Vessapaperi

Vaikka paperia käytettiin kääre- ja pehmustusmateriaalina Kiinassa toiselta vuosisadalta lähtien ennen ajanlaskun alkua, ensimmäisten WC-papereiden käyttö ajoittuu varhaisen keskiajan Kiinaan, kuudennelle vuosisadalle jälkeen ajanlaskun alun. Vuonna 589 tiedemies ja viranhaltija Yan Zhitui (531–591) kirjoitti WC-paperin käytöstä:

”En julkea käyttää WC-tarkoitukseen paperia, jolla on lainauksia tai kommentteja Viidestä klassikosta tai viisaiden nimiä.”

Myöhäisemmän Tang-dynastian (618-907) aikana Kiinaan saapunut muslimi arabimatkamies huomioi vuonna 851:

”He (kiinalaiset) eivät ole varovaisia puhtauden kanssa, eivätkä pese itseään tarpeensa tehtyään; he vain pyyhkivät itsensä paperilla.”

Varhaisen 1300-luvun aikana (Yuan-dynastia) kirjattiin, että yksinomaan Zhejiangin maakunnan vuosittainen WC-paperin valmistus oli yhteensä kymmenen miljoonaa pakettia, kooltaan tuhannesta arkista kymmeneen tuhanteen arkkiin. Ming-dynastian (1368–1644) aikana kirjattiin vuonna 1393, että 720 000 arkkia WC-paperia (kooltaan 60 senttimetriä kertaa metri) valmistettiin Nanjingin Keisarillisen hovin yleistä käyttöä varten. Keisarillisen huoltoviraston (Bao Chao Si) arkistoissa samalta vuodelta lukee, että yksin keisari Hongwun keisarilliselle perheelle valmistettiin 15 000 arkkia erikoista pehmeärakenteista WC-paperia, joista jokainen arkki oli jopa parfymoitu.

Muualla varakkaat ihmiset käyttivät villaa, nauhaa tai hamppua pesutarpeisiinsa, kun vähemmän varakkaat ihmiset käyttivät kättään ulostaessaan jokiin tai puhdistivat itsensä monenlaisilla materiaaleilla kuten räteillä, puulastuilla, lehdillä, ruoholla, heinällä, kivellä, hiekalla, sammaleella, vedellä, lumella, maissinkuorilla, hedelmänkuorilla tai simpukankuorilla, maasta ja sääolosuhteista tai sosiaalisista käytännöistä riippuen. Antiikin Roomassa yleisesti käytettiin tikun päässä olevaa sientä, joka käytön jälkeen asetettiin takaisin ämpärilliseen suolavettä.

Scottin veljeksiin usein viitataan ensimmäisinä, jotka myivät rullattua ja perforoitua WC-paperia, mutta elleivät he tehneet niin ilman patenttia, 2000-luvulta tutun WC-paperin pakkauksineen saattoi alkuun New Yorkin Albanysta kotoisin oleva Seth Wheeler, joka hankki useita patentteja. Ensimmäinen merkintä koskee kaupallisten papereiden perforointia (25. heinäkuuta 1871, numero 117355). Hakemus sisältää kuvituksen perforoidusta WC-paperirullasta. 13. helmikuuta 1883 hänelle myönnettiin patentti numero 272369, joka esitti rullallista perforoitua kääre- tai WC-paperia tuettuna keskeltä putkilolla. Wheelerillä oli myös patentteja asennetuille kiinnikkeille, jotka kannattelivat rullia. Albany Perforated Wrapping Paper Companyn nimellä tuotetta valmistettiin vuodesta 1886 yhtiön tehtaalla Albanyn keskustassa.

