Vihdin teloitukset

Muistomerkki Lapikkaannumeen teloituspaikalla.

1900-luvun alussa Vihti noin 9 000 asukkaan maatalouspitäjä, jossa oli lukuisia suuria maatiloja ja runsaasti maatyöläisiä. Keväällä 1917 syntyi kolme viikkoa kestänyt tuhannen työntekijän maatalouslakko, jonka seurauksena tilanomistajien ja työläisten välit kiristyivät entisestään. Ensimmäiset työväen järjestyskaartit perustettiin syksyllä 1917 Vihtijärven ja Otalammen kyliin. Sisällissodan alkaessa tammikuussa 1918 ne organisoitiin uudelleen Vihdin punakaartiksi, jossa oli noin 400 jäsentä. Helmikuun vaihteessa punaiset ottivat pitäjän haltuunsa, minkä jälkeen hallinnosta vastasi vallankumouksellinen keskusneuvosto. Vihdin nimismiehen arvion mukaan jopa 80 prosenttia väestöstä kannatti punaisia.[2]

Punainen terrori vaati Vihdissä 26 uhria. Tunnetuimmat veriteot tapahtuivat heti sodan alkupäivinä, jolloin pitäjään saapunut Hyvinkään punakaartin lentävä osasto surmasi Lauri Karan johdolla 17 vangiksi otettua valkoista. Uhrit olivat yhtä lukuun ottamatta helsinkiläisiä suojeluskuntalaisia, jotka pyrkivät rintamalinjan yli omiensa puolelle. Sodan loppuvaiheessa punaiset torjuivat saksalaisten hyökkäyksen Nummelan taistelussa 15. huhtikuuta, mutta päättivät Hyvinkään taistelun jälkeen perääntyä pääsemättä kuitenkaan Pusulaa pidemmälle. Vihtiin palanneen punakaartin hajottua saksalaiset valtasivat pitäjän taisteluitta 25. huhtikuuta.[2]

Ensimmäiset teloitukset tapahtuivat 26. huhtikuuta, jolloin saksalaiset ampuivat kahdeksan työväenyhdistyksen johtohahmoa Vihdin kirkonmäellä. Osa uhreista oli koko sodan ajan vastustanut aseellista kapinaa. Saksalaisten poistuttua teloitukset jatkuivat paikallisin voimin heti seuraavana päivänä valkoisten ampuessa seitsemän punaista. Helsingissä sodan aikana vankina ollut nimismies Carl Troberg palasi Vihtiin 2. toukokuuta. Hän kutsui paikalle ruotsinkielisen Länsi-Uudenmaan pataljoonan, joka oli kiertänyt Varsinais-Suomessa, Lounais-Hämeessä ja Uudellamaalla puhdistamassa seutuja punaisista. Pataljoonan miehistössä oli useita Vihdissä surmattujen suojeluskuntalaisten tuttuja. Myös Trobergillä oli henkilökohtaista kaunaa, sillä marraskuun 1917 yleislakon aikana hän oli joutunut väkijoukon pahoinpitelemäksi.[2]

Ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimin määräyksistä välittämättä pataljoona perusti laittoman kenttäoikeuden, joka langetti yli sata kuolemantuomiota. Vangiksi otettuja punaisia säilytettiin kirkonkylässä kunnantalolla ja työväentalolla. Sotaoikeus kokoontui Vanhalan kylän Laatan talossa, josta tuomitut marssitettiin parin kilometrin päässä Lapikkaannummella sijainneelle teloituspaikalle. Lapikkaannummella ammuttiin 77 henkilöä, joista kymmenen oli ulkopaikkakuntalaisia. Valtaosa teloituksista tehtiin 10.–21. toukokuuta välisenä aikana. Ne päättyivät neljä päivää myöhemmin Vihdin suojeluskunnan uudeksi päälliköksi valitun Kotkaniemen kartanon isännän J. T. Rauvolan puututtua asiaan. Länsi-Uudenmaan pataljoona poistui viimein paikkakunnalta Rauvolan otettua yhteyttä maanviljelysneuvos Gustaf Emil af Hällströmiin. Tämä halusi myös teloitusten loppuvan, vaikka punaiset olivat helmikuussa surmanneet hänen poikansa Olkkalan kartanossa.[2]

Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat. Tutkija Jaakko Paavolaisen mukaan Vihdissä ammuttiin 141 ja SDP:n terroritilaston mukaan 131 punaista, kun taas kirkkoherra Lauri Itkosen kokoama luettelo sisältää 117 nimeä. Ensinmainittujen lukemissa on ilmeisesti henkilöitä, jotka olivat muuttaneet pitäjästä jo ennen sodan alkua. Lapikkaannummella teloitetuista 43 oli kotoisin Vihtijärveltä ja 18 Otalammilta. Vihtijärveläisten suuri määrä selittyy mahdollisesti sillä, että Vihtijärven punakaartin väitettiin Lempäälän taistelun yhteydessä polttaneen taloja Vesilahdella.[2]

Lapikkaannummen uhrit haudattiin vasta kolmen viikon kuluttua teloitusten päättymisestä.[2] Paikalla ei ollut muistomerkkiä, vaan ainoastaan puiden kylkiin veistettyjä ristejä. Vainajat siirrettiin myöhemmin punaisten joukkohautaan Vihdin hautausmaalle, jonne pystytettiin muistomerkki vuonna 1946.[3] Teloituspaikalle saatiin muistomerkki muistomerkki vuonna 1998, ja 2000 siihen kiinnitettiin 77 nimeä sisältävä laatta.[4]