Vihtori Laurila

Vihtori Laurila (sukunimi vuoteen 1906 Lasarov ; 26. joulukuuta 1904 Kuopio – 5. joulukuuta 1988 Helsinki) oli suomalainen kirjallisuudentutkija.

Laurilan vanhemmat olivat kauppias Vilho Lasarov, myöh. Laurila ja Josefina Arpiainen. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion lyseosta 1923, valmistui filosofian kandidaatiksi 1928 ja väitteli Helsingin yliopistossa filosofian tohtoriksi 1956.[1]

Laurila oli Otavan kustantaman Suomen kansalliskirjallisuus-kirjasarjan toimittajana yhdessä E. N. Setälän ja Viljo Tarkiaisen kanssa 1928–1935. Hän oli sitten Turun suomalaisen klassillisen lyseon vt. vanhempana lehtorina 1935–1936 ja opettajana Someron yhteiskoulussa 1936–1937 ja Riihimäen yhteislyseossa 1937–1938. Laurila toimi kotimaisen kirjallisuuden tutkimusassistenttina Helsingin yliopistossa 1939–1940, Yleisradion va. dramaturgina 1942, Suomen Sosialidemokraatin kirjallisuusarvostelijana 1942–1943, Kustannus Oy Tammen kirjallisen osaston hoitajana 1943–1949 sekä vuodesta 1950 äidinkielen opettajana Helsingin opettajakorkeakoulussa ja Helsingin yksityisessä keskikoulussa. Hän oli lisäksi Kirjallisuuden tutkijain seuran sihteerinä 1932–1935 ja Suomi–Neuvostoliitto-seuran kirjallisuusjaoston johtajana vuodesta 1944.[1]

Vuonna 1936 Someron yhteiskoulussa opettajana toiminutta Laurilaa syytettiin kommunistiksi, koska hän kuului kuolemanrangaistusta vastustaneen Ihmisoikeuksien liiton valtuuskuntaan. Kommunistisuutta osoittivat syytösten esittäjien mielestä myös Laurilan huoneen seinällä ollut Karl Marxin muotokuva ja rouva Aili Laurilan punainen käsilaukku. Todellisuudessa muotokuva esitti Leo Tolstoita mutta syytökset johtivat siihen että vuokraisäntä nimismies Lahonen irtisanoi opettajapariskunnan vuokrasopimuksen.[2] Tämä Someron koulujupakkana tunnettu tapaus herätti aikanaan huomiota eduskuntaa myöten.[3][4][5]

Vihtori Laurila oli naimisissa 1931–1978 kirjastonhoitaja Aili Edith Korhosen (k. 1978) kanssa.