Vihanti

Noin 5000 eaa. meren alta paljastuivat Vihannin harjut, jotka muodostivat kolmen saareen ryppään mantereen tuntumaan. Noin tuhannessa vuodessa saarista muodostui Vihannin niemi. 4000 eaa. lähes koko tulevan kunnan alue oli merenpinnan yläpuolella. Kuuden vuosituhannen kuluessa muodostui kahden suuren jokilaakson väliin alava rannikkoseutu, jossa puusto oli aluksi jaloa lehtipuuta ja myöhemmin havumetsää, lähinnä kuusimetsää.

Vihannin alueelle kivikauden ihmiset löysivät jo varhain. Vihannista on löytynyt muinaisesineitä. Vuodesta 1899 lähtien on suoritettu tieteellisiä kaivauksia ja ensimmäinen rekisteröity löytö tapahtui 1895 Vihannin Pitkäsaaresta. Kivikautisia löytöjä on tehty lähinnä kuivattujen Rantasenjärven ja Saarelanjärven sekä uudelleen täytetyn Kirkkojärven ympäristöstä. Muita merkittäviä löytöpaikkoja ovat Petäjämäki ja Kuusirati, Ilveskorven Ristola, Alpuanjärven ympäristö, Vilminko, Lumijärvi ja Lumimetsä sekä Ilveskorven alueella erityisesti Piipsanjoen törmät. Alueen varhaisimmat asukkaat kuuluivat ns. Suomusjärven kulttuurin piiriin. Tuon ajan esinelöydöt ovat kaikki Vihannin kirkonkylältä. Vihannin niemen ollessa jo selvästi esillä levisi Suomeen saviastioiden valmistustaito ja 4200-2000 eaa. vallinnut kampakeraaminen kulttuurivaihe. Aikakautta pidetään Vihannin seudun esihistorian huippukautena. Vihannin niemi houkutteli ihmisiä kauempaakin. Valtaosa yli 500 esinelöydöstä ja noin 40 tunnetusta asuinpaikasta ajoittuvat juuri tälle ajalle. Suomen kivikauden loppuvaiheessa tapahtui voimakas kulttuurinen eriytyminen. Syynä tähän oli Euroopasta vasarakirveskansan mukana levinnyt uusi kulttuuri. Vihannista Ilveskorvesta on löytynyt muutamia muinaisia kirveitä. Muidenkin vihantilaisten löytöjen perusteella tämä viittaa siihen, että uudella kulttuurilla oli Vihannin alueella vahvempi ote kuin muualla varsinaisen alueensa ulkopuolella.

Pronssi- ja rautakautisia löytöjä on tehty Vihannin alueelta vain muutamia. Pronssikaudelta lienevät Alpuanjärvestä paljastunut ruuhi sekä Myllyperältä löydetyt pronssisolki ja nuolenkärki. Alueen metsistä on tavattu joitakin jättiläishautoja tai hiidenkiukaan tapaisia latomuksia. Pari rauta-ajan muinaislöytöä kuitenkin kertoisi, että täysin autioitunut alue ei ollut. Ajan asuinpaikkojen löytymistä kuitenkin vaikeuttaa keramiikan valmistuksen loppuminen n. 300 jaa. Varmoja ei olla, mikä kulttuurinen muutos korvasi saviastiat. Saamelaisten aikaisia muistoja lienevät paikannimet Vilmingo, Maggamyssaari ja Koltan kivi.

Pohjois-Pohjanmaan keskiaikaisesta asutuksesta kertovat lähdetiedot ovat varsin niukkoja ja osaksi vaikeita tulkita. Sen vuoksi onkin vaikea sanoa mitään täsmällistä keskiajan oloista, jolloin historiallisen ajan asutus pääosiltaan syntyy. Vihannin historiallinen aika alkaa kuitenkin vuonna 1562, jolloin Vihanti mainitaan ensimmäisen kerran Salon kymmenysveroluettelossa. Asutuksen kasvu oli tasaista lukuun ottamatta pientä hidastumista Pitkän Vihan loppupuolella. Ruotsin pitkäaikaisin sotatila Venäjää vastaan puhkesi vuonna 1570 osaksi itärajan epäselvän kulun johdosta. Venäläiset tulkitsivat Salon alueen kuuluvan heidän Seitsemän kymen Karjalaansa. Sota oli suomalaisille hyvin uuvuttava ja aloitti alamäen kehityksessä. Täyssinän rauhassa 1595 Suomen itäraja siirtyi pohjoisessa sen nykyiselle tasolle ja paine Vihannissakin helpottui. Täyssinän rauhan jälkeen alkoivat savolaiset asuttamaan ja vuoteen 1570 alueella oli 34 taloa. Katovuosia ja sotia lukuun ottamatta väkiluku kasvoi seuraavina vuosisatoina tasaisesti.

Vihannin kirkko on vuodelta 1784.

Seutu kuului aluksi Saloisten kirkkopitäjään. Vuonna 1680 Vihannista tuli Saloisten saarnahuonekunta ja kappelin oikeudet se sai 1751. Omaksi seurakunnaksi Vihanti erotettiin kuitenkin vasta 1921. Seurakunnan ensimmäinen kirkko oli todennäköisesti 1680 rakennettu puinen pitkäkirkko. Kirkko purettiin 1784, jolloin valmistui Simo Jylkä-Silvénin rakentama puukirkko.

