Videoneuvottelu

Vuonna 1968 Douglas Engelbart esitteli videoneuvottelua On-Line Systemillä monen muun uuden asian kanssa.[1]

Videoneuvottelua käytetään yleisesti muun muassa kokouksissa ja etäopetuksessa. Sen etuja ovat nopeus ja vaivattomuus – ei tarvitse matkustaa mahdollisesti useita tunteja päästäkseen paikalle, vaan videoneuvotteluun voi osallistua vaikka omalta tietokoneeltaan.

Videoneuvottelun alkuaikoina videoneuvottelulaitteistot olivat erittäin kalliita, jopa satoja tuhansia euroja. Vielä vuosituhannen vaihteessa ryhmäneuvottelulaitteiden hinta vaihtelii kymmenen tuhannen yläpuolella. 2000-luvun alussa kannettavissa tietokoneissa yleistynyt integroitu etukamera on tehnyt erillisistä videoneuvottelulaitteista tarpeettomia.

Zoom-videokonferenssiohjelman käyttö yleistyi merkittävästi koronaviruspandemian aikana vuonna 2020.

Aiemmin videoneuvotteludatan liikkuessa joko satelliittien tai ISDN-yhteyksien kautta käytettävä kaistanleveys ja mahdollinen kaukopuhelu- tai ulkomaanmaksu tekivät kustannuksista suuria. Nykyään suurin osa videoneuvotteluista tapahtuu internetin välityksellä, jolloin kustannukset tulevat verkkoliikenteenä osaksi internet-liittymän laskua.

Videoneuvottelun yleisimpiä standardeja ovat internetin kautta toimiva H.323, ISDN-pohjaisessa puhelinverkossa kulkeva H.320, 3G-puhelinten tukema H.324m sekä nopeahkosti yleistyvä SIP. Lisäksi monet erilaiset kuvan ja äänen yhdistävät pikaviestintäohjelmat, kuten Skype, iChat tai Windows Live Messenger voidaan myös laskea videoneuvotteluun kykeneviksi, vaikka ne eivät usein tue yleisiä standardeja ja näin ollen niillä voidaan yleensä keskustella vain toisen samanlaisen ohjelman kanssa. Eri valmistajien telepresence-ratkaisujen yhteensopivuudessa on tapahtunut kehitystä viime aikoina. Telepresence-tiloja voi myös vuokrata tuntikäyttöön [2].

Tavanomaisesti videoneuvotteluyhteydet ovat kahden osallistujan välisiä, ja useamman osallistujan välisiin videoneuvottelukonferensseihin tarvitaan usein erityistä tekniikkaa - esimerkiksi erityisiä videoneuvottelusiltoja (engl. MCU), joiden avulla voidaan yhdistää useita osallistujia samaan kokoukseen. Siltoja on eri tasoisia, ja kehittyneemmät mahdollistavat erilaisia toimintoja, kuten kuvajakojen vaihtelun (kuka/ketkä näkyvät kuvassa, minkä kokoisina jne). Myös jotkut kehittyneemmät videoneuvottelulaitteet voivat sisältää siltaominaisuuksia.

Videoneuvottelun ohessa käytetään usein jonkinlaista datajakoa, jossa esimerkiksi puhujan tietokoneen kuva saadaan myös välitettyä osallistujille reaaliajassa. Tähän soveltuvia tekniikoita on useita, eräänä esimerkkinä H.320/H.323-videoneuvottelun piirissä toimiva H.239 -protokolla, mutta usein tähän käytetään vaikkapa webkonferenssiohjelmia tai VNC-pohjaista jakoa.

Nykyaikainen SaaS (software as service) videoneuvottelujärjestelmä pohjautuu flash tai WebRTC teknologiaan. Uusia pelureita markkinoilla on esimerkiksi Konffa.

Videokonferenssien pitämiseen ei tarvita erikoisohjelmistoja, vaan se onnistuu ihan vaikka WhatsAppilla.

Eräs yleinen ongelma Internetin välityksellä käytävässä videoneuvottelussa ovat palomuurit - suurin osa videoneuvottelustandardeista on melko herkkiä suljetuille porteille tai osoitteenmuunnokselle, mikä voi aiheuttaa ongelmia. Tähän onkin kehitetty erilaisia ratkaisuja, kuten VPN-yhteyksien käyttö tai erilaiset välityspalvelimet.

Psykologisella tasolla videoneuvottelussa ongelmia aiheuttaa muun muassa kuvan ja äänen pakkaamisesta, siirrosta ja purkamisesta aiheutuva pieni viive. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi spontaanissa keskustelutilanteessa puhujan vaihtumista, ja saattaa aiheuttaa sekaannuksia useamman henkilön alkaessa puhua päällekkäin. Selkeät puheenvuorot auttavat asiaa huomattavasti.

• Webinaari

• Suomalaisten korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen videoteknologian palvelusivusto
• Teräväpiirtoista videoneuvottelua vuokrattavaksi (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hd-videoneuvottelua entistä useammille^{[vanhentunut linkki]}