Monilla puolilla maailmaa, etenkin siellä missä WC-paperi tai sen hävittämiseen tarvittavat putkistot eivät ole saatavilla tai kustannettavissa, WC-paperi ei ole käytössä. Puhdistus suoritetaan sitten toisilla tavoilla tai materiaaleilla kuten vedellä, käyttäen esimerkiksi bidet’tä, riepuja, hiekkaa, lehtiä (mukaan lukien merilevä), maissintähkiä, eläinten turkkeja tai keppejä. WC-paperi eroaa koostumukseltaan jonkin verran kasvopyyhkeistä ja on suunniteltu hajoamaan hajotuskaivoissa, joissa jotkut muut kylpyhuone- ja kasvopyyhkeet eivät. Useimmat hajotuskaivovalmistajat neuvovat välttämään paperituotteita, jotka eivät ole hajotuskaivoturvallisia.

Suomessa WC-paperin valmistus aloitettiin Nokian paperitehtaalla vuonna 1902. G. A. Serlachius Oy:n Mäntän tehtaalla aloitettiin valmistus vuonna 1908. Nykymuotoista krepattua pehmopaperia alettiin tehdä Suomessa 1950-luvulla, ensimmäisen kerran 25. tammikuuta 1954 Nokialla PK III -koneella.

Sittemmin Mäntän tehtaan valmistamat tuotteet tulivat näkyväksi alan toimijaksi. Niistä koottiin yhtenäinen tuoteperhe, jonka kattonimeksi tuli Serla. Aivan joka paikassa tehtaan johto ei aluksi sallinut nimeä käytettävän: sitä ei saanut panna WC-papereihin eikä terveyssiteisiin. Pian kielto kumoutui ja myös nämä pääsivät Serla-sateenvarjon suojiin.[2]

Kuluttajan erilaiset toiveet alkoivat 1980-luvulla näkyä myös arkisissa tuotteissa. Jotkut halusivat huippulaatuista vessapaperia, laadukkaat perustuotteet riittivät osalle, toiset valitsivat paperinsa puhtaasti hinnan perusteella. Luontoarvotkin nostivat päätään.

Vessapaperin etuina ovat sen helppokäyttöisyys, hyvä imukyky ja helppo hävittäminen huuhtelemalla se vessasta alas. Useimmat modernit viemärijärjestelmät, mukaan lukien septitankit, selviytyvät vessapaperista muun jätteen ohella.

Vessapaperia on saatavilla usealla erityyppisellä paperilla, värityksillä, koristeilla tai kuvioinneilla, niin, että jokaiselle löytyy mieleisensä. Osa vessapaperista tehdään kierrätetystä paperista, tosin huomattava määrä tehdään puupohjaisesta sellusta. WC-paperin ympäristökuormitukseen vaikuttavat myös mm. mahdollinen paperin valkaisu, valmistusprosessin energiankulutus, sekä valmistusprosessin aikaisen päästöt vesistöihin ja ilmaan. Ympäristön kannalta parhailla WC-papereilla on useimmiten ympäristömerkki. Vessapaperilaadut eroavat toisistaan huomattavasti teknisten ominaisuuksien suhteen (koko, paino, karkeus, pehmeys, kemikaalipitoisuus, kulutuksenkestävyys, imukyky jne.). Suurimmat yritykset tekevät yksityiskohtaisia, tieteellisesti tehtyjä markkinatutkimuksia määritelläkseen, mitkä tekniset ominaisuudet sopivat tietyille markkinoille ja kohderyhmille. Modernissa vessapaperissa saattaa olla kevyt aloe-, voide- tai vahapinnoite karheuden vähentämiseksi. Laatua arvioidaan usein perustuen paperin paksuuteen (kerrosten määrään), karkeuteen ja kestävyyteen.

WC-paperiin on myös painettu kuvia mm. söpöistä sarjakuvahahmoista, epäsuosituista politiikan henkilöistä ja yhden dollarin seteleistä. WC-paperia on myös käytetty kampanjointiin hyvän asian puolesta. Rintasyövänvastaisen Roosa Nauha -kampanjan aikana päivittäistavarakaupoissa on ollut myynnissä vaaleanpunaista WC-paperia.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vessapaperi Wikimedia Commonsissa