Väestö sai aluksi toimeentulonsa kalastuksesta ja metsästyksestä. Soinen maaperä soveltui huonosti maanviljelyyn, joten karjanhoito kehittyi jo varhain tärkeimmäksi elinkeinoksi. Kylväheinän viljely aloitettiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kuntaa perustettiin Korven meijeri ja Alpuan seudun osuusmeijeri, joka oli aikoinaan Pohjois-Pohjanmaan suurimpia meijereitä.

Kunnan elinkeinoelämä muuttui ratkaisevasti, kun Outokumpu Oy kaivos aloitti toimintansa Lampinsaaressa 1951. Lampinsaaren kuilu valmistui 1953, Ristiahon kuilun nostotorni ja rikastamo 1954 ja Lampinsaaren sepelimurskaamo 1956. Kaivostoiminnan alkaminen vauhditti väkiluvun kasvua, mutta 1960-luvulla väestö alkoi vähetä poismuuton vuoksi. 1961 Vihantiin perustettiin Raision tehtaiden omistama perunatehdas, Pohjolan tehdas, jonka toiminta alkoi tammikuussa 1962. Pohjolan Peruna Oy fuusioitiin 1966 toiseen Raision tehtaiden yhtiöön, Oy Kasviöljy – Växtolje Ab. Nykyään tehtaan nimi on Pohjolan Peruna Oy. 1992 Lampinsaaren kaivostoiminta päättyi kannattomana ja tämä lisäsi osaltaan jo väestön vähenemistä kunnassa.

• 
  Vihannin kaivoksen kaivostorni Lampisaaressa (1956).
• 
  Vihannin rautatieasema (2007).

Vihanti on luonnonmaisemiltaan runsassoista lakeutta, jolle tuovat vaihtelua hiekka- ja soraharjut. Kallioperä on pääasiassa graniitteja ja kiillegneissiä. Eri puolilla kunta on myös pieniä gabro- ja dioriittialuieta. Lampinsaaressa on sinkkipitoinen malmio, jossa on myös kuparia, rikkiä ja lyijyä. Kallioperä on lähes kauttaaltaan maalajien peitossa. Yleisin maalaji on moreeni, joka peittää erityisesti kohoumia. Harjumuodostumat, joista Lumijärvenkangas kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan, ovat voimakkaasti huuhtoutuneita. Rantavallit kertovat muinaisista merivaiheista. Savea ja hiekkaa on kunnan alueella vähän. Kivennäismaalajit ovat laajoilla alueilla turpeen peitossa. Korkeuserot ovat kunnan alueella vähäiset. Maanpinta pysyttelee 70-90 metrin korkeudella, muutamat kohoumat mm. Keloselkä ja Latvakangas yltävät 110 m:n korkeuteen.

Kunnassa on useita pikkujärviä ja lampia. Suurimmat järvet ovat Kirkkojärvi, Alpuanjärvi, Ala- ja Ylä-Vuolujärvi ja Haukilampi. Huomattavimpia jokia ovat Pyhäjokeen laskevat Vihanninjoki ja Piipsanjoki sekä Siikajokeen laskeva Luohuanjoki. Yli 60 % kunnan pinta-alasta on suota.^lähde? Laajimpia soita ovat Märsyneva, Kuuhkamonneva, Ahmaneva ja Hirvineva.

Mäntylammen suurlava oli 1970-luvulla maakunnan suurin tanssipaikka, mutta on nykyään käytössä vain muutamia kertoja kesässä. Vuodesta 1964 lavalla on järjestetty vuosittain elokuun toisena lauantaina Härkäjuhlat, joissa esiintyy kotimaisia tanssi- ja rock-orkestereja. Vihannissa järjestetään vuosittain myös Kotiseudun Helmiä -juhlaviikot, jotka huipentuvat vesihelmijuhlaan^selvennä.

Rock-yhtye "Gobra" on perustettu Vihannissa ja sen alkuperäiskokoonpanossa kaikki soittajat olivat vihantilaisia. Nykyisessä^milloin? kokoonpanossa on mukana myös ulkopaikkakuntalaisia.

Vihannissa on luterilainen kirkko vuodelta 1784 ja ortodoksinen rukoushuone 1980-luvulta. Kirkko on nimetty Ruotsin kuningatar Sofia Magdalenan mukaan. Vihanti ei ollut maan­hankinta­lain mukainen siirto­väen sijoituskunta. Kunnan ortodoksit ovat kuitenkin pääosin Salmin ja Suojärven pitäjistä.

Vihannin pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla limppisoppa ja ruismarjapuuro.[5]

Alpua, Kuusirati, Ilveskorpi, Lampinsaari, Lumimetsä, Myllyperä–Perukka, Möykkyperä.

• Impi Aronaho, kirjailija (asui Vihannissa)
• Carl Gustaf Borg, kielitieteilijä, valtiopäivämies
• Pasi Ikonen, suunnistaja
• Tero Ojanperä, teknologiajohtaja
• Kalervo Ojutkangas, valokuvaaja

• Märjamaa, Viro

• Erkkilä, Irja ja Lehtola, Terttu: Ilveskorven raivaajat. Vihanti: Korvenraivaaja, 2005. ISBN 952-91-8473-5.
• Kalevi Rikkinen ym.: Finlandia, Otavan iso maammekirja 8. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5.
• Hämäläinen, Seppi: Perinnealbumi: Pohjois-Pohjanmaa III. Kuopio: Perinnetieto Oy, 1985. ISBN 951-95888-2-5.
• Karjalainen, Merja ja Hyytiäinen, Veijo: Vihannin kirja 1. Vihanti: Vihannin kunta, 1979. ISBN 951-9496-29-7.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vihanti Wikimedia Commonsissa

• Vihannin kotiseutuyhdistyksen kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive)