Videopelilainsäädäntö Suomessa

Suomessa määritelty kuvaohjelmalaki kattaa suurimman osan viihdealan tuotteista, kuten elokuvat, TV-ohjelmat ja tietenkin videopelit[4]. Heti alkuun laissa määritellään se, kuinka pelistä on tehtävä ilmoitus mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskukselle, kun sitä tarjotaan taloudellisessa tarkoituksessa ja säännöllisesti. Ilmoituksen tulee sisältää:

1.  Kuvaohjelman tarjoajan nimi, toiminimi, yhteystiedot ja kotipaikka
2.  Kuvaus kuvaohjelman tarjoamistavasta
3.  Kuvaohjelman tarjoamispaikan yhteystiedot[4].

Laissa on myös määritelty tilanteita, joissa ei tarvitse luokitella ja merkitä kuvaohjelmaa sisällön perusteella, esimerkiksi jos se sisältää pelkästään opetuksellista tai sivistyksellistä aineistoa[4]. Pelien suhteen tällaiset tilanteet ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. On myös tilanteita, joissa pelejä ei tarvitse luokitella ja merkitä niiden valmistustarkoituksen perusteella:

1.  Peli pidetään saatavilla sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa (460/2003) tarkoitetussa verkkojulkaisussa ja on valmistettu tai hankittu julkaisun toimittamisen yhteydessä
2.  Peli pidetään saatavilla yksityisten henkilöiden valmistamia ohjelmia tarjoavassa palvelussa ja on valmistettu yksityisen henkilön toimesta harrastustarkoituksessa
3.  Peli tarjotaan koulutus- tai muussa sivistystoiminnassa ja on valmistettu koulutus- tai muun sivistystoiminnan yhteydessä
4.  Peliä pidetään saatavilla pelejä tarjoavassa palvelussa, jonka tarjoaja noudattaa tällaista palvelua varten laatimiaan ja 8 §:n mukaisesti tarkastettuja käytännesääntöjä [4].

Pelien luokittelun suorittaa kuvaohjelmaluokittelija, joka on täysi-ikäinen ja käynyt kuvaohjelmaluokittelijakoulutuksen. Koulutuksen ja valinnan kuvaohjelmaluokittelijan työn suhteen tekee mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus[4]. Kuvaohjelmaluokittelijan on tehtävä luokittelu itsenäisesti ja riippumattomasti ja häneen sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä[4]. Vaikka luokittelun pelin ikärajoille voi suorittaa kuvaohjelmaluokittelija, niin mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus voi hyväksyä pelille Euroopan unionin alueella annetun ikärajan ja sisältöä kuvaavan symbolin Suomessa käytettäviksi tässä laissa tarkoitetulla tavalla ilman, että ohjelma luokitellaan Suomessa[4]. PEGI-luokittelujärjestelmä on yleisin tällaisista luokittelujärjestelmistä, joita käytetään Suomessakin. PEGI-järjestelmää hallinnoi hollantilainen NICAM (Netherlands Institute for the Classification of Audio-visual Media) ja VSC (Video Standards Council). Vaikka PEGI on itsesääntelyyn perustuva järjestelmä, jokaisella Microsoftin, Nintendon ja Sonyn pelikonsoliin sopivalla pelillä on PEGI-luokitus. Sama koskee kaikkien suurimpien eurooppalaisten ja amerikkalaisten julkaisijoiden PC-pelejä. Pelien vähittäismyyjät yleensä vaativat tuotteisiin PEGI-merkinnän, ja sen vuoksi myynnissä on hyvin harvoin pelejä, joilla ei ole PEGI-luokitusta[5].

Suomessa peleihin liittyy kuluttajansuojalaki, jossa määritellään esimerkiksi oikeus palauttaa tuote 30 päivän kuluessa ostoksesta, ja mikäli ostettuun tuotteeseen liittyi jokin tilaus (subscription), sekin peruuntuu, kun tuote palautetaan. Suomen lainsäädäntöön kuluttajansuojakysymysten suhteen on vaikuttanut myös Euroopan unionin kuluttajansuojadirektiivit. EU:n ja Suomen lainsäädännöt pätevät kuitenkin suoranaisesti ainoastaan fyysisiin ostoihin. Digitaalisissa myynneissä käytännöt vaihtelevat. Esimerkiksi Steam, yksi suurimmista digitaalisista videopelien kauppapaikoista, takaa kuluttajalle Euroopan unionin Kuluttajansuojadirektiivin[6] mukaisen 14 päivän palautusoikeuden, joskin vain jos peliä on pelattu alle 120 minuuttia[7].