenklinikka ja Lastenlinna. Niiden rakentamisen taustalla oli uusi väestö- ja sosiaalipolitiikka, jonka tarkoituksena oli yleinen kansanterveyden edistäminen. Sairaaloiden arkkitehtuuri kuvasti lääketieteen kehitystä, ominaisia olivat uudenlaiset tilaratkaisut, jotka tehtiin vanhemmista sairaaloista poiketen lääketieteellisen työskentelyn ehdoilla.[2] Naistensairaalan lisäksi lähistöllä sijaitsivat myös vuonna 1929 valmistunut Viipurin kaupunginsairaala sekä 1930 rakennettu Viipurin tuberkuloosisairaala, joihin se oli yhdistetty tunnelilla.[3] Viipurin naistensairaala oli vuonna 1934 valmistuneen Naistenklinikan jälkeen Suomen toinen naistensairaala.[4]

Sairaalan suunnittelun aloitti 1934 Viipurin kaupunginarkkitehti Uno Ullberg ja hänen siirryttyään Lääkintöhallituksen arkkitehdiksi vuonna 1936, projektin vei loppuun uusi kaupunginarkkitehti Ragnar Ypyä. Rakennustyöt käynnistyivät saman vuoden helmikuussa ja naistensairaala otettiin käyttöön marraskuussa 1937, jolloin siellä syntyivät ensimmäiset lapset. Viralliset vihkiäiset olivat kuitenkin vasta tammikuussa 1938.[3] Sairaalarakennus muodostuu kahdesta osasta, varsinaiset sairaalatoiminnot olivat alun perin korkeammassa kuusikerroksissa siivessä ja sen itäpuolella matalammassa nelikerroksissa puolestaan oli muun muassa lääkärien vastaanottotiloja. Potilaspaikkoja oli 130.[4] Korkeamman osan seinässä olleen suuren tiilireliefin ”Äiti ja lapsi” suunnitteli ja muurasi viipurilainen Yrjö Kyllönen.[5] Raskaana olevaa naista esittävää teosta ei kuitenkaan enää ole. Sairaalan ylilääkärinä toimi vuodet 1938–1940 Mauno Rauramo.[6]

Viimeinen suomalainen lapsi Viipurin naistensairaalassa syntyi 15. kesäkuuta 1944 kello 18.00, jonka jälkeen sairaala evakuoitiin kaksi tuntia myöhemmin Neuvostoliiton lähestyvän suurhyökkäyksen alta.[7] Naistensairaala selvisi sodasta käytännössä vaurioitumatta ja Viipurin siirryttyä Neuvostoliiton haltuun, se jatkoi aluksi toimintaansa alkuperäisessä muodossaan synnytyssairaalana. Lisäksi sairaalassa hoidettiin sotainvalideja. Synnytysosaston muutettua entisen Viipurin lääninsairaalan tiloihin, naistensairaalasta tuli lasten tuberkuloosisairaala.[4]

Viipurin taistelun aikana 20. kesäkuuta 1944 suomalaiset menettivät kaupungin vain muutamassa tunnissa. Naistensairaalan kellarikerrokseen oli tuolloin perustettu Viipuria puolustaneen 20. prikaatin IV pataljoonan joukkosidontapaikka. Samaan aikaan sairaalaan tuotiin myös Kannakselta vetäytyvien suomalaisjoukkojen kaatuneita. Viipurin taisteluun osallistuneen kapteeni Uuno Tarkin mukaan kävelemään pystyvät saatettiin pois, jonka jälkeen joukkosidontapaikalle jäi kahdeksan[8] vaikeasti haavoittunutta sekä sotilaslääkäri Otto Salonen ja lääkintävääpeli Eino Varjola. Pataljoonan komentaja majuri Viljo Kirma oli määrännyt miehensä vetäytymään kaupungista Linnansiltaa pitkin, mutta Salonen ja Varjola päättivät jäädä haavoittuneiden luokse. Tämän jälkeen heidän kohtalostaan ei ole mitään varmaa tietoa.[7]

Joidenkin lausuntojen mukaan kaikki joukkosidontapaikalla olleet olisi ammuttu ja heidän ruumiinsa haudattu jonnekin sairaalan pihamaalle yhdessä arkuissa olleiden noin 30 kaatuneen kanssa. Paikalla on tehty maatutkakartoituksia sekä kaivauksia, mutta mitään ei ole kuitenkaan löydetty.[7]